Transcript Elämänlangalla – På Livslinjen: Elisabeth Rehn

Lehti verenluovuttajille
En tidning för
blodgivare
Toipilaasta
taiteilijaksi
10
Kuulutko jo
VeriRyhmään?
14
Vaikeudet 6
voimavarana
Elämänlangalla – På Livslinjen:
Elisabeth Rehn
A ABO 2011
Sisällysluettelo
6 & 20
3 Pääkirjoitus: Hyvää mieltä yhdessä auttamisesta
4 Veri interesting – Veripalvelun uutisia
6 Elämänlangalla: Elisabeth Rehn
Vaikeudet voivat olla voimavara, tietää sodan varjossa auttajaksi kasvanut Elisabeth Rehn.
10 Potilastarina: Saveen puretut tunteet
Sisäpinnaltaan joko verenpunaiset tai verihiutaleenvaaleat keramiikkamaljat
kuvaavat Salla Peltosen saamaa apua.
14 Perusta sinäkin VeriRyhmä!
VeriRyhmän perustaminen on helppo tapa tuplata, triplata tai vaikka kymmenkertaistaa apusi.
16 Kolumni: Marko Kulmala
17 Krypto ja sudokut
18 Känslorna förevigade i lera
De keramiska vaserna, som inuti är antingen blodröda eller ljusa som trombocyter, symboliserar den
hjälp Salla Peltonen fått.
20 Från flicklotta till människorättskämpe
Svårigheter kan ge styrka säger Elisabeth Rehn.
10 & 18
21 Veri interesting – Nyheter från Blodtjänst
23 Tiodubbel hjälp!
BlodGrupp är en grupp människor som besluter att tillsammans göra någonting gott.
14 & 23
Marko Kulmala:
“Auttamisen
ensimmäinen
pisara saa alkunsa
ennen auttamista.”
16
ABO 1/2013 Julkaisija Suomen Punainen Risti, Veripalvelu, Kivihaantie 7, 00310 Helsinki. Puh. 029 300 1010, [email protected], www.veripalvelu.fi Päätoimittaja Satu Pastila
Toimituskunta Willy Toiviainen, Päivi Hurttia, Satu Pastila, Johanna Castrén, sähköpostit: [email protected] Toimitus Veripalvelun viestintä / Päivi Hurttia ja
Mediafocus Oy / Tiia Soininen, [email protected] Layout Jaska Poikonen / Mediafocus Oy Paino Libris Oy Paperi G-Print 115 g Kannen kuva Jari Härkönen
ISSN-L 1797-1470, ISSN 1797-1470 (painettu), ISSN 2323-6507 (verkkojulkaisu). ABO-lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa ja on jaossa kaikissa verenluovutuspisteissä.
Lehden painos on 20 000 kpl.
2 ABO 1/2013
Pääkirjoitus
Hyvää mieltä yhdessä auttamisesta
iesitkö, että verenluovuttajana kuulut merkittävään vähemmistöön? Verta luovuttaa vain
noin viisi prosenttia suomalaisista. Tämä ainutlaatuinen joukko, 154 000 ihmistä vuosittain, pitää sataprosenttisesti huolta siitä, että jokainen
verensiirtoa tarvitseva potilas Suomessa saa tarvitsemansa hoidon. Kiitos sinulle, että olet päättänyt auttaa.
Verenluovutus on hieno tapa, jota ei kannata piilotella vakan alla. Jos ympäriltäsi löytyy muutama muukin auttava käsi, voit helposti moninkertaistaa apusi.
Esimerkiksi viisi luovuttajaa voi yhdessä auttaa jopa 15
potilasta.
Olemme
tehneet
yhdessä auttamisesta
nyt entistäkin vaivattomampaa.
Perustamalla VeriRyhmän eli
verenluovutusryhmän
esimerkiksi työpaikalle,
urheilu- tai harrastustoimintaan tai ystävien
kesken voitte tehdä
hengenpelastuksesta
”harrastuksen”,
jolla
on suuri merkitys. Idea
on yksinkertainen: käydään porukalla verenluovutuksessa säännöllisesti, muutaman kerran vuodessa. Yrityksille ja yhteisöille VeriRyhmä sopii luontevaksi osaksi yhteiskuntavastuutoimintaa.
Monilla työpaikoilla verenluovutus onkin mahdollistettu
työajalla, sillä aikaa ei kulu juuri lounastaukoa kauempaa.
VeriRyhmiä on ilmoittautunut mukaan jo pari sataa,
pienistä porukoista kokonaisiin yrityksiin. Lue myös sivulta 15, kuinka Sairaanhoitajaliitto alueyhdistyksineen
näytti esimerkkiä ja lähti kampanjoimaan VeriRyhmän
puolesta.
Aloittakaa ilmoittautumalla VeriRyhmäksi osoitteessa
www.veripalvelu.fi/ryhmat, niin saatte valmiit materiaalit
ja vinkkejä toimintaan.
Olitpa siis A, B, AB tai O, ota kaveria kädestä ja tule!
Kaisu Maijala
yhteisömarkkinoinnin koordinaattori
154 000 ihmistä
pitää sataprosenttisesti huolen
siitä, että jokainen
verensiirtoa
tarvitseva potilas
Suomessa saa
tarvitsemansa
hoidon.
P.S. Osallistu lukijatutkimukseen
Toivomme lukijoiltamme palautetta ja ideoita, joiden avulla
kehitämme lehteä ja etsimme siihen juuri sinua kiinnostavia aiheita. Skannaa viereisestä QR-koodista itsesi
lukijatutkimukseemme tai klikkaa tiesi sinne osoitteesta
http://kampanjapalvelu.fi /spr_abo/kysely.aspx. Kun lähetät
palautteesi 15.5.2013 mennessä, voit voittaa Punaisen Ristin
tuotepalkinnon.
ABO 1/2013 3
Veri interesting
VERIPALVELUN UUTISIA
Kirjaa verenluovutus
HeiaHeiaan
HeiaHeia on liikuntapäiväkirja netissä. Liikunnan
lisäksi voit merkata muita hyödyllisiä toimia päiväkirjaasi. Nyt lajina on myös verenluovutus.
Jos jo käytät HeiaHeiaa liikuntapäiväkirjana, voit
merkata sekä suunnittelemasi että toteutuneet verenluovutuskäyntisi palveluun. Näin myös muistat
käynnit paremmin. Voit myös jakaa verenluovutuskäynnit kommentteineen Facebookissa ja kannustaa
näin kavereitakin mukaan hyvän mielen lajiin.
Ellet halua rekisteröityä käyttäjäksi, voit kuitenkin liittyä HeiaHeian verenluovutusryhmään.
”Autoin juuri kolmea potilasta”
Veripalvelutoimistot löytyvät nyt Foursquaresta.
Luovuta verta ja kirjaa itsesi Foursquaressa toimistoon samalla, kun nautit tarjoilusta. Jaa idea hyvästä
mielestä muillekin Facebookissa.
ABO ilmestyy kahdesti
vuodessa
Verenluovuttajien toivomus on kuultu, ja ABOlehti ilmestyy nyt kaksi kertaa vuodessa. Seuraava
numero on luettavissa kesän jälkeen. Näin ei jokaisella luovutuskerralla tarvitse lukea samoja tarinoita.
Samassa yhteydessä lehdestä tulee kaksikielinen. Näin varmistamme, että juttuja voi lukea molemmilla kielillä missä tahansa paikkakunnalla. Myös
Veripalvelun toinen julkaisu, Luuytimenluovuttajarekisterin jäsenlehti Ytimekäs on luettavissa kaksikielisenä verenluovutuspisteissä.
Ota lehdet mukaan ja vie ne kotiin, työpaikalle
tai harrastuspiireihin muidenkin luettavaksi.
Veriveljeyttä Tampereella
Veripalvelu ja Tampereen Teatteri muistuttavat
yhdessä verenluovutuksen tärkeydestä. Teatterissa
kävijä voi tutustua verenluovutukseen, ja verenluovuttaja voi voittaa liput Veriveljet-musikaaliin.
Veriveljeys jatkuu koko esityskauden ajan.
Sinä voit pelastaa elämän
Veripalvelu on tehnyt taskukokoisen
verenluovutusesitteen ”Sinä voit pelastaa
elämän”. Esitettä on saatavana suomeksi, ruotsiksi ja
englanniksi veripalvelutoimistoissa ja verenluovutustilaisuuksissa. Ota esite mukaasi
ja kannusta kaverisi mukaan
verenluovutukseen!
4 ABO 1/2013
Tekstit:
Päivi Hurttia
Kuvat:
Veripalvelu
Verenluovuttajien maksuton
infopuhelin 0800 0 5801 palvelee
arkisin klo 8–17 kaikissa verenluovutukseen liittyvissä kysymyksissä.
