Koulutusmateriaali, Salli Saari
Download
Report
Transcript Koulutusmateriaali, Salli Saari
KRIISITYÖN
KOULUTUSPÄIVÄT
Salli Saari, dosentti, psykologi
Jyväskylä 21-22.9.2011
Kriisien luokittelu
Kehityskriisit
Kehittyvät vähitellen ajan kuluessa ja iän karttuessa
Muutos ei kovin suuri, siihen sopeudutaan vähitellen
Elämän kriisit
Useimmiten ihmissuhteiden ja työ- ja asuinpaikan muutoksia
Yleensä on käytettävissä aikaa sopeutumiseen
Äkilliset, järkyttävät tapahtumat (traumaattiset kriisit)
Tapahtuvat yth’äkkiää, odottamatta
Sopeutuminen aloitettava heti
Järkyttävän tapahtuman tunnusmerkit: Mikä
aiheuttaa sopeutumisprosessin
Ennustamattomuus
Tapahtumaan ei voida
valmistautua
Tapahtuu yht´äkkiää, odottamatta
Kontrolloimattomuus
Jossitteluajatukset, syyllisyydentunnot
versus hallinnantunne
Uhkaa keskeisiä elämänarvoja
Omalla käyttäytymisellä tai toiminnalla
ei voida vaikuttaa
haavoittuvuus
maailmankuva muuttuu
elämän arvot muuttuvat
Muutoksen suuruus
Normaali sopeutumisreaktio
reaktiot niin voimakkaita, etteivät ne
ole hallittavissa
Elämältä putoaa pohja
Elämänkatsomuksellinen kriisi
Kaikki voimavarat käyttöön
Pelot ettei selviä
Kontrolloimattomien tunteiden ja
reaktioiden pelko
TRAUMAATTISTEN TAPAHTUMIEN MÄÄRÄ
VUODESSA
Tapaturmat ja väkivaltaiset kuolemat, yhteensä noin 4500
itsemurhat 1075
itsemurhayritykset 10 000
tapot ja murhat 130
tapon yritykset 400-500
väkivallan kohteeksi joutuminen 30 000
liikenneonnettomuudessa
kuolleet 270 (2010)
loukkaantuneet 10000
hukkumiset 100-200
tulipaloissa kuolleet alle 100
uhreja useita tuhansia
Äkilliset luonnolliset kuolemat n. 10 000
“Läheltä piti” tapahtumien
traumaattinen luonne
Erittäin vahva psyykkinen lainalaisuus on, että me emme
reagoi pelkästään siihen mitä todella tapahtuu vaan
myös siihen, mitä olisi voinut tapahtua
keskeistä ihmisten reaktioiden ymmärtämisessä
reaktiot saattavat laueta, vaikka itse tapahtumasta olisi
kulunut aikaa, kun tieto läheltä piti tapahtumasta tulee
useita tunteja tai päiviä jälkikäteen
JÄRKYTTÄVÄN TAPAHTUMAN
PSYKOLOGISET UHRIT
tapahtumassa mukana olleet
loukkaantuneet tai säikähdyksellä selvinneet
läheisen ihmisen äkillisesti menettäneet omaiset ja
lähiyhteisöt
kauhistuttavaa tapahtumaa sivusta seuranneet
silminnäkijät
pakko katsoa
samaistuminen
auttajat
ammattityöntekijät
-vapaaehtoiset
tapahtuman
aiheuttajat, "syylliset"
Laajan uhrikäsitteen merkitys
Aikaisemman lääkinnällisen uhrikäsitteen mukaan
onnettomuuden uhrit olivat aina tapahtumapaikalla
eli kuolleet ja luokkaantuneet
Psykologisen näkökulman huomioon ottaminen
muuttaa tilannetta radikaalisti
uhrien määrä moninkertaistuu
vain pieni osa uhreista paikan päällä
valtaosa kodeissa, kouluissa, työpaikoilla, matkoilla ympäri
Suomea, joskus ympäri maailmaa
Asettaa aivan uusia vaatimuksia kriiisityölle ja sen
organisaatiolle
Psyykkinen sokki: kaikille yhteiset
reaktiot
Tarkoituksena
suojata mieltä sellaiselta
tiedolta, jota se ei pysty
ottamaan vastaan
tallentaa muistiin
myöhemmin tarvittavaa
tietoa ja vaikutelmia
taata toimintakyky eli
tarkoituksemukainen
