Transcript Spinozan tunneteoria

Spinozan tunneteoria
Hyvä, paha, mitä näitä nyt on
• Etiikan kolmannessa kirjassa Spinoza suuntautuu siihen mistä kirjassa on
varsinaisesti kyse eli etiikasta.
• Hän ei kuitenkaan lähesty aihetta siten kuin moraalifilosofit hänen omana aikanaan
tai nykyään. Hän ei kysy mitkä teot ovat oikein tai väärin tai mikä on
oikeudenmukaista. Hänelle ne ovat toissijaisia kysymyksiä.
• Tärkeämpää on kokonaisnäkemys siitä mikä on hyvä elämä.
• Kuten hän kolmannen kirjan esipuheessa sanoo, yleensä ihmisen uskotaan
pikemmin häiritsevän luonnonjärjestystä kuin seuraavan sitä. Tämä koskee
nimenomaan sitä, että hän tekee vapaita valintoja ja tahtoo jotakin koska katsoo sen
olevan oikein tai hyvää.
Tunteet ovat luonnon ilmiöitä
• ”Luonnon lait ja säännöt, joiden mukaan kaikki tapahtuu ja muuttuu muodoista toisiksi, ovat
aina ja kaikkialla samoja. Siksi myös se tapa, jolla olioiden – olivat ne millaisia tahansa –
luonto ymmärretään, täytyy olla yksi ja sama, eli tämä tapahtuu luonnon yleisten lakien ja
sääntöjen kautta. Niinpä vihan, raivon, kateuden jne. affektit seuraavat sinänsä tarkasteltuna
samalla luonnon välttämättömyydellä ja voimalla kuin kaikki muutkin yksittäisseikat…aion
siis käsitellä affektien luontoa ja voimaa sekä ihmismielen valtaa niiden yli saman metodin
mukaan jollaedellisissä osissa olen käsitellyt Jumalaa ja ihmistajuntaa, sekä tarkastella ihmisen
toimia ja pyyteitä aivan kuin kyse olisi suorista, tasoista tai kappaleista.” (Etiikka3 esipuhe)
• Spinoza käsittelee tunteita eli affekteja kuin luonnontutkija tai matemaatikko. Tunteet on
ymmärrettävä erilaisina ruumiin tiloina, jotka lisäävät tai vähentävät, auttavat tai estävät
ruumiin omaa toimintakykyä, ja samaten näiden tilojen ideoita [mielessä] (E3d3).
Aktiivisuus ja passiivisuus
• Kolmas kirja alkaa näin:
”Mielemme toimii joissain suhteessa, jossain toisessa
taas kärsii; se nimittäin välttämättä toimii jollain
tavoin, sikäli kuin sillä on adekvaatteja ideoita, ja se
välttämättä kärsii jollain tavoin mikäli sillä on
epäadekvaatteja ideoita.” (E3p1)
• Toisin sanoen jos meillä adekvaatteja ideoita
(vähintään toisen lajin tietoa eli yhteisiin käsityksiin
perustuvaa tietoa), mielemme on aktiivinen ja sillä
on toimintavoimaa. Jos taas sillä on vain
kuvitteluun perustuvaa ensimmäisen lajin tietoa, se
kärsii eli on passiivinen (”tulee vaikutetuksi”).
Adekvaatti syy
• Toinen tapa sanoa sama asia liittyy kolmannnen kirjan ensimmäiseen määritelmään,
joka kuuluu näin:
”Kutsun adekvaatiksi syyksi sitä, jonka vaikutus voidaan selvästi ja kirkkaasti havaita
sen itsensä kautta. Epäadekvaatiksi tai osittaiseksi taas kutsun syytä, jonka vaikutusta
ei voi ymmärtää vain sen itsensä kautta”
• Tätä kausaatiota voi ajatella deduktion kautta. Kun premissit ovat tosia, seuraa
vääjäämättä tosi johtopäätös. Tässä tapauksessa jos syyt ovat riittäviä siihen, että
seuraus tapahtuu, kyse on adekvaatista syystä. Kolmannen kirjan alussa määritelmien
jälkeen on seuraava lause: ”Jos me siis voimme olla jonkun tälläisen tilan
adekvaattina syynä, silloin ymmärrän affektilla aktiota, muuten passiota”.