Luuytimenluovuttajarekisteri
tarvitsee nuoria miehiä
Luuytimenluovuttajarekisteri täytti viime vuonna 20 vuotta. Jäsenmäärä on noin
20 000, mutta uusia jäseniä tarvitaan joka
vuosi yli tuhat korvaamaan rekisteristä iän
tai sairauden takia poistuvia jäseniä. Jäseneksi voi liittyä perusterve 18-40-vuotias
ihminen.
Erityisesti nuoria miehiä tarvitaan, sillä luovuttajaksi valikoituu usein mies täysin biologisin perustein. Miehestä saadaan
yleensä kerätyksi enemmän kantasoluja, joten siirre riittää isommallekin potilaalle.
Kantasolusiirteitä tarvitsevat pahanlaa-
tuista verisairautta sairastavat potilaat, joiden sairauteen eivät normaalit syöpähoidot
tunnu purevan.
Pelasta tuntematon potilas ja liity Luuytimenluovuttajarekisteriin. Liittyminen käy
helposti pankkitunnuksilla netissä, osoitteessa www.soluistaelama.fi. Veripalvelutoimistoista saat esitteitä ja tarkempaa tietoa. Voit kysyä lisää soittamalla numeroon
029 300 1515 tai lähettämällä viestin osoitteeseen [email protected]. Voit myös ryhtyä
Kantikseksi ja perustaa oman jäsenhankintakampanjan. Kysy vinkkejä rekisteristä.
Verenluovutusta uusissa
tiloissa
Jo puolen vuoden kuluttua synnytyksestä
verenluovutukseen
Vuoden 2012 aikana Veripalvelu on muuttanut
uusiin tiloihin Vaasassa ja Seinäjoella.
Vaasan uudet toimitilat löytyivät katutasosta kauniin Kauppapuistikon varrelta. Isot pisarat
ikkunoissa näkyvät ja muistuttavat verenluovutuksen tärkeydestä.
Seinäjoella puolestaan siirryttiin ydinkeskustaan aivan uuden rakennuksen suojiin. Tilaa
on nyt myös tavaroille, joita tarvitaan liikkuvan
verenluovutustoiminnan järjestämiseen. Seinäjokelaiset kiertävät pitkin Pohjanmaata ja tarjoavat mahdollisuuden yhä useammalle luovuttaa
verta omalla kotipaikkakunnallaan.
Espooseen avattiin aivan uusi veripalvelutoimisto helmikuussa, jotta espoolaisilla sekä
Länsi-Uudenmaan suunnalta Espoossa töissä
käyvillä olisi vakituinen paikka käydä luovuttamassa verta. Toimisto sijaitsee kauppakeskus
Ison Omenan toimistokerroksissa, Länsiväylätoimistossa.
Luovutussoveltuvuutta koskevia ohjeita
tarkistetaan säännöllisesti.
Viime vuonna muun muassa synnytyksen
jälkeinen karenssiaika lyheni: nyt verenluovutukseen pääsee kuuden kuukauden kuluttua
synnytyksestä. Imetys on luovutuseste. Oireeton
punkinpurema ei enää estä luovutusta, ja moniin
leikkauksiin tai lääkärin tekemiin toimenpiteisiin
liittyvät varoajat ovat lyhentyneet. Vaikka varoajat lyhenevät, ne eivät vaaranna potilaan eikä
luovuttajan turvallisuutta.
Matkustaminen saattaa aiheuttaa väliaikaisia
luovutusesteitä. Malaria-alueilla matkailun aiheuttama kuuden kuukauden verenluovutuseste
alkaakin jo olla tuttu, mutta kesäisin ja syksyisin havaittu Länsi-Niilin virus saattaa
vaikuttaa verenluovutukseen silloinkin,
kun matkailee Euroopassa.
Tiedot kannattaa siis päivittää aina
ennen verenluovutusta. Monet yhä muistelevat viiden tai kymmenen vuoden takaisia
ohjeita. Nyt pääsee verenluovutukseen, vaikka
esimerkiksi käyttäisi useita verenpainelääkkeitä.
Tietoja verenluovutuksen edellytyksistä löydät nettisivuiltamme www.veripalvelu.fi tai soittamalla maksuttomaan infopuhelimeen. Numero 0800 0 5801 palvelee arkisin klo 8–17.
Ellet pääse soittamaan, voit lähettää sähköpostia,
[email protected]. Laita kuitenkin mukaan puhelinnumerosi, jotta voimme tarvittessa soittaa sinulle takaisin.
ABO 1/2013 5
Elisabeth Rehn Elämänlangalla
Tällä palstalla julkisuuden henkilöt kertovat, mikä on heille elämässä tärkeää.
Lapsuuteni
loi pohjan
sodan keskellä
elävien ihmisten
kohtaamiseen.
6 ABO 1/2013
Pikkulotasta
ihmisoikeustaistelijaksi
Vaikeudet voivat olla
voimavara, tietää sodan
varjossa auttajaksi
kasvanut Elisabeth Rehn.
Teksti: Terhi Kivikoski-Hannula | Kuvat: Jari Härkönen
lisabeth Rehnillä on vieläkin tallessa kirje, jonka hän sai
9-vuotiaana rintamalta. Siinä tuntematon sotilas kiittää
häntä villasukista ja ihmettelee niiden lahjoittajan nuorta
ikää. Tekevälle tytölle itselleen sukkapaketin lähettäminen
oli kuitenkin yhtä mutkatonta kuin oli pikkulottana ahkerointi ylipäänsä.
– Äitikin oli lotta, ja minä vain odotin sitä, että saavuttaisin kahdeksan vuoden ikärajan, muistelee Rehn, joka oli pikkulottana jatkosodan
aikana vuosina 1943–44.
Rehnin kotipaikkakunnalla Mäntsälässä lottatoimintaa luotsasi ruustinna. Ohjenuorana oli ”Pikkulottien kymmenen käskyä”, jotka olivat
nimensä mukaisesti uskonnollisia. Villasukkien neulomisen lisäksi tytöt
osallistuivat talkoisiin isänmaan puolesta muun muassa keräämällä käpyjä polttoaineeksi ja voikukanjuuria kahvinkorvikkeeksi. Kun kaatuneita tuotiin kotiin, pikkulotat seisoivat kunniavartiossa.
Sota-aikana Rehn istui usein äitinsä ja naapuruston naisväen kanssa kuuntelemassa ”rämisevän radion ympärillä” uutisia sieltä jostain,
ja joskus katseltiin ilmapuolustuksen valokeiloja Helsingin yllä. Sodan
jälkeen kotona asui Porkkalan evakoita. Pelko ja suru tulivat lähelle monelta suunnalta.
Onneksi, sanoo ihmisoikeusasiantuntijana toimiva Rehn nyt.
– Olen kiitollinen siitä, että olen sodan lapsi, sillä se loi pohjan sodan
keskellä elävien ihmisten kohtaamiseen.
ABO 1/2013 7
Tahdon voimalla. Välittämistä ja erilaisuuden hyväksymistä, joita
niitäkin Rehn on urallaan tarvinnut, hän oppi isänsä ammatin kautta.
Andreas Carlberg oli 10 000 asukkaan Mäntsälän ainoa kunnanlääkäri, joka hoiti potilaitaan kokonaisvaltaisesti, muistaen tarkasti esimerkiksi kunkin suvussa kulkevat sairaudet. Äiti Ruth Carlberg huolehti kodista ja lapsista, Elisabethin lisäksi Ullasta ja Gunnelista.
Isällä, joka toimi myös Suomen Punaisen Ristin Mäntsälän osaston puheenjohtajana, oli kodin yhteydessä vastaanotto ja kaksi odotushuonetta – ja päivät yleensä ”tupaten täynnä”. Iltapäivään asti
Carlberg tutki potilaita vastaanotolla, ja sen jälkeen olivat vuorossa
sairaskäynnit kodeissa.
– Me lapset kuljimme usein mukana näillä kierroksilla. Jo
13–14-vuotiaana autoin isää esimerkiksi pitämällä lapsia kiinni tutkimusten aikana. Pesimme myös siskojen kanssa saunanpadassa siteitä ja kiersimme niitä takaisin rullalle kynän avulla.
Saman ikäisenä Rehn vietti vapaa-aikaa partiossa; opetteli solmuja ja muita partiotaitoja aina varavartionjohtajaksi asti. Harrastus
loppui, kun hän meni eräällä syysleirillä marraskuussa uimaan flunssaisena ja sai isänsä säikähdykseksi keuhkokuumeen.
Rehn sanoo olleensa kahden sisaren pikkusiskona voimakastahtoinen ja määrätietoinen lapsi.
– Kerran olin napannut jostain uuden sanan ja tokaissut, että ”minulla ei ainakaan ole mitään komplekseja”.
