Transcript AVH
Aivoverenkiertohäiriöitä (AVH) erotetaan kaksi pääryhmää: aivoveritulpat eli aivoinfarktit ja aivoverenvuodot, joista käytetään usein myös yhteisnimitystä aivohalvaus. AVH:sta noin 85 % johtuu aivoveritulpista ja 15 % verenvuodoista. Aivoveritulppa on aivoverenkierron sairauksista tavallisin. Siinä jokin aivoihin verta tuovista valtimoista tukkeutuu joko ahtauman tai hyytymän seurauksena. Tukos voi olla myös ohimenevä Nopeasti ohittuvia aivoverenkiertohäiriöitä kutsutaan TIA- kohtauksiksi. Ne ennakoivat usein pysyvän tukoksen ilmaantumista. Aivoverenvuodoissa joko aivojen pinnalle tai aivokudoksen sisään vuotaa verta verisuonen seinämässä olevan repeytymän takia. Repeytymä syntyy yleensä joko verenpainetaudin seurauksena, vamman aiheuttamana tai perinnöllisistä syistä - muut syyt ovat harvinaisia. Aivoverenvuodot syntyvät yleensä äkkiarvaamatta ilman ennakoivia oireita. Alkuvaiheessa avh-potilaiden hoidossa painottuu normaaleista elintoiminnoista huolehtiminen, sekä sairauden etenemisen ja komplikaatioiden ennaltaehkäisy. Myös muut sairaudet, kuten sydänsairaudet tai diabetes, vaativat tehokasta hoitoa ja valvontaa. Useimmilla aivohalvauspotilailla on alkuvaiheessa häiriöitä peruselintoiminnoissa (hapetuksessa, erittämisessä, verenpaineen ja lämmön säätelyssä, nestetasapainossa) Kohonnut verensokeri ja lämpötila lisäävät aivokudoksen vauriota ja heikentävät potilaan ennustetta, jonka vuoksi ne pyritään pitämään riittävän alhaisella tasolla. Kaikissa päivittäisissä toiminnoissa pyritään heti alusta lähtien tukemaan kuntoutumista. Hoidossa ja kuntoutuksessa otetaan aina yksilöllisesti huomioon sairastuneen oireet, vointi ja jaksaminen. Jos potilaalla on halvausoireita, hänet avustetaan ensin istumaan vuoteeseen, sitten tuoliin/pyörätuoliin esimerkiksi ruokailua tai WC:hen menoa varten. Siirryttäessä tuoliin, vuoteeseen tai WC-istuimelle käytetään samoja tekniikoita, joita fysioterapiassa harjoitellaan. Koska kuntoutuminen perustuu taitojen uudelleen oppimiseen, ovat kaikki arjen toiminnot hyödyllisiä harjoitustilanteita. Peruslähtökohtana on, että sairastunutta autetaan vain niissä toiminnoissa, joita hän ei vielä itse pysty harjoitellulla tavalla suorittamaan. Aivoverenkiertohäiriöön sairastuneella voi olla puutteita havainnointi- ja toimintakyvyssä. Tämän vuoksi kaikki siirtymiset, keskustelu ja hoitotoimet toteutetaan halvaantuneelta puolelta. Alkuvaiheessa sairastunut väsyy nopeasti. Erittäminen Virtsaamisen ongelmat ovat sairastumisen alkuvaiheessa tavallisia. Vuodelevon aikana alusastialle tai pulloon virtsatessa rakkoon voi jäädä virtsaa, joka saadaan tarkistettua erillisen ultraäänilaitteen avulla. Rakko voidaan tarvittaessa katetroida. Inkontinenssi tilanteessa käytetään vaippaa. Säännöllisiä WC-käyntejä aletaan kuitenkin harjoitella heti kun voimat ja taidot riittävät. Vuodelepo ja lääkitykset voivat aiheuttaa myös suolen toiminnan ongelmia, joita voidaan helpottaa kuitupitoisen ruokavalion, lääkkeiden ja tarvittaessa peräruiskeiden avulla. Liikkumisen lisääntyessä nämäkin ongelmat yleensä helpottavat. Alkuvaiheessa kipulääkkeenä käytetään ensisijaisesti parasetamolia, koska se ei vaikuta verenhyytymiseen vaikuttavien lääkkeiden (esim. aspiriini) tehoon. Tulehduskipulääkkeistä ibuprofeenin (esim. Burana®) on todettu heikentävän tulpanestolääkkeiden tehoa, jonka vuoksi näitä lääkkeitä vältetään. Jos parasetamolista ei ole apua, voidaan potilaalle antaa tehokkaampia kipulääkkeitä kuten opiaatteja. Myöhemmässä vaiheessa halvaantuneelle puolelle saattaa kehittyä ns. sentraalinen eli aivoista johtuva kipu tai epämiellyttävä tuntemus (esim. tavallinen kosketus tuntuu kipeältä). Tähän eivät tavanomaiset tulehduskipukipulääkkeet auta, vaan tarvitaan keskushermostoon vaikuttavia ”hermosärkylääkkeitä”. Neuropaattiseen kipuun käytettäviä lääkkeitä ovat esim. amitriptyliini (Triptyl®), gabapentiini (Neurontin®), pregabaliini (Lyrica®). Halvaantunut raajapari on altis myös jäämään virheasentoihin, mikä saattaa aiheuttaa kipua. Jos sairastuneella on halvauksen tai neuropsykologisten oireiden vuoksi vaikeuksia esimerkiksi peseytymisessä ja pukeutumisessa, toimintoja harjoitellaan päivittäin ja tarvittaessa myös toimintaterapeutti arvioi tilannetta. Oppimisen kannalta on tärkeää, että ohjaus on yhdenmukaista ja toistuvaa. Sairastumisen myötä huomio kiinnittyy usein vain puutteisiin ja ongelmiin. Siksi olisikin tärkeää huomioida myös kaikki ne säilyneet taidot, joille tuleva elämä ja toiminta paljolti perustuu. Apuvälineillä voidaan helpottaa päivittäisissä toimissa suoriutumista, pukeutumista, hygienian hoitamista, ruokailua tai kotiaskareita varten on kehitetty apuvälineitä. Sukat voi pujottaa jalkaan sukanvetolaitteen avulla, hammasproteesin saa puhdistettua yhdellä kädellä imukupeilla varustetulla hammasharjalla, syömistä helpottaa paksuvartinen lusikka ja leivän leikkaaminen onnistuu yhdellä kädellä, kun leivän kiinnittää piikeillä varustettuun leikkuulautaan http://ohjepankki.vsshp.fi/fi/6201