Transcript Kulttuuriperintö digitaaliseksi - kuuluuko tutkijan ääni?

Kulttuuriperintö digitaaliseksi - kuuluuko
tutkijayhteisön ääni?
Miten sähköistyvä kulttuuriperintö muuttaa
tutkimuskäytäntöjä? (SLS, 8.4.2011)
Jyrki Ilva ([email protected])
Kansalliskirjasto, muistiorganisaatio
• Ei aivan tyypillinen esimerkki
muistiorganisaatiosta – jos sellaista
onkaan
• Helsingin yliopiston suurin
erillislaitos, yhteensä yli 300
työntekijää
• Suuri osa toiminnasta muualla kuin
keskustan kirjastokorttelissa:
– Vallila
– Mikkeli
– Urajärvi (kirjavarasto)
Monipuolista toimintaa
• Taustaltaan alun perin tieteellinen kirjasto (vuoteen 2006 asti nimenä
Helsingin yliopiston kirjasto), mutta nykyään monenlaisia kokoelmia,
toimintoja ja rooleja:
– Kansalliskokoelma, humanistinen kokoelma, musiikkikirjasto ja
äänitearkisto, Slaavilainen kirjasto, erikoiskokoelmia, vapaakappaleita
ja pitkäaikaissäilytystä, näyttelytoimintaa, digitointia,
verkkopalveluita, standardointia, palveluita kirjastoverkolle ja
julkaisijoille, KDK-hankkeen myötä muillekin muistiorganisaatioille
– Kulttuuriperinnön digitointi vain yksi toiminto monen muun joukossa
• Tarjoaa tutkijoiden ja opiskelijoiden lisäksi palveluita myös muille
asiakasryhmille
– mm. kirjastot, muistiorganisaatiot, kustantajat, Suomen kansalaiset,
kaikki suomalaisista aineistoista kiinnostuneet
Kansalliskirjasto ja digitaaliset aineistot
• Kansalliskirjasto ylläpitää monenlaisia digitaalisia palveluita:
– Historiallinen sanomalehtikirjasto, Suomalainen verkkoarkisto, Doria ja
Theseus, Elektra, Linnea-tietokannat (Fennica, Arto, Viola, Linda) ja
korkeakoulujen kirjastotietokannat, Nelli-portaali, KDK-asiakasliittymä
– Kokotekstiaineistoja, viitetietoja, tiedonhakupalveluita
• Kokoelmien digitoinnin periaatteet määritelty digitointipolitiikassa (2010):
http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/dimiko/digitiontipolitiikanlinjaukset.html
– Kattavat digitaaliset kokoelmat ja digitaalisten sisältöjen kriittinen massa
– ”Autenttiset ja luotettavat” digitoidut tallenteet tutkijoiden
lähdeaineistoiksi
• Digitoitujen aineistojen ohella Kansalliskirjastolla kokoelmissaan yhä
enemmän myös digitaalisena syntyneitä aineistoja (mm. verkkoarkisto)
• Lisäksi kirjaston yhteydessä toimiva FinELib hankkii koti- ja ulkomaisia
maksullisia digitaalisia aineistoja koko kirjastoverkon käyttöön
Mikkelin digitointi- ja konservointikeskus
• Kansalliskirjaston Mikkelin digitointi- ja konservointikeskukseen
rakennettu 1990-luvun lopulta lähtien erityisesti massadigitointiin
soveltuva tekninen infrastruktuuri
– Tavoitteena digitointiprosessin ja digitoitujen aineistojen koko
elinkaaren hallinta
– Keskus pystyy digitoimaan miljoonia sivuja vuodessa
• Ongelmana ollut riittävän pysyvän rahoituksen puuttuminen
– Suurin osa digitoinnista tehty lyhytaikaisella projektirahoituksella,
esim. vuosien 2009 ja 2010-11 elvytyshankkeet: digitoidaan nopeasti
paljon aineistoja, mutta saattaa johtaa pullonkauloihin, eikä tue
toiminnan pitkäjänteistä kehittämistä
– Toistaiseksi digitoitu mm. kaikki suomalaiset sanomalehdet 1910luvulle saakka, suurin osa aikakauslehdistä vuoteen 1944 saakka,
pienpainatteita, äänitteitä ym.