Sisukkuutta ja lujaa itsetuntoa on myöhemmin koeteltu, kun Rehn
on luonut naisena poliitikon uraa Suomessa ja tehnyt maailmalla ihmisoikeustyötä.
– Kotimaassa tyhmä blondi Kauniaisista on saanut taistella, mutta kansainvälisissä tehtävissä naisena olemisesta on ollut etuakin.
”Pahat miehet” ovat olleet kohteliaita, Rehn kuittaa viitaten kohtaa-
8 ABO 1/2013
miinsa ennakkoluuloihin sekä sotarikollisiin, joita on uransa aikana
tavannut.
Pystypäin. Kansainväliset kokemukset piirtävät yhä selvemmin
esiin sen, mikä kotimaassa on hyvin. Rehn kertoo arvostavansa korkealle suomalaista julkista terveydenhuoltoa sekä vapaaehtoisuuteen perustuvaa verenluovutusjärjestelmää, joka takaa sen, että
turvallista verta riittää kaikille sitä tarvitseville.
– Suomi on tässä uranuurtaja. Olen usein kehottanut maailmalla
tapaamiani henkilöitä tulemaan tänne opiskelemaan, miten verenluovutus meillä toimii.
Kun sovimme haastattelusta, Rehn toivoi, että voisimme tavata
hänen luonaan.
Syynä on kiire: Haastattelun aikoihin Rehn on saanut juuri päätökseen viime syksynä Yle Fem -kanavalla esitetyn Elisabeth kohtaa
-keskusteluohjelmansa kuvaukset. Ne veivät hänet eri puolille maailmaa haastattelemaan ihmisiä, joita hän on uransa aikana tavannut
– muun muassa YK:n entistä pääsihteeriä Kofi Annania, jonka erityisedustajana Rehn toimi 1990-luvun lopussa.
Ohjelmasarjan tekoa pidempään, vuodesta 2010, Rehnin on työllistänyt Kansainvälisen rikostuomioistuimen uhrirahaston puheenjohtajuus, joka vie hänet matkoille niin usein, että jokainen kotona
vietetty päivä tuntuu ihanalta – olkoonkin, että niistäkin iso osa kuluu luottamustehtävään kuuluvia töitä tehdessä; asiakirjoihin perehtyessä ja kokouksia valmistellessa.
Rahaston kautta autetaan kansainvälisten rikosten uhreja, esimerkiksi entisiä lapsisotilaita. Rehn edustaa viisijäsenisessä johtokunnassa Länsi-Euroopan maita, Australiaa, Kanadaa sekä UuttaSeelantia.
Askel askeleelta. Ihmisoikeustaistelija Rehnistä tuli vähitellen.
Nuorena hän harkitsi lääkärin ammattiakin, mutta koska jo toimenpiteiden sivusta seuraaminen isän apulaisena teki välillä pahaa,
kauppatieteet veivät tulevaisuudensuunnitelmissa lopulta voiton.
Svenska handelshögskolanissa Rehn kiinnostui talousmaantieteestä
ja Afrikasta – ja tuli samalla ottaneeksi tietämättään ensimmäisen
askeleensa ihmisoikeustaistelijan uralla.
Toinen käännekohta oli Rehnin mukaan Suomen Punaisen Ristin
varapuheenjohtajan tehtävä vuosina 1984–88. Heti kauden ensimmäisenä vuonna hän kiersi nälänhädästä kärsivässä Etiopiassa kartoittamassa, miten Suomen hallituksen suunnittelema apu menisi
perille.
– Se kaksiviikkoinen oli silmiä avaava, ja kuten monesta muustakin matkasta maailman kriisialueille, siitä on jäänyt erityisen hyvin
mieleen yksi kohtaaminen, Rehn kuvaa.
Kaikkein vaikeimmissa paikoissa auttajan mieli nimittäin kiinnittyy
yksilöiden kohtaloihin, sillä niiden mittakaava on käsitettävä.
– Joukkohautojen äärellä ei välttämättä itketä, Rehn sanoo huomanneensa.
Etiopian-matkallaan hän vieraili nälänhätää paenneiden leirillä,
jonne oli tuotu ”kaikkein toivottomimmat tapaukset”, ja näki siellä
pienen pojan isänsä kanssa. Rehn ojensi lapselle taskussaan olleen
pikkuauton. Tämä katseli autoa välinpitämättömänä, kunnes ymmärsi, että saisi sen itselleen.
– Pojan kasvoille levisi hymy. Se oli luultavasti sen lapsen ensimmäinen ja viimeinen leikkikalu. Silloin ajattelin, että jos voin tehdä
edes yhden ihmisen pieneksi hetkeksi näin onnelliseksi, tätä työtä
kannattaa tehdä, Rehn kertoo liikuttuen.
Rehnin kertoessa kokemuksistaan ihmisoikeusasiantuntijana hänen olemuksessaan vuorottelevat suru, ilo, huumori ja välillä maailman epäoikeudenmukaisuuden nostattama suuttumuskin. On yhtä
helppo kuvitella hänet keskustelemaan kasvokkain sodan uhrien
kanssa kuin puolustamaan kantaansa neuvottelupöytiin.
Elisabeth Rehn taitaa olla onnistunut siinä, mistä Tommy Tabermannin tunnettu runo haaveilee: tullut lujaksi, pysynyt pehmeänä.
Suomi
on verenluovutuksessa
uranuurtaja.
Elisabeth Rehn
• s. 1935 Helsingissä
• kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu
ihmisoikeusasiantuntija
• Kansainvälisen rikostuomioistuimen uhrirahaston
(ICC Trust Fund for Victims) puheenjohtaja vuosina
2010–2012 ja johtokunnan jäsenen vuonna 2009
• toiminut aiemmin muun muassa YK:n ihmisoikeus raportoijana ja YK:n pääsihteerin erityisedustajana
entisen Jugoslavian alueella sekä kansanedustajana,
puolustusministerinä, tasa-arvoministerinä ja
europarlamentaarikkona
• oli ehdokkaana vuosien 1994 ja 2000 presidentinvaaleissa
• toiminut useiden järjestöjen, muun muassa Suomen
Punaisen Ristin, Suomen Unicefin ja Suomen WWF:n
johtotehtävissä
• ihmisoikeusasiantuntijana pitänyt esillä erityisesti
naisten asemaa sodankäynnissä ja heidän rooliaan
rauhanrakentamisessa
• edesmennyt puoliso Ove Rehn, jonka kanssa 4 lasta,
lapsenlapsia 13
• rentoutuu liikkumalla luonnossa ja viettämällä aikaa
perheen kanssa.
ABO 1/2013 9
Teksti: Minna Kalajoki | Kuvat: Petri Blomqvist
Uskomattoman
monet verenluovuttajat ovat
myötävaikuttaneet
parantumiseeni.
10 ABO 1/2013
Saveen puretut
tunteet
Sisäpinnaltaan joko verenpunaiset tai
verihiutaleenvaaleat keramiikkamaljat
kuvaavat Salla Peltosen saamaa apua.
eväällä 2010 tikkakoskelainen Salla Peltonen meni työterveyslääkärin vastaanotolle tavanomaisen flunssan
takia. Seuraavalla käyntikerralla lääkäri alkoi ihmetellä
potilaan kalpeutta. Flunssaoireetkaan eivät olleet helpottaneet.
− Sain lähetteen verikokeisiin ja poskiontelon kuvaukseen. Kuvausta vielä odotellessani lääkäri riensi kertomaan, että kärsin vakavasta anemiasta. Jatkoin siltä istumalta matkaa Keski-Suomen keskussairaalaan, Salla muistelee.
Sairaalassa hoitajat ihmettelivät, miten potilas ylipäätään pysyi
pystyssä. Sallan hemoglobiini oli vain 40 g/l, mikä on huomattavasti
alhaisempi kuin naisten normaalin hemoglobiinin alaraja 117 g/l.
− Ilmeisesti elimistöni oli jo tottunut alhaiseen hemoglobiinitasoon, koska en ollut juuri huomannut asiaa. Joskus koirien kanssa
lenkkeillessäni olin ihmetellyt voimattomuuttani, mutta ajattelin sen
johtuvan vain huonosta kunnosta, Salla naurahtaa.
Osastolla potilaasta otettiin lukuisia verikokeita, ja diagnoosi
muuttui sitä mukaa, kun koetuloksia tuli. Lopulta sairaudeksi varmistui aplastinen anemia. Tässä harvinaisessa anemian muodossa
luuytimen solutuotanto on hiipunut, ja kaikkien verisolujen määrä
veressä on alhainen.
Salla jäi keskussairaalaan pariksi viikoksi. Tänä aikana verivalmisteet tulivat tutuiksi. Hän sai vuorotellen sekä punasoluja että
verihiutaleita, jotta veren solumäärä saataisiin nousuun ja vointi
kohenemaan. Aplastisen anemian hoidossa käytetään sädetettyjä
erikoisverivalmisteita.
