MONTESSORI -PEDAGOGIIKKA
Download
Report
Transcript MONTESSORI -PEDAGOGIIKKA
MONTESSORI PEDAGOGIIKKA
Samuli Ranta
Emmi Rintasaari
Karoliina Seppänen
Johanna Vanhatalo
Maria Montessori
Syntyi Italiassa 1870.
Italian ensimmäinen naislääkäri.
Toimi psykiatrina ja kiinnostui
kehitysvammaisista lapsista.
huomasi ongelmien olevan pedagogisia, ei
lääketieteellisiä
Otti vaikutteita pedagogiikkaansa
Rousseaulta, Pestalozzilta ja Fröbeliltä.
Maria Montessori
1907 perusti slummialueelle Casa dei Bambini –
lastenkodin ja johti sitä.
sisälsi 3-6 -vuotiaita normaaleja kasvattamattomia
lapsia
siellä testasi kasvatusmetodejaan
Metodit osoittautuivat toimiviksi ja levisivät
nopeasti.
Toimi tutkijana ja opettajakoulutuksen
opettajana
MONTESSORIPEDAGOGIIKKA
Perusta
Herkkyyskaudet
Ympäristö
Välineet
Herkkyyskaudet
Perusta: ”Auta minua tekemään itse”
Lapsissa on valmiina kaikki kehittymisen
ainekset
Lapsille tulee turvata otollinen
kasvuympäristö fyysisesti ja psyykkisesti
Kolme avaintekijää: lapsi, sopiva
ympäristö ja opettaja
Herkkyyskaudet
Herkkyyskauden aikana lapsi oppii innokkaasti,
iloisesti ja vaivattomammin kuin myöhemmin
missään elämän vaiheessa.
Lähes kaikki herkkyyskaudet sisältyvät ikävuosiin
0-6.
Ominaista herkkyyskaudessa on, että lapsi pyrkii
saamaan kaikin keinoin ympäristöstään irti
kaiken mahdollisen ”ravinnon” sen hetkiselle
kiinnostukselleen
Herkkyyskaudet
Herkkyyskausia ovat mm. puheen
oppiminen, järjestys, hyvä käytös ja
musikaalisuus.
Herkkyyskaudet esiintyvät lapsilla
yksilöllisesti.
Opettajan tehtävänä on havaita lapsen
meneillä oleva herkkyyskausi.
6-vuotisjaksot
0-6v itseensä imevä mieli.
Valtava henkisen kasvun ja kehityksen aikaa.
Lapsi omaksuu tietoa helposti.
Sisältää kaikki tärkeimmät herkkyyskaudet.
6-12v laajentamisen aikaa.
laajentaa aiemmin opittua.
Lapsi on hyvin kiinnostunut maailmasta.
6-vuotisjaksot
12-18v luova vaihe.
Samankaltainen 0-6v kanssa.
On ominaista itsensä kriittinen tarkkailu.
Tarve irrottautua auktoriteettien
vaikutuksesta.
18-24v varhaisaikuisuus.
Rauhallisen laajenemisen kausi (vrt. 6-12v)
Irrottautuu itsenäiseksi aikuiseksi
Ympäristö
Ympäristö
Montessoriympäristö on valmisteltu
ympäristö.
Otettu huomioon ikäkauden mukaan
mahdollisuudet lapsen omatoimiseen
työskentelyyn.
Aikuisen tehtävänä tarkkailla ja tukea
lapsen pyrkimystä itsenäiseen toimintaan.
Ympäristö
Montessorin mukaan suotuisa ympäristö
tarjoaa mahdollisuuden vapaaseen liikkumiseen ja
valinnan vapauteen
antaa lapselle mahdollisuuden ottaa vastuuta
tarjoaa oikeita materiaaleja ja luonnollisen ympäristön
huonetila jaetaan neljään alueeseen
äidinkieli
matematiikka
aistimateriaalit
käytännön elämän harjoitukset
on kaunis ja harmoninen
Välineet
Välineet
Montessorin kehittämät
Ovat luonnon materiaaleista
Välineet ovat itseään korjaavia ja
sisältävät piilo-opetussuunnitelman
Välineet ovat koko ajan lasten tasolla
saatavilla ja käytettävissä.
http://www.youtube.com/watch?v=7_FQn
6Kpmtw&feature=related
Käytännön elämän välineet
Kaatamisharjoitus
Atuloiden käyttö
Pöydän kattaminen
Avaaminen ja sulkeminen
Lattian lakaiseminen
Metalliesineiden kiillotus
Tiskaaminen
Vaatteiden pesu
Peilin puhdistus
Kynien teroittaminen
Saksien käyttö
Pukeminen ja riisuminen
Tasapainoharjoitukset
Pistelytyö
Huopapalat huonekalujen
jalkoihin
Aistimateriaalivälineet
Kosketuslauta ja
sylinteri
Kangasparit
Painopurkit
Äänirasiat
Tuoksupurkit
Punaiset sauvat
Sylinteripalit
Vaaleanpunainen
torni
Muodon
tunnistaminen
Äidinkielen välineet
Hiekkamuottikirjaimet
Kirjainkuvalaatat
Kirjainsarjat
Piirustusmuotit
Hiekkapaperikirjaimet
Hiekkatarjotin
Kirjaimet
ompelukortteina
Aakkosjuna
Alkukirjaimet ja
kuvakortit
Irtokirjaimet
Kirjainpalapeli
Kalvokirjoittaminen
Vaaleanpunaiset ja
vaaleansiniset
materiaalit
Matematiikan välineet
Hiekkapaperinumerot
Ompelukuvanumerot
Laskupuikot
Laskemislokerikko
Numerokortit ja
pyykkipojat
Numeropalapeli
Numeroalusta ja tikut
Laskunapit
Helmitarjotin
(kymmenjärjestelmä)
Kultaiset helmet
OPETTAJAN ROOLI
Hyvän opettajan kriteerit
Montessori kuvaa hyvän ohjaajan
ominaisuuksia
”Hän on kuin täydellinen palvelija, syvästi
uskova kirkon palvelija ja tutkimusta tekevä
tiedemies”
Ohjaaja lopettaa kaiken lapseen
kohdistuvan suoran opetuksen.
Aloite lähtee aina lapsesta
KRITIIKKI
Kritiikki
Mielikuvitusleikin aliarvostaminen
Vapaan leikin unohtaminen
Pedagogiikka keskittynyt fonetiikkaan???
Oma kritiikki: Keskittynyt täysin yksilön
oppimiseen. Entä yhteisöllisyys ja
ryhmätyöskentelyn taidot?
LÄHTEET
Parkkonen Helena, 1991. Auta minua
tekemään itse. WSOY.
Hansson Lena, 1994. Montessori och
barns arbete. Liber utbildning AB
Bradley, Isaacs, Livinston, Nasser jne.
Maria Montessori in the United Kingdom:
100 years on. (Opettajan antaman
artikkeli)