Tekesin yleisesittely

Download Report

Transcript Tekesin yleisesittely

Tekes on
innovaatiorahoittaja
Yleisesittely 2015
DM 450969
02-2015
Suomen ja suomalaisten hyvinvointi perustuu
elinkeinojemme menestykseen
Innovaatiotoiminta on
talouskasvun tärkein lähde,
jolla voimme rahoittaa
hyvinvointipalvelut.
DM 1092176
04-2013
Tekes – verkostoja innovaatioille
Palvelut
 rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja


kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan
tukea tutkimus- ja kehitystyön ja innovaatiotoiminnan
kansainvälistymiseen
globaaleja verkostoja yrityksille ja tutkijoille
Asiakkaat
 Suomessa toimivat yritykset ja yhteisöt
 yliopistot, korkeakoulut, tutkimuslaitokset, kunnat,
kuntayhtymät ja järjestöt
Resurssit
 budjetti noin 550 miljoonaa euroa vuosittain
 henkilöstä noin 400, joista 90 ELY-keskuksissa
 julkinen organisaatio työ- ja elinkeinoministeriön
alaisuudessa
DM 450969
05-2013
Mitä Tekes tekee?
Tekes on innovaatiorahoittaja, joka
kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan
 Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat
rahoittaa tutkimus- ja kehitystyötä ja innovaatiotoimintaa
 vuosittainen rahoitus noin 550 miljoonaa euroa
luo verkostoja
 pienet yritykset – suuret yritykset
 teollisuus – tutkimus
 julkinen – yksityinen
 alueellinen – kansallinen – globaali
DM 450969
04-2014
Miten Tekes toimii?
Tekesin yritysrahoituksesta yli puolet suuntautuu pienten ja
keskisuurten yritysten innovaatiotoimintaan.
Auttaa muuttamaan idean liiketoiminnaksi
 luotettava keskustelukumppani liikeidean ja
kehitystyön suunnittelussa
Verkottaa osaajat yrityksissä ja tutkimusmaailmassa
 laajat kotimaiset ja kansainväliset verkostot
 Tekesin ohjelmat ja strategisen huippuosaamisen
keskittymät
Osallistuu kehitystyön riskeihin
 rahoittaa osan projektin kustannuksista
 osuus riippuu projektin markkinaläheisyydestä,
haastavuudesta ja yrityksen rahoitustilanteesta
 käsittelee projektit luottamuksellisesti
DM 450969
05-2013
Tekesin organisaatio
Pääjohtaja
Nuoret
yritykset
Kasvuyritykset
Suuret
yritykset ja
julkiset
organisaatiot
Kestävä
talous
Älykäs
elinympäristö
• Liiketoimintakonseptit
• Palvelut ja
aineettomuus
arvonluojina
• Digitaalisuus
Rahoituksen ohjaus ja tuki
Työelämän ja henkilöstön kehittäminen
Markkinointi ja viestintä
Strategia ja kansainvälinen verkosto
Yhteiset palvelut
DM 25741
Elinvoimainen
ihminen
01-2015
Alueverkosto
ELY-keskukset
Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskukset
Lappi (Rovaniemi)
Pohjois-Pohjanmaa (Oulu)
Kainuu (Kajaani)
Pohjanmaa (Vaasa)
Etelä-Pohjanmaa
Pohjois-Savo (Kuopio)
(Seinäjoki)
Pohjois-Karjala (Joensuu)
Keski-Suomi (Jyväskylä)
Pirkanmaa (Tampere)
Etelä-Savo (Mikkeli)
Häme (Lahti)
Kaakkois-Suomi
Satakunta (Pori)
(Lappeenranta)
Varsinais-Suomi (Turku)
Uusimaa (Helsinki)
Tekes (Helsinki)
DM 25741
05-2013
Tekes ulkomailla osana Team Finland -verkostoa
2015–2017
Venäjä
EU
Moskova
Bryssel
Japani
Tokio
Saksa
Yhdysvallat
Washington, D.C.
Palo Alto
Intia
Kiina
Peking
Shanghai
Hongkong
Tekes panostaa johtaviin tai nouseviin innovaatiotoiminnan
hubeihin ja vetureihin, teknologian ja osaamisen kehittäjiin sekä
niihin maihin, joilla on vahvistuva asema Suomen kumppanina.
Tekes toimii yhteistyössä Team Finland -verkoston kanssa
keskeisillä kasvumarkkinoilla.
DM 1338694 12-2014
Taiwan
Taipei
Millaisia projekteja Tekes rahoittaa?
Pääkriteereinä haasteellisuus ja tuottavuus
 Tekes rahoittaa tuotteiden, palvelujen, prosessien,
liiketoimintaosaamisen, palvelumallien,
organisaatiorakenteiden ja työelämän kehittämistä
 projektien tulee luoda uutta osaamista ja innovaatioita
 rahoituksella tulee olla olennainen vaikutus projektiin
 tavoiteltavien tulosten tulee olla merkittäviä
Tekes valitsee rahoitettaviksi projektit, jotka tuottavat
pitkällä aikavälillä kansantaloudelle ja yhteiskunnalle
suurimman hyödyn.
Tekes ei vaadi itselleen omistus- tai immateriaalioikeuksia.
DM 450969
05-2013
Miksi Tekes rahoittaa…
kasvuyrityksiä?
Globaalit markkinat
Uudet työpaikat
startup-yrityksiä?
Riskin jakaminen
Uusi osaaminen
Talouskasvu
Lupaavimmat
nopeaan kasvuun
suuria yrityksiä?
Edelläkävijyys
Yksityisen rahan puute
alkuvaiheessa
Radikaali uudistuminen
Suuri vaikutus yhteiskuntaan
Riskin jakaminen
Yhteistyö yliopistojen ja
tutkimuslaitosten kanssa
Verkostot
Parhaat heti
kansainvälisille
markkinoille
Osaamisen
jakaminen
DM 1248677
02-2014
Startup-yritykset
Aluskasvillisuutta elinkeinoelämän uudistumiseen
Nuorten
innovatiivisten
kasvuyritysten
rahoitus (NIY)
T&k-rahoitus
Kasvun ja
kansainvälistymisen
valmistelu
GO /
NO GO
GO /
NO GO
Vigo – 10 yrityskiihdyttämöä
Tekesin sijoitukset alkavan vaiheen pääomarahastoihin 2014 alkaen
DM 1248677
02-2014
Pk-yritykset
Uudistuminen ja kasvun kiihdyttäminen
kansainvälistymällä
T&k-rahoitus
•
•
•
•
•
Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta
Kansainvälisen kasvun suunnittelu
MAP/GAP, Eurostars
Kahdenvälinen kansainvälinen yhteistyö
Kasvuväylä
Horisontti 2020
•
Pk-yritysten rooli kasvaa
Uusi Kasvuohjelma
•
•
Finnvera, Tekes ja Finpro
Yhdellä haulla
DM 1248677
02-2014
Tekesin rahoitus tutkimusorganisaatioille
Strategiset
tutkimusavaukset

