Työllisyys 2013 - Tampereen kaupunki

Download Report

Transcript Työllisyys 2013 - Tampereen kaupunki

Toimintaympäristö
Työllisyys
25.3.2014
Jenni Kallio
Työllisyys 2013
Työttömyys on kasvanut rajusti
Diat 4–6
Pirkanmaalla työttömien määrä kasvoi vuoden 2013 aikana viidenneksellä ja Tampereella työttömyys nousi
korkeammalle kuin kertaakaan 2000-luvun aikana. Vuoden 2013 lopussa koko maassa työttömänä oli 12,6
prosenttia, Pirkanmaalla 14,8 prosenttia ja Tampereella 17,1 prosenttia työvoimasta. Avoimien työpaikkojen
määrässä tapahtui hienoista kasvua, mutta samalla työmarkkinoiden kaksijakoisuus kiihtyy. Kaikilta osin
työpaikat ja työnhakijoiden ammattiosaaminen eivät vastaa toisiaan.
Suurimpana haasteena on pitkäaikaistyöttömyys
Diat 7–11
Talouskriisin ja työelämän rakenteellisten muutosten myötä työttömyysjaksot ovat pitkittyneet. Tampereella oli
vuoden lopussa 5 048 yli vuoden työttömänä ollutta henkilöä. Pitkäaikaistyöttömien osuus työnhakijoista on jo
36 prosenttia. Myös yli 50-vuotiaiden työttömien on entistä vaikeampi palata takaisin työelämään. Vuoden
lopussa Tampereella oli 5 588 yli 50-vuotiasta työtöntä henkilöä, eli 30 prosenttia kaikista työttömistä
työnhakijoista.
Työmarkkinoiden lisääntyvä epävarmuus heijastuu nuorten työttömyyden kasvuun. Vuoden 2013 lopussa alle
25-vuotiaita työttömiä Tampereella oli 2 757. Työttömyysjaksot ovat usein kuitenkin lyhytkestoisia ja liittyvät
siirtymävaiheisiin esimerkiksi opiskelun ja työssäkäynnin välillä. Toisaalta nuoren työelämästä syrjäytymisen
seuraukset ovat pitkäkestoisia ja vaikeasti korjattavissa.
Työttömyys on myös sukupuolittunutta ja näkyy selvemmin miesten keskuudessa. Miesten työttömyys on vuoden
aikana noussut kaikissa ikäryhmissä, naisilla puolestaan laskenut muilla paitsi 15-19 –vuotiailla.
25.3.2014
Dialuettelo
Dia 4
Dia 5
Dia
Dia
Dia
Dia
Dia
Dia
Dia
Dia
Dia
Dia
Dia
Dia
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
Työttömyysasteen muutos 1990-2013
Työttömyysasteen muutos 2002-2013 verrattuna edellisvuoden
vastinkauteen
Tamperelaiset työttömät, joulukuu 2011-2013
Työttömyysaste sukupuolen ja iän mukaan 2012*
Työttömyysaste suunnittelualueittain 2012*
Työpaikkojen ja työttömien määrän muutos 1991-2011
Työttömät ja avoimet työpaikat 1991-2013, vuosikeskiarvot
Huoltosuhde 2012, 10 suurinta kaupunkia ja koko maa
Työttömyysaste Tampereen kaupunkiseudun kunnissa, joulukuu 2006-2012
Työttömyysaste suurissa kaupungeissa, joulukuu 2006-2012
Työttömyysaste suurissa seutukunnissa, joulukuu 2006-2012
Työmarkkinoille tulevat ja työmarkkinoilta poistuvat 1970-2040
Työmarkkinoille tulevat ja työmarkkinoilta poistuvat 1970-2040, koko maa
Käsitteitä ja määritelmiä
25.3.2014
Työttömyysaste
1990-2013
Lähde: ELY-keskuksen työllisyyskatsaukset,
Tilastokeskus
25.3.2014
Työttömyysasteen muutos 2002-2013
Verrattuna edellisvuoden vastinkuukauteen, %-yksikköä
%-yksikköä
25.3.2014
Lähde: ELY-keskuksen työllisyyskatsaukset,
Tilastokeskus
Tamperelaiset työttömät
Joulukuu 2011–2013
Lähde: ELY-keskuksen työllisyyskatsaukset,
Tilastokeskus
25.3.2014
Työttömyysaste Tampereella 2012*
Sukupuolen ja iän mukaan
Työttömyysaste vuonna 2012 oli yhteensä 14,1 %.Naisten