ABO 1/2013 11
Monien auttajien lahja. Epäily vakavasta sairaudesta on nuoren ihmisen kohdalla aina järkytys. Anemioiden ennusteet ovat kuitenkin yleensä hyviä.
− Ainakin aluksi tuntui siltä, että potilas itse oli kaikista reippain.
Perheeni hermoili googlaillessaan lisätietoja sairaudestani. Itsekin
toki pelkäsin, että joutuisin juoksemaan verikokeissa ja verensiirroissa loppuelämäni, Salla sanoo.
Kesän jälkeen Salla kävi verikokeissa aluksi kaksi kertaa viikossa,
ja vähitellen harvemmin. Hän sai myös säännöllisesti punasolu- ja
verihiutalesiirteitä, aina vuorotellen jompaakumpaa. Punasoluja annettiin toisinaan kaksikin pussillista.
− Hemoglobiini nousi punasolusiirteillä tasolle 70 g/l, jolla se saatiin pysymään. Verihiutaleet oikuttelivat enemmän. Sairauden aiheuttajaa ei koskaan pystytty määrittelemään.
Salla ei osaa arvioida, kuinka paljon verivalmisteita hän sai. Mutta
paljon niitä meni.
− Uskomattoman monet verenluovuttajat ovat myötävaikuttaneet
parantumiseeni. Muistan mieheni Juhan kanssa laskeskelleeni minua auttaneiden ihmisten määrää, kun kuulimme, että pelkästään
yhteen verihiutalevalmisteeseen tarvitaan keskimäärin neljän luovuttajan verihiutaleet.
Juhan rooli oli tärkeä Sallan tukijana ja tunnelman keventäjänä.
Viedessään puolisoaan verensiirtoon hän vitsaili ”meidän emännän
menevän öljynvaihtoon”. Pitkään seurustellut pari meni naimisiin
syksyllä 2010.
Syksyllä aloitettiin myös lääkehoito, joka Sallan lievemmässä aplastisessa anemiassa tarkoitti immunosuppressiivista lääkitystä. Sairauden vakavammissa muodoissa joudutaan toisinaan turvautumaan
kantasolujen siirtoon.
Toipilaasta taiteilijaksi. Jo muutenkin raskaan syksyn loppupuolella Salla sai päähänsä sinustromboosin eli aivolaskimotukoksen.
− En ollut uskoa huonoa onneani todeksi. Menin päivystykseen sietämättömän päänsäryn takia, ja pian makasin
jo ambulanssissa matkalla Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Seuraavaksi päiväksi minulle tilatut verihiutaleet
tulivat taksilla perässä, Salla kertaa äkkinäisiä käänteitä.
Sallan optimismi kuitenkin säilyi. Parin viikon sairaalajakson aikana hän muistelee huolestuneensa lähinnä
siitä, ehtisikö jouluksi kotiin.
Kotiin päästiin, ja anemialääkityskin alkoi purra. Viimeinen verensiirto tehtiin vuoden viimeisenä päivänä.
Lääkitys ja sairausloma kuitenkin jatkuivat aviomiehen
pyörittäessä arkea.
Rankan lääkityksen sivuoireet saivat Sallan innostumaan toden teolla hänelle tärkeistä keramiikkatöistä.
12 ABO 1/2013
− Nukuin milloin sattuu ja heräilin aamuyöstä
pää täynnä ideoita. Mietin, miten voisin purkaa
välillä
lohduttomiakin
ajatuksiani. Avuksi tuli
savi, jota olin muotoillut
lapsesta asti, keramiikkaalan muotoilijaksi aikoinaan kouluttautunut Salla kertoo.
Muovattava savi otti
vastaan asioita, joita Salla ei edes halunnut sanoa
ääneen.
− Kevään aikana kokosin sairauskertomukseni
keramiikkalaattatyöhön.
Uniikkeihin, muhkuraisiin
mukeihin on purettu paljon epätoivoisia tunteita. Keramiikkamaljat, joiden sisäpinta on joko
verenpunainen tai verihiutaleenvaalea, kuvaavat saamaani apua.
Eniten voimia Salla sai kuitenkin läheisiltä. Suurin osa sukulaisista
ja ystävistä asuu samalla kylällä, ja yhteydenpito on tiivistä.
− Lisäksi sain voimaa ajatuksesta, että tästä kurjuudesta ei voi
olla kuin yksi suunta: ylöspäin. Osasin myös iloita pienistä asioista,
kuten vähitellen sujuvista arkiaskareista, elämänmyönteinen nuori
nainen huomauttaa.
Salla palasi työhönsä myyntineuvottelijaksi keväällä 2011, vajaa
vuosi sairastumisensa jälkeen. Syksyllä hän tarttui hänelle tarjottuun
mahdollisuuteen opettaa keramiikkatöitä viereisessä kansalaisopistossa. Vuosi huipentui toipilasajan keramiikkatöitä esitelleen taidenäyttelyn avajaisiin, ja
siinä yhteydessä juhlittuihin 30-vuotispäiviin.
− Lääkitys jatkuu, mutta annostusta on pienennetty jo kaksi kertaa. Hemoglobiinini on normaali
ja seurantaväliä on pidennetty, joten toivoa on. Sairaus
voi kuitenkin uusiutua koska tahansa, ja jokaisen verikokeen tulosten odottaminen jännittää, Salla myöntää.
Valoisalla puolella kuitenkin
ollaan.
Anemia korjautuu yleensä helposti
Veren alhainen hemoglobiinipitoisuus eli anemia ei ole itsenäinen sairaus vaan laboratoriolöydös. Anemiatilassa punaisia
verisoluja on normaalia vähemmän. Miesten normaalin hemoglobiinin alaraja on 134 g/l ja naisten 117 g/l.
− Monilla synnytysikäisillä naisilla on jatkuva lievä raudanpuuteanemia, mikä voi johtua esimerkiksi runsaista kuukautisvuodoista. Tilanne korjautuu yleensä helposti
ruokavaliotarkistuksella ja rautalisällä. Miehillä harvinaisen raudanpuuteanemian syy tutkitaan aina, jotta esimerkiksi ruuansulatuskanavan verenvuodon tai syövän mahdollisuus voidaan
sulkea pois, Veripalvelun osastonylilääkäri Eeva Juvonen selvittää.
Anemiatilan taustalla voi olla monenlaisia syitä. Ensiksi elimistö voi tuottaa liian vähän punasoluja. Useimmiten syynä on
punasolutuotannon tykötarpeiden eli raudan, B12-vitamiinin ja
foolihapon riittämätön saanti.
Toiseksi punasolujen elinikä verenkierrossa voi olla tavanomaista lyhyempi. Hemolyyttinen anemia eli punasolujen kiihtynyt hajoaminen elimistössä on taustalla 2−3 prosentissa todetuista anemioista.
Kolmanneksi punasoluja voidaan hukata elimistöstä esimerkiksi runsaan verenvuodon seurauksena. Leikkausten ja synnytysten yhteydessä syy on ilmeinen, mutta verenvuoto voi olla
myös piilevää ja hankalammin todettavaa.
Harvinaisessa autoimmuunihemolyyttisessä anemiassa
potilaan elimistö tuottaa punasolujen hajoamista aiheuttavaa
vasta-ainetta. Joskus sydämeen asennettu keinoläppä voi mekaanisesti hajottaa punasoluja. Marssihemolyysi on fanaattisten urheilijoiden sairaus, jossa potilas ikään kuin juoksee verisolunsa rikki.
Sekundaarianemiaksi kutsutaan anemiaa, jonka aiheuttaja
Kati Markkasen sauvakävelylenkit koukkaavat
on reuman tai infektion kaltainen perustauti. Anemia korjautuu
usein kotinurkilta löytyvän uimarannan kautta.
yleensä perustaudin hoidolla.
Aplastinen anemia eli luuydinkato on harvinainen anemian
muoto, johon sairastuu vuosittain kymmenkunta suomalaista.
Taudin syy jää useimmiten epäselväksi. Taustalla voi olla esimerkiksi autoimmuunihäiriö, jokin virus tai altistuminen tietyille kemikaaleille tai säteilylle.
Aplastisessa anemiassa luuytimen verisolutuotanto on hiipunut. Usein kaikkia verisoluja havaitaan olevan veressä liian
vähän. Sairautta ei kuitenkaan lasketa syöpätauteihin, sillä elimistössä ei ole syöpäsoluiksi muuntuneita soluja.
Sairautta hoidetaan tyypillisesti kortisonilla. Usein hoitoon
yhdistetään heti sen alkuvaiheessa syklosporiinihoito ja ATGvasta-aineterapia. Tehokkaalla yhdistelmähoidolla pyritään
estämään omaa luuydintä tuhoavien vasta-aineiden tuotanto.