toiminta
Ilmenee
muuttuneena
tietoisuutena
epätodellinen
olo
unenomainen turta olotila
muuttunut käsitys ajasta
“supermuisti”
tunteiden puuttumisena
Erot tapahtumassa mukana olleiden ja siitä
kuulleiden sokkireaktioissa
Tapahtumassa mukana olleet
erinomainen kyky toimintaan ja
päätöksentekoon
Kaikki psyykkiset ja fyysiset
resurssit käytössä: kaikki tähtää
henkiin jääämiseen
Voimakkaat aistivaikutelmat
Ei tunnereaktioita, ei myöskään
kivun tunnetta, jos henkiin
jääminen sitä edelllyttää
Tapahtumasta kuulleet
kyvyttömyys toimintaan ja
puuttuva kyky tehdä päätöksiä
Tiedon saamisen ajankohtaan
saattaa liittyä aistivaikutelmia,
muuten ei
Välittömästi tiedon jälkeen
usein voimakas tunnereaktio
jota seuraa turta olo
Tietoisuuden tason muutokset,
jotka ilmenevat esim. tiedon
käsittelyssä
Psyykkinen sokki, jatkoa
Epätarkoituksenmukaisia reaktioita esiintyy
tilanteesta riippuen noin 20-30%
yliampuvat
reaktiot
paniikki
hysteria
aliampuvat
lamaannus
apatia
reaktiot
AKUUTTI STRESSIHÄIRIÖ (DSM-IV)
Reaktiona voimakas pelko, avuttomuus tai kauhu
Kolme seuraavista dissosiatiivisista oireista
Subjektiivisen
turtumuksen tai irrallisuuden tunne
Vähentynyt tietoisuus ympäristöstä
Derealisaatio
Depersonalisaatio
Dissosiatiivinen muistihäiriö
Reaktiovaihe
Tarkoitus
tulla
tietoiseksi siitä,
mitä todella on
tapahtunut ja sen
merkityksestä itselle ja
elämälle
Ilmenee
voimakkaat
tunnereaktiot:
itse-syytökset, syyllisyydentunnot,
tarve etsiä syyllisiä
itkeminen, itkuisuus, helpotuksen
tunne, ahdistus, viha, pelko, suru,
häpeä
somaattiset reaktiot:
vapina, pahoinvointi, sydänvaivat
(painon tunne, puristus,
rytmihäiriöt, sydän hakkaa)
lihassäryt, huimaus, väsymys,
univaikeudet
Työstämis ja käsittelyvaihe
Tarkoitus
entisestä
Ilmenee
mieli sulkeutuu
tulevaisuuden
perspektiivin puuttuminen
etäisyyden luominen
tapahtumaan
muisti-ja keskittymisvaikeudet
ihmissuhteet koetuksella
luopuminen,
suru
pelkojen ja traumojen
työstäminen
uuden ennakoiminen ja
siihen sopeutuminen
ärtyvyys
vetäytyminen
JÄRKYTTÄVÄN KOKEMUKSEN TOIVOTTU
LOPPUTULOS
Tapahtuma muodostuu
Tietoiseksi,
levolliseksi osaksi omaa itse
Levollisuus: tapahtumaa voi ajatella tai olla
ajattelematta
Tapahtumaa
voi ajatella ilman voimakkaita tunnereaktioita,
ei tarvitse välttää sen ajattalemista tai torjua sitä pois
mielestä
Ei väkisin tunge mieleen
Tekijät, jotka vaikuttavat järkyttävän
kokemuksen käsittelyyn
Altistuksen määrä ja laatu
Sukupuoli
yksilön kyvyt ja voimavarat kriisin käsittelyssä
ulkoinen sosiaalinen tuki
aikaisemmat traumattiset kokemukset
ulkoiset mahdollisuudet kriisin käsittelyyn
Häiriöt järkyttävän kokemuksen
käsittelyssä
Kokemuksen käsittely juuttuu
sokkivaiheeseen
ei
tapahdu käsittelyä, kokemus kapseloituu
reaktiovaiheeseen
oireet
jäävät päälle, posttraumaattinen stressihäiriö
syyttämiseen
turhat
poliisitutkinnat ja oikeudenkäynnit
suruun
ei
pystytä irrottamaan otetta menetetystä
Posttraumaattinen stressihäiriö (PTSD)
Epätavallisen voimakas tapahtuma
Tapahtuma koetaan jatkuvasti uudelleen: mieleen tunkevat
muistikuvat
