Transcript Spinoza vapaudesta

Spinoza vapaudesta
(Etiikan viides kirja)
Etiikan viidennen kirjan esipuhe
• Etiikan viidennen kirjan esipuhe:
”Siirryn lopulta etiikan toiseen osaan, joka käsittelee vapauteen johtavia keinoja eli tietä sinne. Tässä
kirjassa käsittelen järjen kykyä ja osoitan, mitä järki mahtaa affekteille, ja edelleen, mitä on mielen
vapaus eli autuus. Näistä seikoista tulemme näkemään, kuinka paljon viisas on tietämätöntä
kykenevämpi.”
• Tähän saakka Spinoza on käsitellyt etiikan perusteita, metafysiikkaa, fysiikkaa, mielenfilosofiaa ja
oppia affekteista.
• Nyt hän on valmis miettimään sitä mikä on viisaus, joka liittyy edellisiin asioihin, mutta on silti
niistä erillinen. On myös huomattava, että kun hän aiemmin sanoi affekteja voivan hillitä
vastakkaisilla ja voimakkaimmilla affekteilla, tässä hän puhuu siitä miten niitä voidaan kontrolloida
järjen avulla. Ohimennen mainitaan mielen vapaus eli autuus, joka on yksi kiistellyimpiä aiheita
Spinoza-tutkimuksessa.
Edeltäjät nippuun
• Esipuheessa Spinoza puhuu affektien hillitsemisen tarpeellisuudesta ja keskustelee stoalaisten yrityksistä
tässä suhteessa:
”Stoalaiset…olettivat affektien riippuvan täysin meidän tahdostamme ja meidän voivan hallita niitä ehdoitta.
Kun kokemus kuitenkin selvästi osoittaa päinvastaista, joutuivat stoalaiset sen takia (eivätkä suinkaan
periaatteidensa pakottamana) myöntämään että affektien hillitseminen vaatii melko lailla harjaannusta ja
ponnistelua.”
• Tämän jälkeen Spinoza esittelee Descartesin näkemyksiä Sielun passioissa ja kritisoi niitä varsin jyrkästi.
Esimerkiksi näin:
”Tahtoisin kovasti tietää, minkä asteista liikettä mieli pystyy kohdistamaan tuohon käpyrauhaseen ja kuinka
suurella voimalla se pystyy pitämään asennossaan. En näet tiedä, pyörittääkkö mieli tätä rauhasta
nopeammin vai hitaammin kuin elonhenget, ja voisiko ulotteiset kappaleet olla syynä siihen, että ne
passioliikkeet, jotka olemme mitä kiinteimmin yhdistäneet lujiin arvostelmiin, taas erkaneva noista
arvostelmista.”
Rationaalinen terapia
• Adekvaatti tieto on hyvin erilaista kuin kuvittelun hallitsema tieto, joka perustuu ruumiin
vaikutuksiin. Voidaan kuvitella asioiden olevan kontingentteja, mutta adekvaatilla tiedolla
tiedetään että ne ovat välttämättömiä. Voidaan kuvitella asioiden olevan lyhytkestoisia, mutta
adekvaatisti tiedämme niiden olevan ikuisia.
• Spinozan mukaan adekvaatti näkemys luonnosta, itsestämme ja tunteistamme muuttaa noita
tunteita kvalitatiivisesti ja tekee meistä niiden isännän pikemmin kuin niin, että olemme niiden
vallassa. Tätä voidaan sanoa Spinozan rationaaliseksi terapiaksi.
• Spinoza käsittelee tätä asiaa kolmeessa vaiheessa. Ensin hän puhuu siitä mitä tapahtuu kun
saavutamme adekvaattia tietoa jostakin affektista E5p1-p4). Sitten hän esittelee vastalääkkeistä
haitallisille passioille (E5p5-10) ja lopulta Spinoza argumentoi sen puolesta, että mitä enemmän
ymmärrämme sitä enemmän rakastamme Jumalaa (E5p11-20). Viidennen kirjan loppupuoli
käsittelee sitten autuutta.