Aplastisen anemian vaikeaa muotoa voidaan hoitaa myös
kantasolujen siirrolla. Tutkimusten mukaan yhdistelmähoito
kuitenkin usein riittää, eikä elimistölle rankkaa ja riskejä sisältävää siirtoa tarvita.
Ennuste on hyvä, mikäli aplastinen anemia reagoi hyvin hoitoon. Sairaus voi väistyä, mutta riski uusiutumiseen on aina
olemassa. Joskus tarvitaan jatkuvaa pieniannoksista lääkitystä
pitämään verisoluarvoja riittävinä. Lääkityksen sivuvaikutukset
saattavat olla ikäviä, mutta yleensä ylläpitolääkitys ei estä normaalia elämää.
Nyt seuraksi lähti Mandi-tytär.
Verenluovuttajilta mitataan
aina hemoglobiini ennen
verenluovutusta, jottei
luovutus johtaisi anemiatilaan. Luovuttajien veren
hemoglobiinin tulee olla
miehillä vähintään 135 g/l
ja naisilla 125 g/l.
ABO 1/2013 13
Teksti: Tiia Soininen | Kuvitus: Jaska Poikonen
Tuplaa, triplaa... tai vaikka
kymmenkertaista
apusi!
VeriRyhmän
perustaminen
on helppoa.
14 ABO 1/2013
eillä jokaisella on veriryhmä,
mutta yhä useammat meistä
kuuluvat myös VeriRyhmään –
porukkaan, joka päättää yhdessä tehdä hyvää ja lähteä joukolla luovuttamaan verta. VeriRyhmän voivat muodostaa
ketkä tahansa: työkaverit, urheiluseuralaiset, taidekerholaiset... jopa sinä ja kaverisi
kaksin voitte olla VeriRyhmä.
– Ryhmän koolle ei ole ala- eikä ylärajaa,
Veripalvelun yhteisömarkkinoinnin koordinaattori Kaisu Maijala vahvistaa.
– Ryhmän ei myöskään tarvitse olla joka
luovutuskerralla sama: jollakullahan voi olla
flunssa tai jonkun työmatka saattaa osua
luovutuksen kanssa päällekkäin.
Maijalan mukaan toimivimpia ovat 4–6
hengen kokoiset ryhmät. Ne ovat juuri sen
kokoisia, että luovutusprosessi sujuu jouhevasti, eikä kukaan joudu odottelemaan pitkään.
VeriRyhmä voi käydä luovuttamassa verta
millä tahansa paikkakunnalla, jossa on veripalvelutoimisto tai jossa järjestetään verenluovutustilaisuuksia. Vähintään neljän henkilön ryhmille Veripalvelu tarjoaa tarvittaessa
kuljetuksen ovelta ovelle – esimerkiksi työpaikalta veripalvelutoimistoon ja takaisin.
Kaisu Maijala on työpaikallaan Veripalvelun Kivihaan toimipisteessä saanut todistaa,
millaisissa tunnelmissa Veripalvelusta lähdetään paluumatkalle.
– Kyllä siinä on fiilis korkealla! Monella sidos kädessä ja kaikilla sellainen olo, että on
tehty jotain tosi tärkeää. Sen lisäksi se on
ollut hauskaa. Verenluovutus on pieni vaiva,
mutta potilaiden kannalta merkittävä ja korvaamaton apu, jolla voi usein jopa pelastaa
elämän.
Jos VeriRyhmä käy luovuttamassa verta
säännöllisesti vähintään kolmesti vuodessa
Teksti ja kuva: Päivi Hurttia
VeriRyhmän perustamisen
ABC
1. Ilmoittautukaa mukaan osoitteessa
www.veripalvelu.fi/ryhmat.
2. Sopikaa yhdessä ensimmäinen
luovutusaika.
3. Ilmoittakaa tulostanne lähimpään
veripalvelutoimistoon (yhteystiedot
takakannessa).
4. Osoitteessa www.sovinkoluovuttajaksi.fi
voi etukäteen käydä testaamassa,
täyttyvätkö verenluovutuksen
edellytykset juuri sillä kertaa.
Luovutusasioissa voit myös kysyä
neuvoa maksuttomasta
infopuhelimesta 0800 0 5801.
5. Käykää luovuttamassa verta ja juokaa
päälle Veripalvelun tarjoamat kahvit.
6. Suunnitelkaa uusi käynti 3–6
kuukauden päähän edellisestä
luovutusajankohdasta, niin autatte
turvaamaan katkeamattoman
avun ketjun isoille ja pienille potilaille.
ja luovutuksia kertyy yhteensä vähintään
kymmenen, myönnetään hengenpelastajille
kunniakirja. VeriRyhmä-toiminnassa on huomioitu myös se, ettei esimerkiksi pieneltä
työpaikalta voida välttämättä lähteä verenluovutukseen samanaikaisesti. VeriRyhmän
voi silti perustaa ja tällöin myös yksittäiset
luovutukset kirjataan yhteiseen saldoon.
Työpaikalla VeriRyhmän perustamisesta kannattaa pyrkiä sopimaan esimerkiksi
johdon tai henkilöstöosaston kanssa, sillä
ylimmän tason tuki helpottaa huomattavasti tiedottamista ja ihmisten kutsumista mukaan. Monilla työpaikoilla on sovittu, että verenluovutuksessa saa käydä työajalla, mitä
Veripalvelussa arvostetaan paljon – kiire ja
niukka vapaa-aika kun ovat usein esteinä
hyville aikomuksille. Yhteisesti tehty päätös
ojentaa kädet muutaman kerran vuodessa
auttaa merkittävästi turvaamaan verivalmisteiden riittävyyden.
– Kun koko yritys on mukana, VeriRyhmästä tulee luonteva osa sen yhteiskuntavastuutoimintaa. Myös uusien verenluovuttajien on helppo lähteä porukan mukaan,
kun järjestelyt on valmiiksi hoidettu. Yhdeltä
VeriRyhmältä saamme lisäksi kerralla apua
useita eri veriryhmiä edustaville potilaille.
Kun ojennatte monta kättä kerralla, apua
kertyy kerralla iso osa koko päivän verenluovutustavoitteesta, Kaisu Maijala kannustaa.
Liitto näyttää esimerkkiä
eripalvelu ja Sairaanhoitajaliitto aloittivat yhteistyön kampanjoimalla verenluovutuksen puolesta. Vaikka sairaanhoitaja saattaa antaa potilaille useita
veriyksiköitä päivässä, usein oma verenluovutus unohtuu.
Sairaanhoitajaliitto perusti VeriRyhmän liiton toimiston väestä. Näin se haluaa
näyttää esimerkkiä 16 alueyhdistykselleen, että nekin perustaisivat oman VeriRyhmän ja samalla levittäisivät sanaa sairaanhoitajien työpaikoille.
Toimiston 26 työntekijästä yhdeksän tuli ensimmäiseen yhteiseen verenluovutukseen Helsingin Kivihakaan. Mukana oli kolme ensikertalaistakin.
Talousassistentti Mia Purho nousi luovutuspedille ensin. Pistäminen jännitti ensikertalaista, mutta into auttaa voitti.
– Ensin olin tosi epävarma, mutta kun tänne asti on
tullut, täytyy ylittää itsensä.
Hän myöntää, että ainut kynnys on lähteminen, ja porukassa tulee lähdettyä helpommin. Kesken jutustelun
vaakaheiluri piippasi.
– Sinne se meni, Purho hämmästeli.
Fiocan eli liiton omistaman koulutus- ja kustannusyhtiön markkinoinnissa työskentelevä Mallu Salkonen
muisteli, kuinka 1980-luvulla luovutettiin silloisella työpaikalla.
– Valion meijerin ruokalan pöydillä maattiin, ja isoimmat rekkamiehet pyörtyivät.
Salkonen korosti, että yhteinen verenluovutusreissu on oiva yhteisöllisyyden hetki.
VeriRyhmän vetäjä, opiskelija- ja jäsenpalvelujen asiantuntija Anne Mäkinen hymyili onnellisena saatuaan työkaverit lähtemään mukaan.
– Toisaalta tätä porukkaa ei ole vaikea saada mukaan hyvään asiaan. Tuumasta
toimeen vaan, hän korosti.
Kun kaikki olivat luovuttaneet, kahvilla kävi iloinen puheensorina. Sairaanhoitajaliitossa oli sovittu, että ensimmäisellä kerralla sai käydä työajalla. Niinpä kaikki
suunnistivat kotiin, jossa ei tarvinnut sinä iltana ainakaan siivota. Verenluovutuksesta
tulee hyvä mieli, ja sitä hyvää oloa saa fiilistellä koko illan ihan rauhassa.