Kuvittelu taas
• Tässä pitää vielä huomata edellinen oppi kuvittelusta: jos meille ei ole läsnä sekä ruumiin tila
että sen syy selvästi ja kirkkaasti, kyse on kuvittelusta eli epäadekvaatista tiedosta koska
meillä on vain epäselvä käsitys ulkoisesta syystä, joka sekoittuu omaan ruumiin tilaamme.
Tässä se tarkoittaa, että kun affekti ei ole täysin riippuvainen meistä itsestämme, vaan siihen
liittyy jokin ulkoinen syy, kyseessä on passio. [negatiivinen tunne]
• Spinozan mutkikkaasta esitystavasta huolimatta perusasetelma on kutakuinkin sama kuin
Descartesilla ja monilla hänen edeltäjillään. Sen voi lukea kohdasta Ep1 korollaari:
”Tästä seuraa, että mieli altis sitä useammille passiolle, mitä enemmän sillä on epäadekvaatteja
ideoita, ja päinvastoin, mitä enemmän sillä on adekvaatteja ideoita, sitä enemmän se toimii.”
• Siis aktiivisuus liittyy tiedon adekvaattisuuteen. Mitä korkeampaa tietoa meillä on, sen
aktiivisempia olemme.
Conatus
• Mitä aktiivisuus sitten oikeastaan on?
Tähän tullaan kolmannen kirjan
väitelauseissa 4-10.
• Ensin Spinoza sanoo, että mikään olio ei
voi tuhoutua muuten kuin ulkoisesta
syystä. Ei ole siis niin, että olio voi hajota
ilman mitään ulkoista tekijää. (E3p4).
• Sitten kohdassa E3p6 hän sanoo näin:
”Jokainen olio pyrkii (conatur, inf.
conatus] säilymään olemisessaan, sikäli
kuin siitä riippuu.”
Pyrkiminen säilymään olemisessaan
• Mitähän tämä sitten tarkoittaa? Ensinäkemältä vaikuttaa siltä, että kyseessä on yksinkertaisesti
itsesuojeluvaisto – siis jokainen pyrkii välttämään asioita, jotka uhkaavat elämää. Tämänkaltainen
oppi oli jo stoalaisilla.
• Spinoza menee kuitenkin pidemmälle. Kyse on nimittäin kaikista olioista, ei vain elollisista. Näimme
edellä, että kaikki oleva koostuu partikkeleista. Siten on varsin johdonmukaista, että esimerkiksi kivet
pyrkivät säilyttämään olomuotonsa liikkeen ja levon muutosten kourissa. Spinozan fysiikassa kaikki
on ”elollistunut”, kaikkea leimaa pyrkimys säilymään olemisessaan. Tämä tietenkin tuo mieleen, että
tässä pyrkimyksessä on jokin tietty päämäärä.
• Päämäärän ymmärtäminen vaatii ymmärrystä ja siten määrätietoinen päämäärään pyrkiminen on
mahdollista vain ihmisille. Kivet kyllä pyrkivät säilyttämään olemassaolonsa, mutta niillä ei ole
käsitystä toiminnan päämäärästä. Niiden conatusta eli pyrkimystä ohjaa koheesiovoima, joka tähtää
olion ”pysymiseen koossa”. Tämä on ”alempien” olioiden luonnollinen pyrkimys, joka säilyy ellei
jokin ulkoinen tekijä häiritse sitä eli tuhoa olion.
Conatus ja itsetuho
• Ihmisen kohdalla ajatus on siis se, että pyrimme säilymään olemassaolossamme eli
pysymään olemassa periaatteessa ikuisesti.