Tunteiden ymmärtäminen
”Jos irrotamme sielunliikkeen tai affektin ulkoisen syyn ajatuksesta ja
yhdistämme sen toisiin ajatuksiin, silloin tähän ulkoiseen syyhyn
kohdistuva rakkaus tai viha raukeaa samoin kuin näistä affekteista
syntyvä sielun horjunta.” (E5p2)
• Ajatus on se, että kun jonkin ulkoisen syyn idea poistetaan, ei
määritelmän mukaan jää rakkautta tai vihaa tätä syytä kohtaan.
”Affekti, joka on passio, lakkaa olemasta passio heti, kun
muodostamme siitä kirkaan ja selvän idean” (E5p3)
• Irroittaminen ja yhdistäminen näyttää liittyvän tiedostukseen. Eli
jos saamme muodostettua adekvaatin idean jostakin passiosta, se
lakkaa olemasta negatiivinen affekti, joka orjuuttaa meitä ja
muuttuu positiiviseksi tunteeksi, joka edistää toimintavoimaamme.
Esimerkkinä viha ja rakkaus
• Saatamme kuvitella vihaavamme jotakin henkilöä, mutta kun saamme muodostettua
adekvaatin idean vihamme todellisesta syystä, huomaamme että ao. henkilö ei ole sen kohde
tai että vihamme perustui väärille olettamuksille.
• Samalla vihan affekti affekti häviää ja se muuttuu positiiviseksi, esimerkiksi rakkaudeksi.
Spinoza sanoo kohdassa E5p4 korollaari ettei ole ainoatakaan affektia, josta emme voisi
muodostaa jotain selvää ja kirkasta käsitystä.
• Seuraavissa väitelauseissa Spinoza kvalifioi tätä toimintaa. Kohdassa E5p5 hän sanoo, että
parhaiten pystytään vaikuttamaan läsnä olevaan asiaan:
”Kun kuvittelemme olion sellaisenaan, ei välttämättömänä, ei mahdollisena eikä satunnaisena,
niin sitä kohtaan tunnettu affekti on – muiden asianhaarojen pysyessa samoina – kaikkein
voimakkain.”
Affektit ja välttämättömyys
• Pystymme suhtautumaan realistisemmin affekteihin kun ymmärrämme, että oliot ovat välttämättömiä
luonnonilmiöitä (E5p6). Tämä myös tarkoittaa, että kärsimme niistä vähemmän eli negatiiviset affektit
vähentävät toimintavoimaamme vähemmin kuin jos pitäisimme olioita kontingentteinä.
• Ulkoiset oliot aiheuttava meissä väistämättä jonkin verran surua ja kun hyväksymme sen
välttämättömyyden, asia vaikuttaa meihin vähemmän voimakkaasti. Toisin sanoen meidän on
opeteltava luopumaan asioista:
”Havaitsemme näet miten jotain menetettyä hyvää koskeva suru lievenee heti, kun menetyksen kärsinyt
ihminen miettii sitä, ettei mitenkään olisi voinut pitää hallussaaan kyseistä hyvää.” (E5p6 huomautus)
• Siis läheisen ihmisen kuolema vaikuttaa meihin vähemmän voimakkaasti kun hyväksymme, että se oli
välttämätön tapahtuma ja kuuluu luonnonjärjestykseen. Pystymme ikään kuin ymmärtämään surun,
sen metafyysisen taustan.
Adekvaatti idea ja affektit
• Kun ymmärrämme adekvaatista jonkin olion, tunteemme sitä kohtaan on vähemmän voimakas kun
ymmärrämme sen mikä se on tai sen miksi se tekee niin kuin se tekee.
• Ymmärrämme myös taustaprosessin eli miksi se vaikuttaa meihin niillä affekteilla mitkä ovat kyseessä eli
miksi koemme iloa tai surua suhteessa asianomaiseen olioon. Näin voimme kontrolloida asianomaisia
affekteja paremmin ennen kuin ne saavat meidän valtaansa.