Ainut
kynnys
on
lähteminen.
ABO 1/2013 15
Kirjoittaja on televisiotuottaja,
ohjaaja, kirjailija ja puhuja, joka
haluaa synnyttää käänteitä.
MARKO KULMALA
Ensimmäinen pisara
äytämme kielessä sanontaa viimeinen pisara,
kun kuvaamme jonkin loppumista tai toivottua
loppumista. Lasta, puolisoa tai työkaveria torutaan temppuilusta, ja sen viimeisen tempun
jälkeen sanotaan, että tämä oli nyt sitten viimeinen pisara. Olemme ehkä itsekin joskus kuulleet, että jokin oma
toimemme on ollut toiselle viimeinen pisara.
Viimeistä pisaraa merkittävämpi pisara on ensimmäinen
pisara. Se, josta kaikki saa alkunsa.
Olen vieraillut parikin kertaa itäisessä Kongon Demokraattisessa Tasavallassa, Goman kaupungissa sijaitsevassa kenttäsairaalassa.
Se on paha paikka.
Kerran hieman sekava sairaalan vahtimestari kuljetti meitä kierroksella läpi
telttojen ja vinossa seisovien rakennusten. Yhtäkkiä pamahdimme sisään
huoneeseen, jossa potilaalle annettiin
verta leikkauksen jälkeen. Potilaan
vammat näyttivät siltä, että suomalaisessa sairaalassa hän olisi ollut steriilihuoneessa ja hänen ympärillään olisi
häärinyt joukko henkilökuntaa valvomassa seurantalaitteita. Kongolaisessa sairaalahuoneessa
oli likainen sänky ja potilas, tippateline, pussi verta ja letku.
Joku pienestä seurueestamme totesi vahtimestarintapaiselle, että ei ole ehkä hyvä idea, että olemme tässä. Vahtimestari vaikutti kovin hämmästyneeltä, ja jatkoimme matkaa. Luulen, että tälle potilaalle oltiin antamassa viimeistä
pisaraa.
Voisi ajatella niinkin, että paitsi joskus ihan aiheellisen viimeisen pisaran torumisen lisäksi käyttäisimme kehumismielikuvaa,
jossa puhuttaisiin ensimmäisestä pisarasta – ensimmäinen pisara on elämää vahvistava mielikuva. Jääkiekkoselostaja voisi
hyvin puhua avausmaalin kohdalla ensimmäisestä pisarasta.
Moni alkoholisti on moneen kertaan luvannut lopettaa juomisen viimeisen pisaran jälkeen, vaikka lopettamisen koko pointti
on siinä, että ei ota sitä ensimmäistä pisaraa. Kukaan ei tule
humalaan, jos ei juo ensimmäistä ryyppyä.
Auttamisen ensimmäinen pisara saa alkunsa ennen auttamista. Tarvitaan ajatus. Sitä voi katsella
rollaattorimummon vaivalloista kadunylitystä vierestä vaikka kuinka kauan, ja
mummo ei pääse yhtään sen helpommin
kadun yli. Katse ei taluta. Kun päähän äljähtää ajatus auttamisesta, seuraa teko.
Ajattelusta usein seuraa tekoja. Harittavasta sivustatuijottelusta harvemmin.
Ensimmäisellä
pisaralla on
suurempi
symbolinen kaiku
kuin sillä
viimeisellä.
Sitä tulee harvemmin ajatelleeksi ensimmäistä pisaraa,
vaikka ensimmäisellä pisaralla on mielestäni suurempi symbolinen kaiku kuin sillä viimeisellä. Avun kohdalla ensimmäinen pisara ratkaisee paljon. Varsinkin jos sitä ensimmäistä
pisaraa ei satu olemaan tarjolla. Oli sitten kyse vedestä tai
verestä.
16 ABO 1/2013
Ihminen on määritellyt itse itsensä ajattelevaksi ihmiseksi, homo sapiensiksi. Jos
asiaa kysyttäisiin sivullisilta, voi olla, että
määritelmään tulisi jokin lisäulottuvuus.
Toisinaan ajatteleva ihminen?
Tosiaan. Toisinaan voisimme ajatella enemmän sitä ensimmäistä pisaraa. Ja sitä, mistä se tulee. Sehän voi tulla vaikka
minulta tai sinulta. Ilman ajattelua ensimmäinen pisara ei tule
mistään. Jos olemme sitä mieltä, että ajattelusta saisi seurata
mielellään tekoja.
Jos haaveilet, että joskus voisi vaikka käydä luovuttamassa verta, sitä voisi sitten tehdä haaveesta ajatuksen ja teon. Ensimmäinen pisara ratkaisee.
Krypton ja sudokujen laatija: Sami Hämäläinen
617432598
243589671
589617243
861274935
974365812
352891467
196758324
725943186
438126759
346175928
179286345
258493617
491657832
762348591
583921476
835719264
627534189
914862753
Löydät ratkaisut osoitteesta www.veripalvelu.fi/www/abo
ABO 1/2013 17
Text: Minna Kalajoki | Foto: Petri Blomqvist
Otroligt
många är
de, som
hjälpt mig
att bli
frisk!
18 ABO 1/2013
Känslorna
förevigade i lera
åren 2010 besökte Salla Peltonen från Tikkakoski arbetsplatshälsovårdens läkare för att få botemedel för
sin influensa. Vid nästa besök undrade läkaren varför
hon var så blek.
– Jag fick remiss till blodprov och bihåleröntgen. Under tiden som
jag väntade på att bli röntgad, kom läkaren fram till mig och förklarade att jag led av svår anemi. Jag fortsatte direkt till Mellersta Finlands
centralsjukhus, minns Salla.
På sjukhuset undrade sjuksköterskorna hur jag överhuvudtaget
hölls på benen, för Sallas hemoglobinvärde var bara 40 g/l, vilket är
betydligt under den nedre gränsen för det normala värdet hos kvinnor, 117 g/l.
– Antagligen hade min kropp vant sig vid det låga hemoblobinvöärdet, för jag hade inte märkt något särskilt, berättar Salla.
Till slut visade det sig att Salla led av aplastisk anemi. Denna sällsynta form av anemi medför att cellproduktionen i benmärgen minskar och därmed minskar mängden blodceller i blodet.
Salla stannade kvar på sjukhuset två veckor. Under vistelsen blev
hon bekant med de olika blodprodukterna. Hon fick i tur och ordning
både röda blodkroppar och trombocyter, för att mängden blodceller
i blodet skulle öka och hennes kondition skulle bli bättre. I behandlingen av aplastisk anemi används anpassade specialprodukter.
En gåva från många hjälpare. En ung människa blir alltid
uppskärrad då man får veta att man kanske drabbats av en allvarlig
sjukdom. Prognoserna för anemier är dock i allmänhet rätt goda.
– I alla fall kändes det i början som om patienten själv var den
som tog det lugnast. Min familj blev allt nervösare allt eftersom de
på webben fick fram mer information om min sjukdom. Själv var jag
visserligen orolig för att jag under resten av mitt liv skulle tvingas
springa på ideliga blodprov och transfusioner, säger Salla.
Efter sommaren togs det till en början blodprov av Salla två
gånger i veckan och så småningom allt mer sällan. Hon fick också
regelbundet transfusioner med röda blodkroppar och trombocyter;
ömsom det ena, ömsom det andra. Ibland fick hon till och med två
påsar röda blodkroppar.
– Hemoglobinvärdet steg tack vare blodtransfusionerna till 70 g/l,
där det stabiliserades. Trombocytvärdena var en knepigare historia.
Orsaken till sjukdomen kom man inte på.
Salla vet inte exakt hur mycket blodprodukter hon fick. Men mycket var det!
– Åtskilliga är de blodgivare som hjälpt mig att bli frisk. Jag minns
att jag, tillsammans med min man Juha en gång försökte räkna ut
hur många de var, då jag fick veta att det behövs i genomsnitt fyra
blodgivare för en påse trombocyter.
Från konvalescent till konstnär. Än var det emellertid inte
slut på motgångarna: Under senhösten drabbades Salla av en sinustrombos i huvudet, det vill säga en ventrombos i hjärnan.
– Jag kunde inte fatta att jag hade en sådan otur. Jag åkte till
akuten på grund av en olidlig huvudvärk och strax därpå låg jag i en
ambulans på väg till universitetssjukhuset i Kuopio. Trombocyterna
som beställts för mig, kom i efterhand med taxi, beskriver Salla de
snabba svängarna.
Salla tappade emellertid inte humöret. Efter ett par veckors sjukhusvistelse började hon närmast undra om hon skulle hinna komma
hem till julen.
Hem kom hon och medicineringen mot anemin började så småningom också verka. Den sista blodtransfusionen genomfördes på
nyårsaftonen. Medicineringen och sjukledigheten fortsätter emellertid allt medan maken tar hand om vardagssysslorna.