Jatkuva katastrofiin assosioituvien ärsykkeiden
vällttäminen tai yleinen tunneherkkyyden turtuminen
Itsepintaisia lisääntyneen vireystason oireita,
ruumiintoiminnot ovat aktiivisia ja ruumis valmis
taistelemaan tai pakenemaan
Oireiden tulee esiintyä voimakkaina vähintään kuukauden
TRAUMAN TUNNUSOMAISET PIIRTEET
Tallentuu siinä muodossa kuin se syntyy
säilyttää alkuperäisen voimansa, ei muutu
heijastaa vaikutuksensa elämänratkaisuihin ja -laatuun,
ihmissuhteisiin, toistamispakko
Vaikuttaa minäkuvaan tuottaen siihen vääriä uskomuksia
aktivoituu alkuperäistilannetta jollain tavalla muistuttavissa
tilanteissa
voi olla joko tietoinen tai tiedostamaton, vaikutukset kuitenkin
tiedostamattomia
ei vaihtoehtoja toimia tai valita toisin
TRAUMOJEN MERKITYS PSYYKKISISSÄ
HÄRIÖISSÄ
Monien psyykkisten häiriöiden sekä altistavina että
laukaisevina tekijöinä traumaattiset kokemukset
fobiat
paniikkihäiriö
masennus
ahdistusneuroosit
psykosomaattiset sairaudet
narsistiset häiriöt
alhainen itsetunto
posttraumaattinen stressi häiriö
Dissosiaatio häiriöt
Myös psykoosit
TRAUMAN VAIKUTUS AJATUKSIIN
OMASTA ITSESTÄ
olen huono
en osaa
en opi
olen paha
syyllisyys
häpeä
olen avuton
en voi vaikuttaa siihen mitä minulle tapahtuu
olen turvaton
pelko
Dissosiaation rooli traumaattisissa
kokemuksissa
Kun traumaattinen tapahtuma jää integroitumatta
persoonallisuuteen, on seurauksena dissosiaatio
Pohjana erilainen muistijärjestelmä
Traumaattinen muisti:
Tallentuu mielikuvina, aisteina, tunteina ja käyttäytymisenä
Ei muuta ajan kuluessa eikä sitä voi tietoisesti palauttaa mieleen
Muistuu mieleen sopivan ärsykkeen laukaisemana
Narratiivinen muisti
Tallentunut semanttisesti ja symbolisesti
Tietoisesti muistiin palautettavaa
Sosiaalista, voidaan tarvittaessa korjata ja muuttaa
Häiriöt psyykkisessä sopeutumis-prosessissa
tutkimusten mukaan
Jonkinasteinen trauma kehittyy noin 30-40%:lla, jos
uhreihin ei kohdisteta mitään interventiota
Kun järkyttävän kokemuksen käsittelyprosessi
häiriintyy, se ei parane itsestään. Häiriö jatkuu vuosia
häiriö saattaa kanavoitua
psyykkiseen
sairastamiseen
somaattiseen sairastamiseen
syytetoimiin
rikolliseen ja asosiaaliseen käyttäytymiseen
Psykologisen häiriön riski traumatisoivan
tapahtuman kokeneilla
95% on psykologisia reaktioita ja oireita välittömästi
tapahtuman jälkeen
30-40% altistuneista uhreista oli oireita vielä vuoden
kuluttua tapahtumastaof (Raphael 1986, Galea
2004)
10-20% pelastustyöntekijöistä on korkea riski kehittää
PTSD
Elinikäinen riski PTSD kehittymiselle on 5-15%
väestössä yleensä (Kramer &Green 1997, Breslau
2002, Kessler 2005)
Kriisi- tai mielenterveyspalvelujen käyttö
traumatisoivan tapahtuman jälkeen
Boscarino & al. (2004) tutki mielenterveyspalvelujen käyttöä
vuosi World Trade Centre terrori iskun jälkeen New York:n
väestössä yleensä
Mielenterveyspalvelujen käyttö lisääntyi 9%
5% oli aloittanut taas hoidon
Lääkkeiden käyttö lisääntyi 4%
Heidän keskuudessaan, joilla jo oli todettu mielenterveys häiriö 55% ei
ollut hakenut apua, vaikka heillä oli PTSD tai masennus (Boscarino et al.