• Pitää huomata, että itse asia ei tässä muutu eli jos läheinen kuolee ja ymmärrämme sen välttämättömäksi,
itse tapahtuma tapahtuu joka tapauksessa. Surumme tai vihamme kohde vain muuttuu – jos aiemmin se
kohdistui esimerkiksi autoilijaan, jonka auton alle läheinen jäi, nyt se kohdistuu aluksi koko
maailmankaikkeuteen tai Jumalaan, johon liitämme determinismin, joka liittyi tapahtumaan.
• Mutta kun hyväksymme sen väistämättömyyden ja siihen liittyvät metafyysiset syyt, voimme korvata
vihan ja surun jollakin muulla positiivisemmalla tunteella.
Valtamme asioihin
• Joku nykypsykologi voisi analysoida tilannetta niin, että osa
tuntemastamme surusta liittyy siihen, että tunnemme syyllisyyttä
tapahtumasarjasta, kuvittelemme että meidän olisi pitänyt olla
läsnä tai että olisimme voineet jotenkin vaikuttaa
tapahtumasarjaan. Kun ymmärrämme, ettemme olisi voineet
asialle mitään, niin surumme lieventyy.
• Tällä näkemyksellä on kuitenkin vanhempi tausta
stoalaisuudessa. Epiktetos sanoo, että meidän on turha tuntea
tuskaa asioista joille emme voi mitään kuten oma kuolemamme.
• Spinozalla ymmärrys tästä kuuluu osana idean
adekvaattisuuteen. Kun meillä on adekvaatti idea jostakin
tapahtumasta, siihen liittyy tietoisuus meidän omasta
osuudestamme siinä.
Syiden yhteisvaikutus
”Affekti, joka liittyy useisiin ja erilaisiin syihin, joita tajunta tarkastelee samanaikaisesti
itse affektin kanssa, on vähemmän haitallinen ja kärsimme siitä vähemmän, ja itse
kukin sitä aiheuttavista syistä vaikuttaa meihin vähemmän kuin jokin toinen yhtä
voimakas affekti, joka liittyy yhteen ainoaan tai muutamaan harvaan syyhyn.” (E5p9)
• Jos menetämme läheisemme ja sen syynä on jokin yksi syy, esimerkiksi henkirikos,
affekti on hyvin voimakas.
• Jos taas tapahtumaan vaikuttaa erilaisia yhteenliittyneitä syitä, esimerkiksi erilaisia
tauteja, joiden yhteisvaikutus aiheuttaa kuoleman, meidän on helpompi hyväksyä
tapahtuman väistämättömyys ja affektimme on vähemmän raju.
Passioiden ennaltaehkäisy
”Niin kauan kuin meillä ei ole mitään täydellistä tietoa affekteistamme, on paras mitä
voimme tehdä, että laadimme itsellemme oikean elämäntavan eli tietyt
elämänsäännöt, jotka painamme muistiimme ja joita sovellamme elämässä usein
kohtaamiimme erityisiin tapauksiin, jotta nämä säännöt vaikuttaisivat monipuolisesti
kuvittelukykyymme ja olisivat meillä aina käsillä. Niinpä esimerkiksi olen esittänyt
sen elämänsäännön, että viha tulee voittaa rakkaudella tai jalomielisyydellä eikä
vastavuoroisella vihalla.” (E5p10)
• Lisäksi voimme tähdätä siihen, että tunnemme asiat adekvaatilla tiedolla niin pitkälle
kuin mahdollista, siis nähdä miten ne seuraavat Jumalan attribuuteista.
Adekvaatti tieto Jumalasta
• Kun mielesämme on idea ruumiin muutoksista, se voi
olla epäadekvaatti tai adekvaatti. Useimmiten se on
epäadekvaatti, esimerkiksi silloin kun olemme affektien
vaikutusten alaisina. Silti jokaisesta ruumiin muutoksesta
on periaatteessa mahdollista muodostaa adekvaatti idea.
