Tunteet ja niiden synty PSYKA

Download Report

Transcript Tunteet ja niiden synty PSYKA






Tunne eli emootio on subjektiivinen, mielihyvän tai
mielipahan sävyttämä, melko lyhytaikainen kokemus tai
reaktio
Tunteet heräävät sosiaalisissa tilanteissa, ajattelun tai
tavoitteiden yhteydessä
Ihminen kokee monenlaisia tunteita, jotka vaihtelevat
kestoltaan, intensiteetiltään (voimakkuus), sävyltään ja
merkitykseltään
Lisäksi jokainen liittää tunteeseen impulsiivisesti muita
kokemuksiaan, tietojaan sekä muistojaan
Tunteet syntyvät useimmiten automaattisesti ja ilman
tietoista harkintaa, mutta niitä voidaan tuottaa myös
tietoisesti esimerkiksi erilaisten ilmeiden avulla

Osa ihmisen tunteista on synnynnäisiä ja universaaleja (löytyy
joka kulttuurista), kuten ilo, suru, viha ja pelko

Tunteita voidaan ilmaista tahallisesti tai tahattomasti
erilaisten ilmeiden, äänien, eleiden tai asentojen avulla

Oppiminen ja kulttuuri vaikuttavat tunteiden kehittymiseen ja
ilmaisuun sekä siihen, miten muiden tunteita tunnistetaan

ja
Kulttuurin lisäksi merkittäviä tekijöitä tunteiden kehittymisessä
ovat esimerkiksi perusturvallisuus (Erikson), kiintymyssuhteet
(mm. Bowly), seksuaalisuuden kehitys (Freud) ja tarvitsevuuden
ja itsenäisyyden ristiriidan ratkaisu (Mahler)

Tunteet kehittyvät mm. peilisuhteiden, objektisuhteiden,
samaistumisen, psyykkisen itsesäätelyn ja itsetunnon kautta

Tunteiden kehittyminen on osa kokonaispersoonallisuuden
kehitystä
Kognitiiviset
tunneteoriat
Biologisfysiologiset
tunneselitykset
Sosiaaliset selitykset





Perustuvat käsitykseen, jonka mukaan ihminen käsittelee ja
ohjaa aktiivisesti tunteitaan. Tunteet rinnastetaan muuhun
tiedonkäsittelyyn
Tunteet ja ajattelu ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa: ajattelun
avulla voi muuttaa tunnetta ja tunne voi muokata ajattelua.
Tunteet syntyvät arvioiden ja tulkintojen seurauksena, jotka taas
perustuvat sisäisiin malleihin eli skeemoihin
Tunteet ovat yksilön tulkintoja omasta sisäisestä tilasta ja
ympäristön tarjoamista malleista
Kaikista keskeisimmät kognitiiviset tunneteoriat ovat Schachterin
ja Singerin näkemys sekä Richard Lazaruksen tunneteoria
Schacher ja Singer
 Jotta tunne syntyisi, yksilöllä
on oltava fysiologinen tila ja se
on kyettävä tulkitsemaan
 Tunteen kokeminen on tulosta
omasta, havaintojen avulla
tehdystä tulkinnasta. Esim.
”Metsässä on pimeää. Kuulen
ääniä
pusikosta.
Kahden
puun välissä vilahti jokin. En
uskalla
kulkea
metsässä.
Pelkään
 Tekivät 1960-luvun alussa
kuuluisan adrenaliinikokeensa
Richard Lazarus
 Oma arviointi
luovat tunteen
ja
ympäristö
 Ärsyke saa aikaan
primaariarvion, jonka avulla ihminen
päättelee
nopeasti,
miten
suhtautua tilanteeseen
 Primaariarvion jälkeen seuraa
hitaampi, mutta todella paljon
tarkempi
sekundaariarvio,
jonka avulla ihminen pohtii
esim. ”Selviänkö tilanteesta?”
 Arviointi saa aikaan tunteen ja
reaktion, toiminnan
 Minäkäsitys ja maailmankuva
vaikuttavat arvioihin, uutta
tietoa verrataan vanhaan
Maailmankuva
Minäkäsitys
Ärsyke
primaariarvio
sekundaariarvio
Tunne
Toiminta
Ajattelu




Painottavat biologista ihmiskuvaa ja korostavat ihmisten ja
eläinten tiettyjen tunnemekanismien yhtäläisyyttä
Näiden tunneselitysten perustana ovat olleet mm. Käsitykset
perittyjen tunnevalmiuksien olemassaolosta (esim. viha valmistaa
taisteluun),
etologiset
tutkimukset
ja
vaistoteoriat,
evoluutiopsykologian
tutkimukset
sekä
James-Langen
fysiologinen tunneteoria
James-langen fysiologinen tunneteoria: Elimistön
tulkitaan tunteiksi, esim. ”Vapisen, olen siis peloissani.”
reaktiot
Tunteet ”tuntuvat kehossa”, koska: 1) Autonomisen hermoston
osat aktivoituvat tunteista, 2) elimistö pyrkii aina homeostaasiin
(tasapainoon) välttämällä epämiellyttäviä tunteita, ja 3) tunteita
säätelee aivojen sisäosissa sijaitseva limbinen järjestelmä

Tunteet syntyvät sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Niiden oppimista
edistävät mallit, palkkiot ja rangaistukset

Tunteet saatetaan nähdä myös ehdollistumisen tuloksena (Watson, Skinner)

Tunteet omaksutaan sosiaalisen oppimisen ja palautteen kautta

Ihminen pystyy myös vahvistamaan tunnettaan, poistamaan epäilyjä ja
löytämään myönteisiä puolia

Ymmärretään muiden tunteita, jonka johdosta viestiminen paranee

Tunteet herättävät vastatunteita ja tunteet tarttuvat

Kulttuurilla suuri vaikutus ilmaisemiseen

Yleistä ryhmään tai normeihin tukeutuminen. ”Täytyy olla kuin kaikki muut.”
”Ei sieltä viimeksikään ketään tullut.”



Tunteiden operationalisointi on ongelmallista, koska tunteita
on vaikea määritellä niin, että ne saataisiin mitattavaan
muotoon.
Tunteet ovat todella moniulotteisia, minkä vuoksi luotettavia
mittausmenetelmiä on vähän. Tämän vuoksi tunteiden eri
osatekijöitä tutkitaan eri tavoin.
Psykologian perusmenetelmistä käytössä ovat mm.
koejärjestelyt, tarkkailutilanteet, itsearvioinnit ja haastattelut