Päämääränä infrastruktuurien rakentaminen
• Kansalliskirjaston päämääränä digitointiin ja digitaalisiin aineistoihin
liittyvien kansallisten infrastruktuurien rakentaminen
• Kokoelmien massadigitointi: ei poimita rusinoita pullasta, vaan digitoidaan
laajoja yhtenäisiä aineistoja
– Tavoitteena kustannustehokkuus ja IT-järjestelmien hallittavuus
– Yhtenäiset dokumentoidut prosessit, geneerinen metadata,
geneeriset käyttöliittymät
– Mahdollisimman vähän aineistokohtaisia räätälöityjä tietokantoja,
jotka vaatisivat pitkällä tähtäimellä paljon ylläpitoa
– Aineistot löydettävissä laajempien hakupalveluiden kautta (esim. KDKasiakasliittymä, Europeana, Google)
• Infrastruktuurien päälle mahdollista rakentaa uusia palveluita
– Aineistojen ja kuvailutietojen uusiokäyttö
Digitaalisten aineistojen käyttö
• Tavoitteena digitoitujen aineistojen mahdollisimman laaja käyttö ja
uudelleenkäyttö
• Käytännössä tekijänoikeuslaki rajaa kuitenkin aineistojen käyttöä
– Tekijänoikeudesta vapaa materiaali vapaasti verkossa
– Muu materiaali käytettävissä ainoastaan vapaakappalekirjastoissa
erillisillä työasemilla, joilta sitä ei voi kopioida digitaalisessa muodossa
– Nykyinen laki ei anna tutkijoille erivapauksia
• Tulevaisuudessa tarkoitus tuoda saataville myös tekijänoikeuden alaista
materiaalia, todennäköisesti maksullisina kokonaisuuksina
– Organisaatiot voivat hankkia aineiston käyttöoikeuden, lisenssituloista
maksettaisiin korvauksia oikeudenhaltijoille
– Sopimuslisenssit vähentävät oikeuksien selvittämiseen liittyvää riskiä
– Kopiosto hakemassa OKM:ltä sopimuslisenssijärjestön asemaa;
lisenssi kattaisi lehdet muttei kirjoja
Esimerkki: Historiallinen sanomalehtikirjasto
• Palvelun kehittäminen alkoi osana
yhteispohjoismaista Tiden-hanketta
vuosituhannen vaihteessa
• Kymmenessä vuodessa digitoitu ja tuotu
vapaaseen käyttöön kaikki suomalaiset
sanomalehdet vuoteen 1910 asti
– Alusta lähtien sukututkijoiden ja
historian harrastajien suosiossa
– Palvelun tarjoamista
mahdollisuuksista huolimatta sen
vaikutus tutkimukseen ilmennyt
huomattavasti hitaammin
• Palvelu suunniteltu kokonaan kirjaston
voimin, mukana ei tutkijoita
Massadigitointi ja tutkijan rooli?
• Tutkijalla nähdään helposti vain passiivinen rooli palvelun käyttäjänä
– Ei tarvitsisi olla näin: Kansalliskirjaston hankeanomuksiin usein
kirjoitettu myös toive digitointiin kytkettävästä tutkimustyöstä
– Käytännössä ollut kuitenkin hankalaa: missään ei ole joutilasta tutkijaarmeijaa, joka tulisi napin painalluksella töihin
• Aikataulut haasteellisia
– Digitointi usein sidoksissa hankeaikatauluihin, esim. elvytys 2009:
hankkeen kesto käytännössä 7 kuukautta
• Erilaiset päämäärät
– Massadigitoinnissa luodaan yleishyödyllistä infrastruktuuria, ei etsitä
vastauksia tutkimuskysymyksiin
– Missä määrin tutkijoita voisi käyttää sisällöntuottajina?