• Kun tämä tapahtuu, tiedämme myös, että kaikki ruumiin
muutokset johtuvat Jumalasta eli kaikki ruumiin, joka on
substanssin ulotteisuuden attribuutin tila, muutokset
juontavat lopulta syynsä Jumalasta.
”Mieli pystyy saamaan aikaan sen, että kaikki ruumiin
vaikutukset eli ideoiden kuvat viittaavat Jumalan ideaan”.
(E5p14)
Rakkaus Jumalaan
• Kun koemme iloa, siihen liittyy idea Jumalasta sen syynä.
Siten määritelmän mukaisesti rakastamme Jumalaa.
”Se, joka ymmärtää itsensä ja omat affektinsa selvästi ja
kirkkaasti, rakastaa Jumalaa, ja sitä enemmän, mitä
enemmän hän ymmärtää itsensä ja omat affektinsa.”
(E5p15)
• Koska kaiki ruumiin vaikutukset viittaavat Jumalaan, ei
ole ihme, että Spinoza mukaan Jumala on jatkuvasti
päällimmäisenä mielessämme (E5p16). Hän sanoo jopa,
että kukaan ei voi vihata Jumalaa (E5p18).
• Tämä seuraa kyllä ihan loogisesti, sillä Jumalan idea liittyy
iloon kun taas suruun se ei liity ja viha on yksi surun
muoto.
Persoonaton Jumala
• Jumala itse ei taas voi tuntea tunteita, sillä tunteet muodostuvat ruumiin vaikutusten kautta
eikä Jumalalla ole ruumista.
• Siten Jumala on tässä mielessä persoonaton toisin kuin kristillinen Jumala – Jumala ei vihaa
tai rakasta eikä suosi jotakuta toisen kustannuksella tästä syystä. Samasta syystä meidän ei
tarvitse pelätä Jumalan tuomiota tai rangaistusta kuoleman jälkeen. Hänen systeemissään
Jumala on voiman, ilon ja rakkauden lähde eikä häntä tarvitse pelätä.
• Spinozan mukaan tämä on innostava doktriini, sillä luonto on neutraali. Mitä enemmän
opimme tuntemaan sitä ja ymmärrämme itse olevamme sen osa, sitä enemmän
toimintavoimamme lisääntyy ja tunnemme iloa, mihin liittyy rakkaus Jumalaan. Tämä rakkaus
on epäitsekästä, sillä tiedämme, ettei vastarakkautta voi odottaa (E5p19). Kun passiot
katoavat mielestämme, sen täyttää tämä ilon täyttämä rakkaus Jumalaa kohtaan.
Korkein hyvä
• Mitä usempi ihminen saavuttaa tämän järjenmukaisen elämän, sitä suurempi yhteinen hyvä
koittaa :
”Tätä Jumalaan kohdistuvaa rakkautta eivät kateus tai mustasukkaisuus pysty tahrimaan, vaan se
kukoistaa sitä enemmän, mitä useamman ihmisen kuvittelemme olevan yhdistyneitä
Jumalaan saman rakkauden sitein.” (E5p20)
• Rakkaus Jumalaan on siis korkein hyvä. Spinoza tiivistää asiat hyvin E5p20 todistuksessa:
”Tämä rakkaus Jumalaan on korkein hyvä, jota järjen ohjeiden mukaan voimme haluta, ja se on
kaikille ihmisille yhteinen, ja me haluamme että kaikki nauttisivat siitä; siispä kateuden affekti
ei pysty tahraamaan sitä, eikä myöskään mustasukkaisuuden affekti; vaan päinvastoin se
kukoistaa sitä enemmän, mitä useamman ihmisen kuvittelemme siitä nauttivan. M.O.T.”
Autuus
• Etiikan loppu (E5p21-42) käsittelee ikuisuutta ja autuutta ja se on
epäilemättä vähiten ymmärretty osa hänen filosofiastaan.