• Kohdassa E3p5 hän sanoo, että mikään olio ei voi tuhoutua muusta kuin ulkoisesta
syystä. Tämä kuulostaa ihmisen kohdalla aika oudolta, ainakin ensiksi. Eikö ihminen
voi tehdä itsemurhan, jolloin syy on hänen itsensä?
• Tämä on kyllä aihe, josta Spinoza kirjoittaa paljonkin. Hän pitää itsemurhan tekevinä
heikkomielisinä, jotka antavat ulkoisten syiden nujertaa itsensä (E4p18s). Mutta
tälläisissakin tapauksissa ulkoiset syyt ovat niin voimakkaita, että vaihtoehtoja ei
käytännössä ole. Siten Spinoza lähestyy tässä stoalaisuutta.
• Joka tapauksessa conatus-peritaate on Spinozan etiikan taustalla kaikessa.
Toimintakykyä peliin!
• ”Pyrkimys, jolla jokainen olio pyrkii säilymään olemisessaan, ei ole mitään muuta
kuin olion itsensä aktuaalista olemusta” (E3p7 )
• Ihmisen tärkein piirre on siis pysyä olemisessaan ja lisätä toimintakykyään, siis olla
aktiivinen. Kuten Spinoza sanoo kohdassa E3p12, ”Sikäli kuin voi, mieli pyrkii
kuvittelemaan sitä, mikä lisää tai auttaa ruumiin toimintakykyä” ja kohdassa E3p13
”Mielen kuvitellessa sitä, mikä vähentää tai estää ruumiin toimintakykyä, pyrkii se –
sikäli kuin voi – muistamaan seikkoja, mitkä sulkevat pois tämän.”
• Omaa kuolemaa ei siis kannata Spinozan mukaan ajatella, sillä sen ajatteleminen
vähentää toimintakykyä. Sama pätee mihin tahansa ikäviin asioihin – meidän tulee
ajatella positiivisesti, sillä se lisää aktiivisuutta ja siten ruumiin toimintakykyä!
Perustunteet
• On siis nähty, että ihminen toimii eli
on aktiivinen kun hän voi voimansa
kautta vaikuttaa ulkoisiin asioihin ja
sen kautta omaan säilymiseensä.
• Siten ihminen esim. hankkii ravintoa ja
puolustautuu hyökkäystä vastaan,
menee lääkärille jne. säilyttääkseni
oman olemassaolonsa.
• Tämä peruspyrkimys on tunteiden
perusta.
Tahto ja halu
”Tätä pyrkimystä kutsutaan, silloin kun se viittaa yksin mieleen, tahdoksi, silloin taas,
kun se viittaa yhtä aikaa mieleen ja ruumiiseen, pyyteeksi [appetitio], joka siis ei ole
mitään muuta kuin ihmisen olemus…pyyteen ja halun välillä ei ole muuta eroa kuin
että halu useimmiten viittaa ihmisiin, heidän olleessaan tietoisia pyyteestään; halu
voidaan siksi määritellä pyyteeksi, johon liittyy tietoisuus siitä. Kaikesta tästä käy
ilmi, ettemme tahdo, halua, pyydä mitään tai pyri mihinkään siksi, että pidämme sitä
hyvänä, vaan päinvastoin pidämme jotain hyvänä, koska tahdomme, haluamme,
pyydämme sitä ja pyrimme siihen.” (E3p9 huomautus)
• Tahto ei ole Spinozalla itsenäinen kyky, vaan mielen pyrkimys olemuksensa
säilyttämiseen. Tahto pitää erottaa halusta, joka on periaatteessa sama asia paitsi että
se liittyy sekä mieleen että ruumiiseen ja olemme tietoisia siitä.
Tahdon kohteet
• Halun kohteet ovat hyvät siksi, että ne ovat halun kohteet, ei siksi että pitäisimme niitä hyvinä
itsessään. Siten tahto ei suuntaudu hyvää kuten skolastikoilla vaan hyvää on se, johon tahto
suuntautuu (ja halu) suuntautuu. Ja luonnollisesti tahtomme ja halumme kohdistuu niihin asioihin,
jotka edistävät säilymistä olemuksessamme.