2005)
Laaja seulontaohjelma WTC:n pelastustyöntekijöiden keskuudessa osoitti
50% oli mielenterveysongelmia
3% käytti mielenterveyspalveluja
Johtopäätökset
Onnettomuuden ja traumatsoivan tapahtuman
kokeneilla on paljon hoitamatonta avun tarvetta
Uhrit eivät käytä palveluja, vaikka heillä on oireita
ja vaikka palveluja on tarjalla
Ainoa keino ratkaista tämä ongelma on tarjota
aktiivisesta apua ja palveluja traumatisoivan
tapahtumaan uhreille
Akuutin kriisiavun psykologiset tavoitteet
Psyykkisen kestävyyden, sitkeyden (resilience)
lisääminen ja kehittäminen
Itseluottamuksen tukeminen ja ylläpitäminen
Traumaattisen kokemuksen integroiminen
persoonallisuuteen
Dissosiaation vähentäminen
Akuutin kriisityön yhteiskunnalliset
tavoitteet
inhimillisen kärsimyksen vähentäminen
työ- ja toimintakyvyn edistäminen ja
sairauspoissaolojen vähentäminen
lääkkeiden käytön ja lääkekulujen vähentäminen
terveydenhuoltopalvelujen käytön vähentäminen
väliaikaisen ja pysyvän työkyvyttömyyden
vähentäminen
Äkillisen järkyttävän kokemuksen
käsittelyn periaatteet
Painopiste alkuvaiheessa yhteisöllisessä työssä
Asiantuntijoiden suunnittelema kokonaisvaltainen ja hallittu avun
organisointimalli versus tilaaja tuottaja malli
Kokemusta käsitellään niissä yhteisöissä, joita kokemus kosketta
Näissä yhteisöissä ja ryhmissä ei tarveharkintaa uhrien osalta
Apua tarvitsevien ryhmien ja yhteisöjen kartoittaminen
Avun tarjoaminen altistuneille aktiivisesti
Tuen saatavuus jatkuvaa
yhteystiedot ensikontaktista lähtien
Perheen ja luonnollisten ryhmien yhteenkuuluvuuden tukeminen
Tuetaan ihmisten selviytymistä, ei avuttomuutta
TRAUMAATTISEN KRIISIN VAIHEET JA
INTERVENTIOMUODOT
PSYYKKINEN SOKKI
PSYYKKINEN ENSIAPU
suojareaktio
REAKTIOVAIHE
VARHAINEN INTERVENTIO
tapahtuneen merkityksen
tiedostaminen
TYÖSTÄMIS- JA
KÄSITTELYVAIHE
Perheisiin, laajennettuihin perheisiin ja muihin
luonnollisiin ryhmiin kohdistuva
ryhmämuotoinen psykologinen läpikäynti
PITKÄKESTOINEN TUKI
Puhdas supportio
Psykologinen defusing
Kriisi- ja traumaterapiat
Ammatillisesti johdettu vertaistuki
Akuutin kriisityön toimintaperiaatteet ja
menetelmät
Avun oikea ajoitus, joka edellyttää
avun aktiivista tarjontaa ensilinjan auttajien toimesta
asianomainen vain antaa luvan, että häneen voidaan olla
yhteydessä
ei psykologista tarveharkintaa ensilinjan auttajien toimesta
Oikean lähestymistavan käyttöä oikeaan aikaan
Avun oikeaa ”annostelua”
edetään kerralla vain niin pitkälle kuin asianomainen pystyy
ottamaan vastaan
Tiedon merkitys traumaattisessa
kriisissä
Psyykkinen hätätilanne
Psyykkisen tilan korjausyritys: yritetään käsittää, mitä on
tapahtunut
Se mitä tapahtuu, tuntuu käsittämättömältä, epätodelliselta
Kelataan tapahtumaa läpi uudelleen ja uudelleen
Käsittäminen edellyttää tietoa tapahtumasta
Sopeutumisprosessi ei käynnisty eikä etene, jollei ole riittävästi
tietoa siitä, mitä tapahtui
Ristiriita: halutaan tietää eikä haluta tietää
Traumaattisen tapahtuman
käsittäminen
Tavoite, että tapahtumasta pystyttäisiin luomaan
ajassa etenevä aukoton kertomus
Se
mitä ei tiedetä, jää vaivaamaan
Ihmiset saatettava tiedon äärelle
Olennaista miten tiedot kerrotaan
Vaikeaa
myös kertojalle