Biverkningarna av den starka medicineringen fick Salla att på allvar börja intressera sig för den för henne så viktiga keramiken.
– Jag sov när det passade och på efternatten vaknade jag, med
huvudet fullt av idéer. Jag undrade hur jag skulle kunna få utlopp för
mina ibland hopplösa tankar. Leran kom till min hjälp. Den hade jag
format allt sedan barnsben, berättar Salla, som är utbildad keramikformgivare.
Den formbara leran hjälpte henne att reda ut sådant som hon inte
ens kunde prata om.
– Under vårens lopp sammanställde jag min epikris i form av keramiska plattor. De unika, skrovliga muggarna innehåller en hel del
hopplösa känslor. De keramiska vaserna, som inuti är antingen blodröda eller ljusa som trombocyter, symboliserar den hjälp jag fåt.
Hemoglobinvärdet mäts hos alla blodgivare före
blodgivningen. Man kan ge blod om hemoglobinvärdet
ligger mellan 125–175 g/l hos kvinnor och 135–195
g/l hos män.
ABO 1/2013 19
Text: Terhi Kivikoski-Hannula | Foto: Jari Härkönen
Från flicklotta
till människorättskämpe
Svårigheter kan ge styrka, säger
Elisabeth Rehn, som i krigets
skugga lärt sig konsten att hjälpa.
lisabeth Rehn har fortfarande kvar ett brev, som hon som
nioåring fick från fronten. I brevet tackar en okänd soldat
henne för yllesockorna och förvånar sig över gåvogivarens unga ålder. Men för den handlingskraftiga flickan var
det lika enkelt och naturligt att skicka paketet med sockor som att
överhuvudtaget vara flicklotta.
– Min mor var lotta och jag bara väntade på att fylla åtta år, som
var gränsen för att få delta i verksamheten, minns Elisabeth Rehn,
som var flicklotta under fortsättningskriget 1943–44.
Under kriget satt Elisabeth ofta tillsammans med sin mor och
grannskapets kvinnfolk kring den raspiga radion och lyssnade på nyheter från någonstans där borta och ibland tittade de på luftförsvarets strålkastarkäglor ovanför Helsingfors. Efter kriget tog familjen
Carlberg emot människor som evakuerats från Porkala. Rädslan och
sorgen trängde sig på från många, olika håll.
Lyckligtvis, säger idag Elisabeth Rehn, som nu verkar som människorättsexpert.
– Jag är tacksam för att jag var barn under kriget, för det har gett
mig förmågan att kunna förstå människor som lever mitt i ett krig.
Med viljans kraft. Att bry sig om och att acceptera olikheter
– egenskaper som Elisabeth också haft nytta av i sitt arbete – lärde
hon sig via sin far, Andreas Carlberg, som var den enda kommunal-
20 ABO 1/2013
läkaren i Mäntsälä, som då hade 10 000 invånare. Han engagerade
sig djupt i vården av sina patienter och höll till exempel noggrant
reda på vilka sjukdomar som förekom i de olika släkterna. Mamma
Ruth Carlberg hade hand om hemmet och barnen; Elisabeth, samt
Ulla och Gunnel.
Elisabeth berättar att hon som lillasyster till två äldre systrar var
en viljestark och målmedveten flicka.
Envetenheten och den starka självkänslan har senare satts på
många prov, då Elisabeth som kvinna har gjort politisk karriär i hemlandet och utfört människorättsarbete runtom i världen.
– Här i hemlandet har jag som ”dum blondin från Grankulla” minsann fått kämpa, men ute i världen har det rentav kunnat vara en
fördel att vara kvinna. De ”onda männen” har varit artiga, säger Elisabeth och syftar på både de fördomar och krigsförbrytare som hon
mött i sitt arbete.
De internationella erfarenheterna vaskar allt tydligare fram sådant som är gott i hemlandet. Elisabeth Rehn säger sig skatta högt
den offentliga, finländska hälsovården och vår blodtjänstverksamhet, som bygger på frivillighet och som tryggar tillgången på säkert
blod för alla som behöver det.
– Finland är i det avseendet en banbrytare. Jag har ofta uppmanat
människor som jag träffat runtom i världen att komma till Finland för
att ta reda på hur blodgivningen fungerar hos oss.
Min
barndom
har hjälpt
mig att
förstå
människor
som lever
mitt i ett
krig.
Steg för steg. Elisabeth Rehn utvecklades sakta, men säkert till
en människorättskämpe.
Som ung övervägde hon till och med läkarbanan, men eftersom
hon ibland kände obehag bara av att som sin fars assistent se på då
han utförde någon åtgärd, blev det till slut ekonomin som drog det
längre strået.
Under studierna vid Svenska Handelshögskolan blev Elisabeth intresserad av nationalekonomi och Afrika – och kom, utan att hon
visste om det, att ta det första steget på banan som människorättskämpe.
Det andra steget tog hon, enligt sin egen utsago, då hon under åren 1984–88 verkade som Finlands Röda Kors viceordförande.
Redan under periodens första år reste hon runt i det hungersnödsdrabbade Etiopien för att kartlägga hur den finländska regeringens
planerade bistånd skulle nås sitt mål.
– De två veckorna öppnade mina ögon, och som skett i samband
med många andra resor till världens krisområden, lämnade också
den här resan ett speciellt minne, förklarar Elisabeth.
När man befinner sig på de allra svåraste platserna, fäster man sig
särskilt vid individuella öden, för dem kan man få grepp om.
– När man står på kanten av en massgrav, gråter man nödvändigtvis inte, har Elisabeth märkt.
Under sin resa i Etiopien besökte hon ett läger för människor på
flykt undan hungersnöden. Till lägret hade hämtats ”de allra hopplösaste fallen”. Där såg hon en liten pojke med sin far. Elisabeth tog
en liten leksaksbil, som hon hade i sin ficka och gav den till pojken.
Pojken tittade först likgiltigt på bilen, ända tills han fattade att han
skulle få den.
– Ett leende spred sig över pojkens ansikte. Bilen var antagligen
det barnets första och sista leksak. Då tänkte jag att om jag så bara
kan göra en enda människa så här glad under en liten stund, är detta
arbete värt att göra, berättar en tydligt rörd Elisabeth.
Elisabeth Rehn
•
•
•
•
•
född 1935 i Helsingfors
ordförande för Internationella Brottmåls-domstolens fond för
offer för brott mot mänskligheten (ICC Trust Fund for Victims)
2010–2012 och direktionsmedlem 2009.
har tidigare verkat bland annat som FN:s rapportör för mänskliga
rättigheter och FN:s generalsekreterares specialsändebud i det
tidigare Jugoslavien, riksdagsledamot, försvarsminister,
jämställdhetsminister och parlamentsledamot vid Europaparlamentet.
har innehaft ledande positioner inom många organisationer,
såsom Finlands Röda Kors, Finländska UNICEF och Finländska WWF.
var gift med numera bortgångne Ove Rehn med vilken hon har
fyra barn och 13 barnbarn.
ABO 1/2013 21
Veri interesting
Text:
Päivi Hurttia
Bilder:
Blodtjänst
Nyheter från Blodtjänst
Ge blod redan ett halvt
år efter förlossningen
Notera blodgivningarna
på HeiaHeia
HeiaHeia är en motionsdagbok på webben. Tjänsten kan användas till att registrera också andra aktiviteter än motion. En sådan aktivitet är blodgivning.
Om du redan använder HeiaHeia som motionsdagbok, kan du anteckna både planerade och genomförda blodgivningar i tjänsten. Om du inte vill registrera dig som användare, kan du ändå ansluta dig till
HeiaHeias blodgivargrupp.
Blodtjänstbyråerna finns nu också på Foursquare. Ge blod och registrera dig på blodtjänstbyrån via Foursquare, och dela den goda idén med
andra på Facebook.
Kriterierna för blodgivning ses regelbundet över. Senaste år förkortades
bland annat den karenstid som följer på en förlossning: Nu kan man ge blod
redan sex månader efter förlossningen. Amning hindrar dock
blodgivning. Ett symtomfritt fästingbett utgör inte längre något
hinder för blodgivning. Likaså
har karenstiderna i anslutning till
operationer och andra medicin
ska åtgårder förkortats.
ABO två gånger om året
Blodgivarnas önskemål
har beaktats; tidningen
ABO kommer från och
med detta år att ges ut
två gånger om året. Nästa
nummer utkommer efter
sommaren. I samma veva
blir tidningen också tvåspråkig. På det viset förvissar vi oss om att man kan
läsa innehållet på vartdera språket, var man än befinner sig i landet. Ta gärna tidningarna med dig hem
eller till arbetsplatsen eller den förening där du är
aktiv, så att också andra får läsa dem.