• Halu on siis conatuksen, pyrkimyksen ilmentymä.
• Kohdassa 3p11 Spinoza esittää tärkeän kvalifikaation koskien pyrkimystä. Hän sanoo:
”Mikä tahansa enentää tai vähentää, auttaa tai estää ruumiimme toimintakykyä, niin sen idea enentää
tai vähentää, auttaa tai estää mielemme ajattelukykyä.”
• Tässä nähdään sielun ja ruumiin parallelismi käytännössä. Ihmisen toimintakyky, joka sisältää sekä
ruumiin toiminnan eli vaikutuksen ulospäin että ajattelukyvyn, siis mahdollisimman korkean
asteen tiedon saamisen, voi vaihdella.
Ilo, suru ja täydellisyys
”Mieli voi kärsiä suuria muutoksia ja siirtyä milloin suurempaan, milloin taas pienempään täydellisyyteen;
nämä passiot selittävä meille ilon ja surun affektit. Ymmärrän siis ilolla jatkossa passiota, jolla mieli
siirtyy suurempaan täydellisyyteen. Surulla puolestaan ymmärrän passiota, jolla se siirtyy vähäisempään
täydellisyyteen.” (E3p11 huomautus)
• Perustunteet ovat siis halu, ilo ja suru.
• Siirtyminen suurempaa täydellisyyteen tai epätäydellisyyteen ei tässä tapauksessa koske liikettä ja lepoa,
jotka pysyvät samana. Suurempi toimintavoima koskee ruumiin kykyä ylläpitää itsensä, siis sen
terveyttä ja energiatasoa. Tämän ruumiin täydellisyys heijastuu tietenkin parallelismin kautta myös
mielessä, jossa se merkitsee enemmän adekvaatteja ideoita.
• Toimintavoimaa voi heikentää esimerkiksi sairaus, päihteet tai mikä tahansa muu seikka, joka heikentää
ruumiin toimintavoimaa. Samalla mieli siirtyy suurempaan epätäydellisyyteen eli sillä on enemmän
epäadekvaatteja ideoita ja enemmän kuvittelua.
Muut tunteet
• Halusta, ilosta ja surusta rakentuvat kaikki
muut tunteet, joita Spinoza käy perusteellisesti
läpi kohdissa E3p13-13p59.
• Kolmen perustunteen lisäksi olennainen
rakennuspalikko on kuvittelukyky.
• Kohdassa E3p12 Spinoza nimittäin sanoo, että
”Sikäli kuin voi mieli pyrkii kuvittelemaan sitä,
mikä lisää tai auttaa ruumiin toimintakykyä.”
• Tämä tarkoittaa sitä, että pyrin saamaan aikaan
sen, jonka kuvittelen lisäävän ruumiini
toimintakykyä ja välttämään sitä, mikä
vähentää sitä (E3p13).
Affektit ja kuvittelukyky
• Kuvittelukyky on taustalla monissa affekteissa. Esimerkkinä E3p13:
”Rakkaus ei ole mitään muuta kuin iloa, johon liittyy idea ulkoisesta syystä
[kuvittelukyvyn kautta idea toisesta ihmisestä tai asiasta jne.] ja viha ei mitään muuta
kuin surua, johon liittyy idea ulkoisesta syystä. Lisäksi näemme, että se joka rakastaa,
pyrkii välttämättä pitämään rakastamansa asiaa läsnä ja säilyttämään sen, ja
vastaavasti se, joka vihaa, pyrkii poistamaan ja tuhoamaan vihaamansa asian.”
• Tällä tavoin Spinoza johtaa lukuisia eri affekteja kolmen perustunteen ja
kuvittelukyvyn kautta (kolmannen kirjan lopussa on Spinozan oma luettelo näistä
tunteista).