työttömyysaste oli 12,3 % ja miesten 15,9 %.
Lähde: Tilastokeskus
25.3.2014
Työttömyysaste suunnittelualueittain
2012*
Työttömyysaste suunnittelualueittain
Työttömyysaste suunnittelualueittain,
alle 25-vuotiaat
ALUE
11 PELTOO
08 HERVANTA
14 TESOMA
09 HÄRMÄ
03 IIDES
19 TERÄ
12 PISPALA
15 LIELA
KOKO TAMPERE
16 LENTÄVÄ
13 RAHO
02 SAMPO
01 KESKUSTA
04 MESSU
06 LEINO
10 KOIVISTO
18 KÄMMEN
05 TASA
17 AITO
TYÖTTÖMYYSASTE
18,4
18
17,1
16,9
16,7
15,6
15,6
14,7
14,1
13,9
13,3
12,8
12,2
11,1
11,1
10,4
10,3
8,9
7,1
ALUE
14 TESOMA
03 IIDES
16 LENTÄVÄ
11 PELTOO
17 AITO
13 RAHO
19 TERÄ
15 LIELA
09 HÄRMÄ
08 HERVANTA
06 LEINO
KOKO TAMPERE
12 PISPALA
10 KOIVISTO
05 TASA
04 MESSU
02 SAMPO
01 KESKUSTA
18 KÄMMEN
TYÖTTÖMYYSASTE
20,5
20,4
20,3
20,2
18,8
17,7
17,6
17,5
16,5
16,3
14,1
14,1
13,6
13,5
13,1
12,6
10,3
9,8
7,7
Lähde: Tilastokeskus
25.3.2014
Työpaikkojen ja työttömien määrän muutos
Tampereella 1991–2011
Lähde: Tilastokeskus
25.3.2014
Työttömät ja avoimet työpaikat 1991–2012
sekä ennuste 2013 ja 2014, Tampere, vuosikeskiarvot
2500
2000
2008
Avoimet paikat (Vacancy)
2014 e
2012
2013 e
2011
2007
2006
1500
2005
2010
2009
2004
2001
1000
2003
2002
2000
1998
1999
1997
500
1991
19961995
1992
0
8000
10000
12000
14000
16000
18000
20000
1994
1993
22000
24000
Työttömät (Unemployment)
25.3.2014
Lähde: ELY-keskus
Huoltosuhde 2012
10 suurinta kaupunkia ja koko maa
Huoltosuhde = työvoiman ulkopuolella sekä työttömänä olevat yhtä työllistä
kohti
25.3.2014
Lähde: Tilastokeskus
Työttömyysaste Tampereen
kaupunkiseudun kunnissa
Joulukuu 2006–2013
Lähde: ELY-keskuksen työllisyyskatsaukset,
Tilastokeskus
25.3.2014
Työttömyysaste suurissa kaupungeissa
Joulukuu 2006–2013
Lähde: ELY-keskuksen työllisyyskatsaukset,
Tilastokeskus
25.3.2014
Työttömyysaste suurissa seutukunnassa
Joulukuu 2006–2013
Lähde: ELY-keskuksen työllisyyskatsaukset,
Tilastokeskus
25.3.2014
Työmarkkinoille tulevat ja työmarkkinoilta
poistuvat Tampereella 1970–2040(1
1) 1970–2011
toteutunut kehitys, 2012 alkaen Tilastokeskuksen väestöennuste
Lähde: Tilastokeskus
25.3.2014
2013
Työmarkkinoille tulevat ja työmarkkinoilta
poistuvat koko maassa 1970–2040
lkm
Lähde: Elinkeinoelämän keskusliitto
25.3.2014
Käsitteitä ja määritelmiä
•
Työttömyysaste (työttömyysprosentti): työttömien prosenttiosuus saman ikäisestä työvoimasta.
•
Pitkäaikaistyöttömyys: työttömyysjakso on kestänyt vähintään vuoden.
•
Nuorisotyöttömyys: alle 25-vuotiaiden työttömyys.
•
Tampereen kaupunkiseutu: Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja
Ylöjärvi
•
Tampereen seutukunta: Tampereen kaupunkiseudun kunnat sekä Hämeenkyrö ja Pälkäne.
•
Työnvälitystilasto: Työ- ja elinkeinoministeriön laatima tilasto Työ- ja elinkeinotoimistoihin
ilmoittautuneista työnhakijoista ja työnantajien Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittamista
avoimista työpaikoista. Työnvälitystilastossa työttömiin on laskettu mukaan myös lomautetut.
Tilastokeskuksen julkaisemat luvut voivat poiketa Työ- ja elinkeinoministeriön ilmoittamista
työttömyysluvuista, koska Tilastokeskus laskee työttömien osuudet vuoden mittaan tarkentuvalla
työvoiman määrällä.
•
* : tiedot ovat ennakkotietoja.
25.3.2014
Jenni Kallio