Resor till vissa länder och områden kan i en del fall medföra
tillfälliga hinder för att ge blod.
De flesta känner redan till att en
resa till ett malariaområde medför en karenstid på sex månader
för blodgivning. Utbrott orsakade
av West Nile viruset under sommaren och hösten kan medföra
begränsningar för blodgivare
också efter en resa i Europa.
Det gäller således att kontrollera
kriterierna innan man kommer
för att ge blod. Ring blodgivarnas avgiftsfria infotelefon 0800
0 5801 (vardagar kl. 8–17) eller
skicka e-post till verenluovutus@
veripalvelu.fi.
Benmärgsgivarregistret letar efter unga män
Benmärgsgivarregistret önskar att framför
allt unga män ska ansluta sig, för ofta väljs
män till donatorer av rent
biologiska orsaker. Man
kan nämligen ofta samla
in mera stamceller från
en man, varför transplantatet räcker till också för
22 ABO 1/2013
en storvuxen patient.
Varje år behövs över tusen nya medlemmar för att ersätta den som på grund av ålder eller sjukdom inte längre kan vara medlemmar. Man kan bli medlem om man är frisk
och mellan 18 och 40 år.
Stamcellstransplantaten behövs i vården
av patienter med elakartade blodsjukdomar
i sådana fall där de normala cancerbehandlingarna inte hjälper.
Det är enkelt att ansluta sig; du kan göra
det på webben, på adressen www.livetsceller.fi med hjälp av dina bankkoder. Du får
mer information på blodtjänstbyråerna. Du
kan också be om mer information per telefon på numret 029 300 1515 eller genom
att skicka ett e-postmeddelande till lyr@
veripalvelu.fi. Du kan också stöda registret
genom att starta en egen värvningskampanj.
Kontakta registret så får du fler tips om hur
det går till.
Text: Tiia Soininen | Illustration: Jaska Poikonen
Dubbel, trippel… eller rentav
tiodubbel hjälp!
i hör alla till en viss blodgrupp, men numera hör
många också till en BlodGrupp – en grupp människor som besluter att tillsammans göra någonting gott, det vill säga ge blod. Vem som helst kan
grunda en BlodGrupp; arbetskamrater, idrottskompisar, konstklubbsmedlemmar… rentav bara du själv och din kompis kan på
två man hand bilda en BlodGrupp!
– För gruppens storlek finns ingen övre eller undre gräns,
förklarar Kaisu Maijala, koordinator för Blodtjänst samfundsmarknadsföring.
– Gruppen behöver inte heller vara densamma vid varje blodgivning; någon kan ju ha influensa och någon annan kan vara på
arbetsresa då gruppen besluter sig för att ge blod.
BlodGruppen kan ge blod på vilken ort som helst där det finns
en blodtjänstbyrå eller där den mobila blodtjänsten arrangerar
en blodgivning. Kaisu Maijala har på sin arbetsplats på Blodtjänstcentret i Stenhagen i Helsingfors fått se hur uppsluppen
stämningen kan vara när en grupp åker hem från Blodtjänst.
– Stämningen är på topp! Många har en bindel runt armen
och alla upplever att de gjort någonting mycket viktigt. Därtill
har det varit roligt. Att ge blod medför ett obetydligt besvär,
men för patienterna är det en betydande och oersättlig hjälp,
som rentav kan rädda liv.
Hur grunda en BlodGrupp?
Förbundet föregår med
gott exempel
Text och foto: Päivi Hurttia
Blodtjänst och Sjukskötarförbundet inledde samarbete för att göra
kampanj för blodgivning. Man som
sjuksötare gör många blodtransfusioner på jobbet, glömmer man
ändå ofta själv bort att donera blod.
Förbundet grundade en BlodGrupp
för kansliets personal.
Av kansliets 26 anställda kom nio
till den första gemensamma blodgivningen i Stenhagen i Helsingfors.
Bland dem fanns tre som gav blod för första gången.
Först i tur att lägga sig på blodgivningsbritsen stod ekonomiassistenten Mia Purho. Eftersom det var första gången för henne,
kände hon sig litet nervös inför sticket, men viljan att hjälpa vann
över rädslan. Hon medger att den enda tröskeln som måste övervinnas, vara att komma med och i grupp går det lättare.
Mallu Salkonen, som arbetar på marknadsföringsavdelningen
på Fioca, förbundets skolnings- och förlagsbolag, understryker att
den gemensamma blodgivningen är ett utmärkt sätt att vara tillsammans.
När alla har gett blod, hörs ett glatt sorl vid kaffebordet.
1. Anmäl gruppen på webbadressen
www.blodtjanst.fi/grupper
2. Kom överens om en första tidpunkt för
blodgivning.
3. Anmäl er ankomst till närmaste blod tjänstbyrå (kontaktuppgifter på sid. 24)
4. På adressen www.kanjagdonera.fi kan
man på förhand kontrollera sina förut sättningar att ge blod just denna gång.
Man kan ställa frågor om blodgivning
också via den avgiftsfria infotelefonen
0800 0 5801.
5. Ge blod och njut därefter av kaffet som
Blodtjänst bjuder på.
6. Planera in nästa blodgivning inom 3–6
månader efter den senaste blodgivning en. På det sättet hjälper ni till att trygga
en obruten kedja av hjälp till både små
och stora patienter.
ABO 1/2013 23
Netissä
töksesi ei pääse unohtumaan. Voit
myös etsiä lähimmän luovutuspisteen
osoitteesi avulla, tehdä Sovinko luoVeripalvelu tarjoaa monia näppäriä
vuttajaksi -testin ja ilmoittaa oman
palveluita netissä osoitteessa www.
luovutusporukkasi VeriRyhmäksi. Veveripalvelu.fi. Voit varata ajan veren- ripalvelun Facebookista kannattaa tyluovutukseen, jolloin tärkeä pääkätä, sillä siellä kiitetään ja kannuste-
Veripalvelu lähelläsi
taan koko ajan. Voit hehkuttaa omia
verenluovutuskertojasi Facebookin
lisäksi HeiaHeiassa, tai kirjautua
veripalvelutoimistoon Foursquaressa.
Liity myös Luuytimenluovuttajarekisteriin. Sekin käy helposti netissä,
osoitteessa www.soluistaelamaa.fi.
Rovaniemi Sampokeskus,
Rovakatu 28, p. 029 300 1280
Veripalvelutoimistot 17 eri paikkakunnalla palvelevat
luovuttajia arkipäivisin. Palveluajat löydät nettisivuiltamme,
ja netissä voit myös varata ajan verenluovutukseen.
Oulu Isokatu 32 C, p. 029 300 1110
Kokkola Isokatu 2, p. 029 300 1230
Jyväskylä Kalevankatu 8,
p. 029 300 1220
Vaasa Kauppapuistikko 20, p. 029 300 1290
Kuopio Sektori, Puijonkatu 23,
p. 029 300 1170
Seinäjoki Kauppakatu 26, p. 029 300 1190
Joensuu Siltakatu 12 A,
p. 029 300 1210
Tampere Rautatienkatu 21 B, p. 029 300 1130
Mikkeli Porrassalmenkatu 23,
p. 029 300 1260
Pori Itäpuisto 11 B, p. 029 300 1270
Hämeenlinna Palokunnankatu 10, p. 029 300 1200
Lahti Erkonkatu 11, p. 029 300 1240
Turku Yliopistonkatu 16 C, p. 029 300 1140
Helsinki Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2, p. 029 300 1030,
Kivihaka, Kivihaantie 7, p. 029 300 1819
Lappeenranta Kirkkokatu 8,
p. 029 300 1250
Espoo Kauppakeskus Iso Omena,
Piispansilta 9, p. 029 300 1040
Verenluovutustilaisuudet
Veripalvelutoimistojen lisäksi voit luovuttaa verta verenluovutustilaisuuksissa ympäri Suomen.
Etsi lähin luovutuspaikka osoitteessa www.veripalvelu.fi.
Kerro tarinasi
Etsimme jatkuvasti henkilöitä, jotka haluavat jakaa kokemuksensa ja kertoa tarinansa Veripalvelun julkaisussa ja nettisivuilla. Kerro meille, jos olet
saanut verta ja haluat kiittää verenluovuttajia saamastasi lahjasta, tai jos
haluat kertoa, miten sinusta tuli verenluovuttaja ja mitä se sinulle merkitsee, tai jos teitä on porukka, joka haluaa kertoa, miksi juuri yhdessä on
kiva käydä luovuttamassa. Lähetä lyhyt viesti osoitteeseen [email protected], ja me otamme yhteyttä varsinaisen haastattelun tekemiseksi.
Toisten tarinoita voit lukea netistä, www.veripalvelu.fi.
Röda Korset Blodtjänst