• Ei ole vieläkään varsinaista konsensusta mitä Spinoza tässä osassa
tarkoittaa ja yksi tunnettu Spinoza-skolaari, Jonathan Bennett on
pitänyt doktriinia yksinkertaisesti epäonnistuneena.
• Näyttää lisäksi siltä, että tässä osiossa on joukko ristiriitaisia
väitteitä, paitsi keskenään, myös suhteessa Spinozan muuhun
filosofiaan, erityisesti ensimmäisen kirjan metafysiikkaan
• Seuraan yhtä tulkintalinjaa, joka rakentaa kaksoisaspektiteorian
varaan, mutta muitakin on, esimerkiksi Viljasen aktiiviseen
toimintavoimaan perustuva näkemys tai Rutherfordin näkemys,
jossa kolmannen asteen tiedon tuo autuuden yhdessä eräiden
muiden näkemysten kanssa.
Intuitiivinen tieto
• Kolmannen lajin tieto saa siis alkunsa Jumalan attribuuttien olemuksen adekvaatista tiedostamisesta ja ulottuu
olioiden olemuksen adekvaattiin tiedostamiseen. Se siis saa alkunsa adekvaatista tiedosta ja päättyy
adekvaattiin tietoon. Voimme olla varmoja, että koko prosessi on adekvaattinen eikä siinä ole sijaa
kuvittelulle.
• Voidaan kuitenkin kysyä miten tämä eroaa järjestä eli toisen asteen tiedosta?
• On hyödyllistä verrata Spinozan näkemystä Descartesin erotteluun deduktiivisen ja intuitiivisen tiedon välillä.
Deduktio etenee askel kerrallaan ja vaatii aikaa ja muistia. Intuitio on vuorostaan välitön johtopäätös, jossa
nähdään loogiset suhteet ja implikaatiot välittömästi, yhdellä kertaa. Tämä on tietenkin korkeamman asteen
tietoa, sillä eri askeleiden välillä on aina erehtymisen vaara.
• Intuitiivisella tiedolla Spinoza ilmeisesti tarkoittaa juuri tälläistä väläyksenomaista näkemistä, jossa kaikki oliot
nähdään johtuvan Jumalasta ja samalla nähdään koko maailmankaikkeus sellaisena kuin se todellisuudessa on
ilman mitään kuvittelun siihen mukaantuomaa.
Muutama tekstikohta
”Mitä enemmän ymmärrämme
yksittäisiä olioita, sitä enemmän
ymmärrämme Jumalaa” (E5p24)
”Mitä paremmin mieli pystyy
ymmärtämään olioita kolmannen
lajin avulla, sitä enemmän se haluaa
ymmärtää olioita juuri tällä
tiedostuksen lajilla”. (E5p26)
Yksilöolemukset
• Tulee helposti vaikutelma, että maailman olemus nähdään yhdellä kertaa, mutta todellisuudessa
kyse on kuitenkin olioiden olemuksista, siis jokaisen olion erikseen, joka koostuu sen
pyrkimyksestä säilyä olemuksessaan.
• Nämä olemukset kuuluvat ajattomasti ulotteisuuden attribuuttiin, joka sisältää myös sellaisten
olioiden olemuksen, jotka eivät ole enää aktuaalisesti olemassa (esimerkiksi dinosaurukset).
• Jokainen ihminen on vastaavalla tavalla läsnä ulotteisuuden attribuutissa ja tämän vuoksi myös
vastaavasti ajattelun attribuutissa eli Jumalalla ajattelevana olentona on idea jokaisesta ihmisestä.
• Kun meillä on intuitiivista tietoa, nähdään olemukset adekvaatisti suoraan ulotteisuuden ja
ajattelun attribuuteissa. Nähdään oman olemuksen sisältyvän Jumalan mahtiin ja toisaalta Jumalan
mahdin ilmenevän omassa olemuksessamme. Kun tämä tapahtuu, oma mielemme tulee osittain
adekvaatiksi ideaksi.