Elinkeinoelämän kanssa
verkottunut julkinen tutkimus


visionäärinen
huippututkimus
ratkaisuja liike-elämän tarpeisiin
käytetyin rahoitusmuoto
Tutkimusideoista uutta
tietoa ja liiketoimintaa

Kansainväliset tutkimushaut
FiDiPro - Finland Distinguished
Professor Programme
Alueellinen EAKR-rahoitus
Innovaatiotutkimus
DM 1245217
tutkimuksen
kaupallistaminen
02-2014
Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2014
Rahoitus
yrityksille ja
tutkimukseen
550 M€
3 670
Hakemusten
käsittelyaika
2 750
päivää
Yritykset hakivat
rahoitettua startupyritystä
rahoitustunnustelua
rahoitushakemusta
55
630
660
1 770
myönteistä
rahoituspäätöstä
miljoonan euron
rahoitusta
Yritysten
projekteille 371
miljoonaa euroa
josta 134
miljoonaa euroa
nuorille
kasvuyrityksille
745
Tekesille uutta
yritysasiakasta
DM 1399884
01-2015
63 %
yritysprojektien
rahoituksesta
pk-yrityksille
Tekesin rahoituspäätökset 2014
Yhteensä 550 miljoonaa euroa 2 750 projektiin
Tutkimusrahoitus yliopistoille,
korkeakouluille ja
tutkimuslaitoksille
178
230
Lainat yritysten kehitys- ja
innovaatiotoimintaan
Avustukset yritysten tutkimus-,
kehitys- ja innovaatiotoimintaan
ja julkisille organisaatioille
141
Miljoonaa euroa
Tutkimusrahoitus sisältää runsaat 2 miljoonaa euroa EU:n rakennerahastojen rahoitusta.
Rahoituksesta 88 miljoonaa euroa kohdistui strategisen huippuosaamisen keskittymien
(SHOK) ohjelmiin, jotka ovat tutkimusorganisaatioiden ja yritysten yhteishankkeita.
DM 1399884
01-2015
Tekesin ohjelmat
Elinvoimainen ihminen
• BioIT – Biologisen tiedon
hallinta 2012–2014
• Innovaatiot sosiaali- ja
terveyspalveluissa
2008–2015
• Oppimisratkaisut
2011–2015
• Skene – Games Refueled
2012–2015
• Terveyttä biteistä 2014–
2018
Työelämän kehittäminen
• Liideri – Liiketoimintaa,
tuottavuutta ja työniloa
2012–2018
Luonnonvarat ja
kestävä talous
Älykäs elinympäristö
• Arktiset meret
2013–2017
• EVE – Sähköisten ajoneuvojen
järjestelmät 2011–2015
• BEAM – Business with
Impact 2015– 2019
• Fiiliksestä fyrkkaa –
2012–2018
• Green Growth –
Tie kestävään talouteen
2011–2015
• Green Mining –
Huomaamaton ja älykäs
kaivos 2011–2016
• Groove - Uusiutuva
energia, kasvua
kansainvälistymisestä
2010–2014
DM 1245217
02-2015
• 5thGear 2014–2019
• Fiksu kaupunki 2013–2017
• Huippuostajat 2013–2016
• Innovatiiviset kaupungit
INKA 2014–2020
• Rakennettu ympäristö
2009–2014
• Teollinen internet –
2014–2019
• Trial – Kognitiivisen radion ja
verkon kokeiluympäristö
2011–2014
Strategisen huippuosaamisen keskittymät