Tiedotusvälineiden rooli keskeinen
Hallinnantunteen lisääminen
Traumaattisesta tapahtumasta seurauksena
hallinnantunteen täydellinen menetys
Yritettävä palauttaa pieninä palasina
Mitä
seuraavaksi tapahtuu, mitä nyt pitää tehdä
Miten selviytyä tästä hetkestä seuraavaan
Mitä minussa itsessäni ja läheisissä ihmisissä tapahtuu:
miten psyykkinen prosessi etenee: psykoedukaatio
tärkeää
Valmistautumisen käyttö kriisityössä
Mahdollisuudella valmistautua tietoon tai kokemukseen tavattoman suuri
merkitys
Jos kokemus tai tieto vastaanotetaan valmistautumattomana, monesti
seurauksena traumaattinen kokemus
Sama kokemus tai tieto, jos siihen on mahdollisuus valmistautua kunnolla, on
terapeuttinen
Periaate jota voidaan käyttää runsaasti kriisityössä
Vainajan katsominen
Onnettomuuspaikalla käynti
Tuleva tehtävä, esim. vainajan vanhempien kohtaaminen
Esteet sosiaaliselle tuelle
On kunniakasta selvitä yksin
Avun pyytäminen ja toisiin turvautuminen on
heikkoutta
Puheet pullamössösukupolvesta: on ennenkin selvitty
yksin
Myös tutkijoiden aiheuttama paine: ”valtaosa
ihmisistä selviytyy traumaattisesta tilanteesta”
Sosiaalisen tuen merkitys
Kaikissa tutkimuksissa kiistaton
Me tarvitsemme ihmisiä ympärillemme
traumaattisessa kriisissä
Antamaan
turvaa pelkällä läsnäolollaan
Huolehtimaan arkipäivän kulusta
Tapahtuman käsittely tapahtuu konkreettisemmin
puhumalla
Pitämään ”järjissään”, pelot kurissa
Välittämisen ilmaisut tärkeitä
Aggressiivinen, vihamielinen suhtautuminen
Äkillisen, järkyttävän kokemuksen kokeneilla vaikeus hyväksyä
sitä, mitä tapahtunut
Johtaa usein aggressioihin, vihamielisiin reaktioihin, jotka
etsivät kohdetta
Kohde voi olla kuka tahansa, viranomainen, kriisityöntekijä
Vaatii todellista ammattitaitoa, jotta pystyy ottamaan vastaan
aggression ilman puolustautumista, selittelyä ja vastaaggressiota
Jos aggressiota ei oteta vastaan, voi johtaa käsittelyn
jumiutumiseen syyttämiseen
Välitön tuki järkyttävissä tilanteissa,
puhdas supportio
rauhoittava, turvallisuutta luova ilmapiiri
möytäeläminen
ja huolenpito
reaktioiden hyväksyminen
anna uhrin puhua tapahtuneesta, älä itse täytä tilaa omilla
kokemuksillasi
varo tyhjiä sanoja ja liiallisia lupauksia
levollinen läsnäolo ja välittävä kosketus auttaa eniten
Vaikeudet psyykkisessä ensiavussa
Tasapainon löytäminen empaattisuuden, uhrin
tunnetilaan mukaan menemisen ja oman
levollisuuden säilyttämisen välillä
Omien voimakkaiden tunteiden hallitseminen
Sulkeminen versus auki pitäminen
Lohduttaminen
Älä
sulkee
itke – itke vaan
Mielipiteen,
kannan ilmaisu, tulkinta sulkee
Psykologinen defusing (purkukokous)
Toteutetaan mahdollisimman pian kriittisen tilanteen jälkeen
soveltuu erityisesti ammatti-ihmisten (terveydenhuolto, poliisi,
pelastushenkilökunta) välittömien reaktioiden purkuun tavoitteena
työkyvyn nopea palauttaminen
ryhmät pieniä ja homogeenisia
kesto 20-45 minuuttia
vaiheet
johdanto:miksi järjestetty
keskusteluvaihe: mitä koitte, mitä teitte, mitä näitte
informaatio ja seuranta
Kriisi-istunnon kulmakivet
Todellisuuden kohtaaminen
Psyykkisten reaktioiden työstäminen
ajatukset
tunteet
aistimukset,
flashbackit
Reaktioiden normalisointi ja tuleviin rektioihin