Ikuisuus
• Asioiden tunteminen järjen kautta tuo mukanaan tietynlaisen ikuisuuden – tiedämme
asiat sellaisena kuin ne ovat. Tämä ei kuitenkaan ole kovin selkeää.
”Mitään, mitä mieli ymmärtää ikuisuuden kannalta, se ei ymmärrä sen johdosta että
käsittää ruumiin nykyhetkisen aktuaalisen olemassaolon, vaan koska se käsittää
ruumiin olemuksen ikuisuuden kannalta.” (E5p29)
• Toisin sanoen jos näemme ruumiin kolmannen lajin tiedolla, sen olemuksen
kuuluvana ulotteisuuden attribuuttiin, käsitämme asian ikuisuuden kannalta.
Käsitämme sen kuuluvan Jumalaan, olevan osa Jumalan ulotteisuuden attribuuttia.
Tämä eroaa sellaisesta ajattelusta, jossa ruumiin tilan katsotaan kuuluvan johonkin
hetkeen.
Mielen ikuisuus
”Ihmismieli ei voi täydelleen tuhoutua ruumiin
myötä, vaan siitä jää jotain, mikä on ikuista.”
(E5p23)
• Se jokin ikuinen, joka mielestä jää jäljelle, ilmaisee
nimenomaan ruumiin ikuista olemusta.
• Yksi tapa ajatella tätä on perustaa tieto yhteisiin
käsityksiin, jotka ovat toisen asteen tiedon eli
järjen perusta ja jotka koskevat niitä tapoja, joilla
Jumala toimii.
• Mieli voi tuntea nämä tavat vain ruumiin kautta,
josta sen ideat tulevat ja koska ruumiin
vaikutuksissa tuntuvat Jumalan toimintatavat.
Autuus Jumalassa olemisesta
• Siinä määrin kuin mieli tuntee yhteisiä käsityksiä, ne muodostavat ruumiin olemuksen. Mitä
enemmän asioita tunnetaan järjen kautta, sitä enemmän mieli koostuu yhteisistä käsityksistä
(jotka ovat peräisin ruumiin olemuksesta). Ne ovat ideoita Jumalan toimintatavoista ja
heijastelevat niitä tapoja, joilla olemme Jumalassa ja joilla Jumala on meissä.
”Sikäli kuin mielemme tiedostaa itsensä ja ruumiin ikuisuuden kannalta, on sillä välttämättä
tietoa Jumalasta ja se tietää olevansa Jumalassa ja tulevansa käsitetyksi Jumalan kautta.”
(E5p30)
• Siis se, että tiedän olevani Jumalassa seuraa siitä, että tiedän miten ruumiini olemus seuraa
ikuisesti Jumalan mahdista samaan tapaa kuin kolmion kulmien summa seuraa yksittäisten
kulmien suuruudesta. Ja tätä on Spinozan mukaan autuus, mielen ikuisuus.
Mielenrauha kolmannen lajin tiedon kautta
• Ikuisuuden kannalta tiedostaminen on
siis intuitiivista, kolmannen lajin tietoa,
jossa ei enää vaadita deduktiivisia
askeleita, vaan kaikki nähdään yhdellä
kertaa väläyksenomaisesti.
”Tästä kolmannesta tiedostuksen lajista
syntyy korkein mahdollinen sisäinen
mielenrauha [acquiescentia].” (E5p27)
Jumalan intellektuaalinen rakastaminen
• Mielenrauhan lisäksi autuudesta syntyy myös tunne eli rakkaus Jumalaa kohtaan. Rakkauden
määritelmä on ilo tai mielihyvä, johon liittyy ulkoinen syy ja tässä tapauksessa ulkoinen syy on Jumala.