Valintoja tulevaisuuden kilpailukyvyn varmistamiseksi
 tutkimusyksiköiden ja tutkimustuloksia hyödyntävien
yritysten tiivistä yhteistyötä
 rahoitus-, henkilö- ja muita resursseja
yritysten kannalta tärkeisiin kohteisiin
Käynnissä olevat keskittymät
 Energia ja ympäristö, CLEEN Oy
 Biotalous, Finnish Bioeconomy Cluster FIBIC Oy
 Metallituotteet ja koneenrakennus, FIMECC Oy
 Rakennettu ympäristö, RYM Oy
 Terveys ja hyvinvointi, SalWe Oy
 Tieto- ja viestintäteollisuuden tutkimus, Digile Oy
DM 450969
04-2014
Päättyneiden projektien tuloksia
Vuonna 2014 päättyneiden projektien tuloksena syntyi
 1 500 tuotetta, palvelua tai prosessia
 1 130 patenttia tai patenttihakemusta
 1 090 opinnäytettä
Päättyneitä projekteja oli yhteensä 1 870
DM 1399884
01-2015
Esimerkkejä Tekesin asiakkaiden tuloksista
Aurubis Finland Ltd.
Peliteollisuus
Julkisivuihin integroidut
aurinkolämpökeräimet
180 yritystä,
liikevaihto 800 milj. euroa 2013
Chempolis Ltd.
Bioetanolia ja biokemikaaleja
selluloosasta
Regea ja BioMediTech
ZenRobotics Ltd.
MultiTouch
Rakennusjätteen
lajittelurobotti
Monen käyttäjän
kosketusnäyttöjä
DM 1239949
02-2014
Kantasoluihin perustuvia
ihmisen varaosia
Esimerkkejä Tekesin asiakkaiden tuloksista
Protogeo Oy
Moves mittaa
liikkumista
Eduplus
Insta
Suomalaisia oppimispelejä
maailman markkinoille
Paikannus pelastaa ihmishenkiä
Beneq
Cassidian
Tietoliikenneratkaisuja
liikkuville turvaviranomaisille
Nanopinnoitteita aurinkokennoihin
Innokylä
Sote-ideoita ja hyviä toimintamalleja
DM 1239949
02-2014
Tunnuslukuja
Tekesin vaikuttavuudesta
Liikevaihto
kasvoi Tekesin
rahoittamissa
kansainvälisen kasvun
pk-yrityksissä 2010-2013
24%
Yli 80%
Tekes on ollut
rahoittamassa
65%
suomalaisista yleisesti
tunnistetuista
innovaatioista
Tekesin rahoittamat
pk-yritykset lisäsivät
vientiään
Innovaatiotoiminnassaan
onnistuneista Tekesin
asiakkaista sanoo, että
Tekesin rahoitus on ollut
merkittävä tekijä
menestyksessä
1 mrd
2 eurolla
1 500
tuotetta, palvelua
tai prosessia
2014 päättyneissä
projekteissa syntyi
eurolla
Yhtä Tekesin
panostamaa euroa kohti
yritykset lisäävät tutkimusja kehitysmenojaan
-yksikköä enemmän
kuin muissa
pk-yrityksissä
2014 päättyneissä
projekteissa syntyi
Pk-yritykset
odottavat vuoden
2014 projekteista
5,8
1090
opinnäytettä
1130
patenttia tai
patenttihakemusta
miljardin euron
liikevaihtoa
tavoitevuonna
DM 1399884
2014 päättyneissä
projekteissa syntyi
01-2015
Tekes auttaa
yrityksiä kasvuun
ja luomaan
työpaikkoja
DM 450969
02-2015