valmistaminen
Sosiaalisen tuen käynnistäminen ja syventäminen
Kriisi-istunnon ja psykologisen
jälkipuinnin erot
Psykologinen debriefing on työssä koettujen järkyttävien
kokemusten, kriisi-istunto perheenjäsenten, omaisten tai muiden
läheisten kokemusten varhaista käsittely
Vaiheet ja toimintaperiaatteet samat, sisältö useimmiten erilainen
Kriisi-istunnossa mennään paljon syvemmälle ajatusten ja tunteiden
käsittelyssä
Kriisi-istunnon vetäminen vaatii paljon enemmän psykologia taitoja
Kriisi-istunnossa osanottajien tarpeiden huomioon ottaminen tärkeää
Kriisi-istunnossa vuorovaikutuksen laatu korostuu, debriefing
teknisempi menetelmä
Psykologinen läpikäynnin:
toimintaperiaatteet
Ryhmämenetelmä
Istunnon ajoitus ottaen huomioon tapahtuman
järkyttävyys uhreille
ryhmän muodostamis-periaatteet
pyrkimys homogeenisiin ryhmiin
puhumisen avoimmuuden ja helppouden huomioon ottaminen
luonnollisten ryhmien kunnioittaminen
pyrkimys kaikkien osallisten mukaan saamiseen
Istunnossa vähintäin kaksi vetäjää
Järkyttävän kokemuksen
ryhmämuotoisen käsittelyn edut
Käsittely monipuolisempaa ja laajempaa
Huomion ja rasituksen jakautuminen usean ihmisen
kesken
Erityisen tärkeää nuorilla
Mahdollisuus itse verrata omia kokemuksia ja reaktioita
toisten samaa kokeneiden kokemuksiin
Useiden ihmisten kokemukset materiaalina
Viitekehyksen saaminen omalla kokemukselle ja reaktioille
Ryhmädynamiikan hyväksikäyttö
Sosiaalisen tuen laajeneminen ja syveneminen
Kriisi-istunnon vaiheet
Aloitus
Tavoitteena
osallistujien ahdistuksen ja jännityksen
vähentäminen
Tehtävät
Kerrotaan
mitä istunnossa tapahtuu ja sen tavoitteet
Käydään läpi työskentelyperiaatteet
Muodostetaan vetäjistä auktoriteetit
Kokemus
Pyrkimys, että kaikki osallistuvat alusta loppuun
Kestoajan estimointi
Kriisi-istunnon vaiheet: faktojen
läpikäynti
Tavoitteet
Tapahtumasta aukoton ajassa etenevä kertomus: tapahtuman
käsittäminen
Viedä mielikuvitukselta tilaa
Antaa mahdollisuus kertoa ja kuulla, tasata tietoja
Käydään tapahtuma läpi yksityiskohtaisesti
Kootaan kaikkien osallistujien tiedot ja kokemukset
Täydennetään viranomaisten tiedoilla
Kaikki tieto heti uhrien tietoon: tietojen osittainen kertominen
kidutusta
Kriisi-istunto: ajatukset ja tunteet
Ajatuksia esille jo faktavaiheen aikana
Syyttäminen,
syyllisten etsiminen
Syyllisyydentunnot, jossitteluajatukset
Ajatukset tulevat ennen tunteita
Ajatusten käsittely
Riittävästi
aikaa ja tilaa läpikäymiseen
Vasta kun riittävästi käsitelty, niistä voi luopua
Yhteenveto, tulkinta tarpeen
Kriisi-istunto: ajatukset ja tunteet
Ajatuksia esille jo faktavaiheen aikana
Syyttäminen,
syyllisten etsiminen
Syyllisyydentunnot, jossitteluajatukset
Ajatukset tulevat ennen tunteita
Ajatusten käsittely
Riittävästi
aikaa ja tilaa läpikäymiseen
Vasta kun riittävästi käsitelty, niistä voi luopua
Yhteenveto, tulkinta tarpeen
Psykologiset menetelmät ajatusten ja
tunteiden käsittelyssä
Huomioiminen, kuittaaminen, vastaanottaminen
Pysäyttäminen, tilan antaminen tai siirtäminen
Istunnon jäsentäminen niin, että kaikki osaanottajat
käsittelevät yhdessä samaa tunnetta, ajatusta tai
ilmiötä
syventäminen: kerro lisää? Pystytkö kuvaamaan
tarkemmin?