Tunteissa erehtyminen
• On kuitenkin huomattava, että voimme erehtyä tunteissamme. Voimme esimerkiksi pettyä rakkaudessa
tai vihata vääristä syistä. Kuten muistetaan, kuvitteluun ei voi luottaa, vaan se on hyvin alhaisen asteen
tietoa. Siten voimme kuvitella jonkun asian lisäävän toimintavoimaamme ja tuottavan meille iloa, mutta
huomaamme, että asia oli aivan päinvastoin.
• Erehtymiseen voivat vaikuttaa myös assosiatiivinen muisti, samanlaisuus ja muut tekijät. Näitäkin Spinoza
käsittelee. Esimerkkinä E3p16:
”Rakastamme tai vihaamme jotakin asiaa pelkästään siksi, että kuvittelemme siinä olevan jotakin
samankaltaista sellaisen kohteen kanssa, joka tavallisesti herättää mielessä iloa tai surua, huolimatta siitä,
että seikka, jonka suhteen kyseinen asia on tämän kohteen kanssa samankaltainen, ei ole näiden affektien
vaikuttavana syynä.”
• Tämänkaltaisen mekanismien kautta voidaan myös yhdistää eri affekteja, jolloin voi tulla epäröintiä
niiden välillä (E3p17), jokin affekti voi korvautua toisella, sosiaaliset suhteet vaikuttavat affekteihin ja
affektit voivat vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin jne.
Hyvä ja paha
”Hyvällä” ymmärrän tässä kaikkia ilon lajeja [Spinoza erottaa eri ilon lajeja sen mukaan miten
ne vaikuttavat ruumiissa], ja edelleen kaikkea, mikä johtaa iloon, varsinkin sitä, mikä toteuttaa
jonkin toiveen, oli tämä millainen tahansa. ”Pahalla” taas ymmärrän kaikkia surun lajeja,
varsinkin siä, mikä tekee toiveen tyhjäksi.” (E3p39 huomautus)
• Spinoza liittää siis ilon hyvään ja surun pahaa. Ei ole siis vaikeaa havaita, että kaikki mikä
lisää ruumiin toimintavoimaamme ja ajattelun monimuotoisuutta ja adekvaattiutta on hyvää
ja vastaavasti kaikki mikä vähentää näitä on pahaa.
”Siksi kukin tuomitsee tai arvioi oman affektinsa mukaan, mikä on hyvää, mikä pahaa, mikä
parempaa, mikä huonompaa ja mikä lopuksi on parasta tai pahinta. Niinpä saituri pitää rahan
runsautta parhaimpana, sen puutetta taas pahimpana.”
• Kunkin henkilön affekti on hänelle uniikki, sillä se määräytyy hänen ruumiinsa muutosten
mukaan (E3p57).
Aktiiviset ja passiiviset tunteet
”Sen ilon ja halun ohella, jotka ovat passioita, on olemassa muitakin ilon ja halun affekteja,
jotka viittaavat meihin sikäli kuin olemme aktiivisia.” (E3p58)
• Ilo, suru ja halu ovat siis passioita siinä mielessä, että ne aiheutuvat ulkoisista syistä eli
olemme itse passiivisia niiden suhteen. Nämä affektit vaikuttavat meihin jollakin tavoin, josta
seuraa iloa tai surua, toimintavoiman lisäystä tai vähenemistä, täydellisyyttä tai
epätäydellisyyttä. Me emme siis itse aiheuta näitä tunteita.
• On kuitenkin olemassa tunteita, joissa me olemme vaikuttava syy eli me itse synnytämme
tunteen. Tällöin kyse on aktiivisesta tunteesta. Tarkemmin sanottuna me itse pystymme
lisäämään toimintavoimaamme ulkoisen syyn sijaan.
• Tämä johtuu reflektoinnista. Spinozan mukaan oman terveytemme, siis toimintavoimamme
mietiskely lisää iloa eli toimintavoimaa. Ruumiin rappion mietiskely taas vähentää
toimintavoimaamme eli se lisää passiivisuuttamme.