”Iloitsemme kaikesta, minkä ymmärrämme kolmannen tiedostuksen lajin avulla ja nimenomaan niin, että
siihen liittyy idea Jumalasta syynä.” (E5p32 korollaari)
• Tässä opissa on kuitenkin se ongelma, että näimme aiemmin ilon tai mielihyvän olevan siirtymistä
vähemmästä täydellisyydestä suurempaan täydellisyyteen. Mutta ikuisuudessa ei voi olla tälläistä
temporaalista siirtymistä. Spinozan mukaan vaikka siirtymää ei olekaan, mieli voi silti iloita
täydellisyydestä.
”Vaikka tällä Jumalaan kohdistuvalla rakkaudella ei ole alkua, on sillä kuitenkin kaikki rakkauden
täydellisyydet…jos siis ilo on siirtymistä suurempaan täydellisyyteen, täytyy autuuden tosiaan olla sitä,
että mielessä hallussaan täydellisyys itse.” (E5p33 huomautus)
Rakkaus Jumalaan ja Jumalan rakkaus
• Jumalan intellektuaalinen rakastaminen poikkeaa tavallisista tunteista sikäli, että se on ikuinen (E5p33)
eivätkä siihen vaikuta muut affektit (sillä ne tulevat vain ruumiin muutosten kautta) (E5p34).
• Ihmisen rakkaus Jumalaan on samanlaista kuin Jumalan rakkaus itseään kohtaan (E5p35 & E5p36).
• Tällä tavoin Spinoza saa vielä vakuutettua lukijoilleen, että determinismistä huolimatta Jumala silti
välittää ihmisistä:
”Tästä seuraa, että Jumala rakastaa ihmisiä, sikäli kuin hän rakastaa itseään, ja edelleen, että Jumalan
rakkaus ihmisiä kohtaan ja mielen intellektuaalinen rakkaus Jumalaa kohtaan ovat yksi ja sama asia.”
(E5p36 korollaari)
• Tämä kuulostaa kyllä oudolta sikäli, että Jumalahan ei ole persoona. Pikemmin kai tarkoitetaan, että
intellektuaalinen rakkaus Jumalaan saa vastakaikua sikäli, että rakkaudellamme on kohde, joka tuottaa
meille intellektuaalista iloa.
Garrettin tulkinta
• Don Garrett: “Spinoza on the Essence of the Human Body and the Part of the Mind That is
Eternal” (teoksessa Koistinen (ed.), Cambridge Compantion to Spinoza’s Ethics)
Keskeiset doktriinit ovat seuraavat:
1) Jumalassa on idea jokaisen ihmisen ruumiin formaalisesta olemuksesta (joka on ääretön modus)
2) Idea ihmisruumiin formaalisesta olemuksesta säilyy ruumiin tuhoutumisen jälkeen ja tämän vuoksi
osa ihmismielestä on ikuinen (siten ruumiin formaali olemus on äärellisen ihmisruumiin perusta ja
myös mielen ikuisuutta koskevien ideoiden lähde)
3) Mitä enemmän viisautta ja tietoa ihmisessä on, sitä suurempi osa ihmismielestä on ikuinen (siis
suurin osa mielestä häviää ruumiin myötä, mutta pieni osa mielestä jää elämään ikuisesti ja pääsee
osaksi Jumalallista tietoa, joka tapahtuu kolmannen tiedostuksen lajin myötä)
Etiikan loppusanat
”Nyt olen todennut kaiken, mitä halusin osoittaa mielen vallasta affekteihin sekä
mielen vapaudesta. Siitä ilmenee mihin kaikkeen viisas pystyy ja kuinka paljon
parempi hän on tietämätöntä, jota vain himot liikuttavat…joskin tie, jonka
olen osoittanut johtavan tähän, näyttää sangen vaikealta, on se silti
löydettävissä. Niin kovin harvoin eteen osuvan asian pitääkin kai olla vaikea.
Jos näet pelastus olisi käsien ulottuvilla ja löytyisi ilman suurta vaivannäköä,
kuinka silloin useimmat laiminlöisivät sen? Mutta kaikki erinomainen on yhtä
vaikeata kuin harvinaistakin.” (E5p42 huomautus)