– Miten osallistuminen palvelee tutkijan uraa ja meritoitumista?
– Vrt. lähdejulkaisujen, hakuteosten ja sanakirjojen toimittaminen?
Tutkijalähtöiset hankkeet?
• Kansalliskirjasto ei ole tutkimusrahoittaja, tarvitaan ulkopuolista rahoitusta
– Hankkeita voidaan kuitenkin suunnitella yhteistyössä niin, että ne
palvelevat sekä kirjaston että tutkijoiden intressejä
– Vaikka kirjastolla itsellään on rajallisesti resursseja räätälöityjen
palveluiden tuottamiseen, sillä on kuitenkin it-infrastruktuuria ja atkhenkilöstöä, joita voidaan hyödyntää yhteishankkeissa
• Voisi olla mahdollista, että kirjasto rakentaisi teknistä infrastruktuuria myös
tutkimustyön tueksi varten (vrt. kirjastoverkkoa varten suunniteltu
Yhteistyön infrastruktuuri)
– Geneerisiä työkaluja, joita voitaisiin räätälöidä eri hankkeiden tarpeisiin
(wiki-palvelut, tietokantasovellukset, julkaisujärjestelmät?)
– Edellyttää kuitenkin sitä, että tutkijoiden keskuudessa on kiinnostusta
ja palvelut tarjoavat oleellista lisäarvoa yliopistojen jo tarjoamiin
palveluihin verrattuna
Esimerkki: Turun akatemian väitöskirjat
• Digitointihanke Ilkka ja Ulla Paateron rahaston
varoilla vuosina 2008-2009
– Ajatuksena saada mukaan myös
väitöskirjoihin liittyvää tutkimusta
– Mutta mistä tutkijat?
• 1778 väitöskirjaa saataville (joulukuu 2009):
http://www.doria.fi/handle/10024/50699
• Jatkohanke suunnitteilla, tarkoitus digitoida
loputkin väitöskirjat
– Filosofia.fi-portaalilla ollut oma Koneen
säätiön rahoittama käännöshanke, ks.
http://filosofia.fi/Turun_Akatemia_Suomennokset
– Jatkohankkeessa pyritään yhdistämään
voimat ja tekemään yhteistyötä
Esimerkki: Suomen keskiajan kirjallinen kulttuuri
Yhteistyöstä ja vuorovaikutuksesta on hyötyä
• Yhteisten päämäärien löytäminen ja niiden edistäminen
– Digitoinnin näkyvyys, rahoituksen varmistaminen, uudet hankkeet
• Yhteistyö tuo läpinäkyvyyttä ja auttaa palveluiden suunnittelussa
– Vaarana aina toiminnan kääntyminen sisäänpäin: toteutetaan
muistiorganisaation omia prosesseja sen omiin tarkoituksiin
– Prioriteetit aineistonvalinnassa tai käyttöliittymien kehittämisessä
saattavat olla huonosti perusteltuja
– Saatetaan unohtaa aineiston käyttäjät ja näiden tarpeet: tutkijat
pahimmillaan läsnä vain abstraktiona, jolla legitimoidaan toimintaa
• Kokoelmia ja niiden konteksteja koskevan tiedon ylläpitäminen
– Professionalisoituminen, teknisen osaamisen korostuminen
– Huoli organisaation omien kokoelmien tuntemuksen ohenemisesta:
vuorovaikutus tutkijoiden kanssa, osaamisen ulkoistaminen?
Esimerkki: Verkkoarkisto
• Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä (2007):
Kansalliskirjaston tehtäväksi verkkoaineistojen tallentaminen
• Kaikkea ei voida kerätä, mitä pitäisi priorisoida?
– Kirjaston sisällä taipumusta nähdä laki aiemman
vapaakappalelain jatkona: tärkeitä painettua kirjaa
muistuttavat verkkojulkaisut, joilla on ISBN-numero
– Tutkijoilta saatu palaute: Erityisen tärkeitä nimenomaan
verkolle tyypilliset aineistot (blogit, keskustelupalstat, jne.)