Laajentaminen: Miten teillä muilla, onko teillä
samanlaisia tuntemuksia?
Ruumiillisten oireiden läpikäynti
Tunnistetaan ruumiilliset reaktiot eri vaiheissa
Lisätään ymmärrystä ruumiillisiin reaktioihin
Keinoja helpottaa oloa, miten niihin tulee suhtautua
Hallintakeinojen ja helpotuskeinojen opettamista
hengitys
Reaktioiden normalisointi
Tavoite
viitekehyksen antaminen, johon omia reaktioita, tunteita ja
ajatuksia voi suhteuttaa
omien reaktioiden ymmärtäminen, hyväksyminen ja tilan
antaminen niille
Keinot
mahdollisuus verrata omia reaktioita muiden samaa kokeneiden
reaktioihin
tiedon välittäminen tulevista reaktioista
tieto siitä, että reaktiot kuuluvat asiaan, ovat normaaleja
hallintakeinojen vahvistaminen
Istunnon päättäminen ja jatkosta
sopiminen
Periaate, että istunnossa esille tulleet reaktiot, ajatukset ja
tunteet käsitellään, ei siirretä tuonnemmaksi
Istunto päätetään selkeästi vetäjien toimesta
Aikaisemmin käytäntönä yksi varsinainen istunto ja
seurantaistunto kuukauden päästä
Tutkimukset ja käytännön kokemukset viittaavat siihen,
että varsinkin erittäin järkyttävien kokemusten jälkeen
useampi kokoontuminen tarpeen
Siitä, miten jatketaan, sovittava istunnon lopussa
Vetäjien roolit
Joko kaksi tasavertaista vetäjää tai päävetäjäapuvetäjä järjestelmä
Vetäjien tehtävänä kuljettaa debriefingprosessia
vaiheesta toiseen
Vetäjät ovat aina auktoriteetteja
Vetäjien tehtävänä huomioida, että kaikki osallistujat
saavat tilaa sanottavalleen
Vetäjät auttavat osaanottajia käsittelemään vaikeita
faktoja ja tunteita esittämällä käsittelyä edistäviä
kysymyksiä
Kriisi-istunnosta kieltäytyminen ja sen
käsittely
Kriisipalvelut liitetään mielenterveyspalveluihin eikä haluta
leimautua niiden käyttäjäksi
pelko kohdata ja käsitellä vaikeita tunteita ja ajatuksia.
Psyykkisen hajoamisen pelko.
On tavoiteltavaa ja kunniakasta selvitä yksin.
Olemme perheen ja sukulaisten kesken puhuneet paljon
tapahtuneesta. Emme tarvitse ulkopuolista apua
En tarvitse psykologista läpikäyntiä. Minulla ei ole mitään
vaikeita reaktioita tapahtumaan liittyen
Kriisityö ja lapset
Aikuiset aliarvioivat lasten kykyä huomata ja tulkita
tapahtumia
lapset
eivät huomaa mitään
lapsille ei tarvitse kertoa koko totuutta
lapsi tajuavaa vain pinnallisesti traumaattiset
tapahtumat ja unohtaa ne helposti
Lapsia aliarvioidaan myös heidän kyvyssään
käsitellä järkyttäviä tapahtumia
Lasten toipumiskykyä aliarvioidaan
Iän ja kehitystason merkitys
järkyttävän kokemuksen käsittelyyn
Järkyttävän kokemuksen käsittelyssä erotettavissa
kolme ikäryhmää
Alle
kouluikäiset 0-6 –vuotiaat
Eivät
pysty käyttämään kieltä (0-3v.)
Pystyvät käsittelemään kokemusta kielellisesti (4-6 v.)