• Vuoropuhelua pitäisi jatkaa…
Miten tutkijat voivat vaikuttaa?
• Digitaalisista palveluista käytävä julkinen keskustelu olisi kaikkien edun
mukaista
– Toistaiseksi humanistitutkijat olleet melko passiivisia Kansalliskirjaston
digitaalisten palveluiden suhteen
– Palveluita ei kommentoida eikä niistä keskustella julkisesti tai
tutkijoiden omilla foorumeilla juuri muuten kuin erikseen
pyydettäessä
– Meitä kiinnostaisi tietää, mitä palveluistamme oikeasti ajatellaan!
• Myös suoraa palautetta esim. sähköpostitse tulee melko vähän, ja suurin
osa palautteesta tulee tavallisilta kansalaisilta
– Valittaminen opettajakunnan kahvihuoneessa ei auta
– Kaikkia ehdotuksia ei voida toteuttaa, mutta palautetta kuitenkin
kuunnellaan kirjaston päässä ja siihen pyritään vastaamaan
Tutkijan vs. tutkijayhteisön ääni
• Muistiorganisaatioiden ja tutkijoiden vuorovaikutus perustuu yleensä
henkilösuhteisiin ja verkostoihin
– Esim. Kansalliskirjastossa ”tutkijoiden” mielletään usein tarkoittavan
kirjastokorttelissa asioivia tutkijoita: mutta onko digitaalisten
palveluiden kohderyhmä sama?
– Toisaalta myös kirjaston puolelta puuttuvat selkeät yhteyshenkilöt ja
yhteistyön käytännöt: käytännössä vastaukset saattavat riippua siitä
kenen kanssa keskustelee
• Riittääkö yksittäisten tutkijoiden ääni vai tarvitaanko laajempaa yhteistä
mielipiteenmuodostusta?
– Yksittäisen tutkijan intressit vs. tutkijayhteisön yleinen etu?
• Tutkijayhteisön edustus digitointihankkeiden ja digitaalisten palveluiden
suunnittelussa ja ohjauksessa?
– Toistaiseksi harvinaista, mutta voisi olla mahdollista, jos tutkijoilla vain
on kiinnostusta ja halua sitoutua
Digitaalinen humanismi ja tutkijoiden
organisoituminen?
• Suomessa digitaalinen humanismi yhä
institutionaalisesti marginaali-ilmiö
– Kielitieteilijät lienevät pisimmällä
(esim. Fin-Clarin)
• Tarvittaisiinko täälläkin esim. CHNM:n
(http://chnm.gmu.edu/) kaltaista uutta
organisaatiota?
– Palvelisi myös
muistiorganisaatioiden etuja
– Yliopiston laitos, tutkijoiden
verkosto vai jonkin
muistiorganisaation osa?
– Vrt. tieteenalaportaalit (Agricola,
Filosofia.fi, Teologia.fi)
Digitaalisen maailman uusia mahdollisuudet?
• Uudet palvelut käytettävissä missä tahansa, milloin tahansa (ainakin niiltä
osin kuin se on tekijänoikeuksien puolesta mahdollista)
• Toisaalta digitaalisten aineistojen jako myös tutkijoiden omissa verkostoissa
(esim. arkistoaineistosta otetut digikuvat)?
– Tähän liittyy potentiaalisia tietosuoja- ja tekijänoikeusongelmia, mutta
on jo käytännön todellisuutta
– Muistiorganisaatiot eivät välttämättä ole innostuneita, koska aineistoa
karkaa pois niiden hallinnasta
– Toisaalta kannustaa niitä kehittämään omia digitaalisia palveluita
• Uudet infrastruktuurit tarjoaisivat mahdollisuuksia uusien palveluiden
rakentamiseen niiden päälle
– Esim. http://ngrams.googlelabs.com/
– Voidaan tehdä muistiorganisaation voimin, tai jos data on avointa ja
tarjolla on teknisiä rajapintoja, palveluita voivat rakentaa myös tutkijat