Ala-asteikäiset
7 – 12 -vuotiaat
Nuoret 13 – 18 -vuotiaat
Aikuiset 18 -
Aikuisen merkitys lapsen ja nuoren järkyttävän
kokemuksen käsittelyssä
Järkyttävä kokemus koettelee aikuisuutta
Se kaivaa aikuisesta lapsen ja lapsesta aikuisen esiin
Erot järkyttävän kokemuksen käsittelyssä pienemmät kuin
muutoin asioiden käsittelyssä
Lapsen ja nuoren järkyttävästä kokemuksesta
selviäminen suurelta osin kiinni aikuisesta
Lapset ja nuoret tarvitsevat aikuista kriisin käsittelyssä, he
eivät selviä yksin
Erityisesti uhkatilanteet, tilanteet, jotka aiheuttavat
pelkoa koettelevat aikuisuutta
Järkyttävien kokemusten käsittely, kun
ei vielä osaa puhua
Järkyttävä kokemus välittyy muiden ihmisten
(vanhemmat, sisarukset) reaktioiden kautta
Pienet lapset vaistoavat levottomuuden ja ahdistuksen
Säilytettävä normaalin elämän rytmi ja rutiinit
Lasta hoitamaan välillä aikuisia, joita järkyttävä
kokemus ei kosketa niin läheisesti
Aikuisille aikaa kokea järkytyksen aiheuttamia tunteita ja
ajatuksia, jotta jaksavat olla lapsen kanssa ja huolehtia
hänestä
Lapset usein levottomia ja itkeskeleviä, tarvitsevat ja
vaativat erityistä huomiota
4 -6 -vuotiaiden järkyttävien
kokemusten käsittely
Asioiden käsityskyky vielä rajoittunut
Siitä huolimatta heille tulee kertoa totuus
Aikuisilla tarve suojella lapsia
Aikuiset ajattelevat, että lapset kokevat järkyttävät kokemukset
kuin he itse
Lapset käsittävät järkyttävät asiat oman kehitystasonsa mukaan,
usein paljon yksinkertaisemmin ja helpommin kuin aikuiset
Esteet aikuisessa, ei lapsessa
Lapsella annettava erityisen paljon turvaa
sylissä pitämistä
Keskustelua, lapsen kysymyksiin vastaamista
7-12-vuotiaiden järkyttävien
kokemusten käsittely
Käsitys- ja huomiokyky paljon parempi kuin aikuiset ajattelevat
Puuttuu vielä aikuisten esteet ja vaikeudet käsitellä vaikeita asioita
Suorat yksinkertaiset kysymykset, jotka vievät käsittelyä eteenpäin
Jos aikuiset eivät kykeneviä käsittelemään järkyttävää kokemusta
lapsen kanssa
Lapset jäävät yksin kokemuksensa ja sen aiheuttamien ajatusten ja
tunteiden kanssa
Lapset suojaavat aikuista, eivät ota esille sellaista, joka aikuista
ahdistaa
Heijastuu ajan myötä usein fyysisinä vaivoina (päänsärkynä,
vatsakipuina)
Lapsille tunnusomaisia piirteitä kriisien
käsittelyssä
Lasten keskeisiä kriisien käsittelyssä näkyviä psyykkisiä
piirteitä ovat
konkreettinen ajattelu
itsekeskeisyys
taikauskoisuus
lyhytjännitteisyys
Lapsilla kyky käyttää kriisien käsittelyssä
leikkiä
piirtämistä ja muita ilmaisuja
mielikuvitusta
Lasten tarpeet traumaattisten kokemusten
käsittelyssä
Lapset tarvitsevat ennen kaikkea aikuisten ihmisten
tukea ja apua
lapset
tulee otta vakavasti ja heitä tulee kuunnella ja
antaa aikaa
lasten kysymyksiin tulee vastata, jos pystyy, jos ei, se
tulee kertoa
Lapset tarvitsevat fyysistä läheisyyttä ja turvaa
lapset suojelevat aikuisia: varovat vaikeita
puheenaiheita, kertovat vain, mitä aikuiset tietävät
heidän tietävänjne.
Lapset kriisi-istunnossa
Jos lapsia useita, oma vetäjä
Lapset mukana aloitus- ja faktavaiheen, sen jälkeen lapset
voivat siirtyä oman vetäjän kanssa toiseen tilaan
Lasten tulee voida käsitellä tapahtumaa omalla tavallaan
esim piirtämällä, leikkimällä, kirjoittamalla
Lopuksi palataan yhteen ja käydään läpi, mitä lapset ovat
tehneet
7-8 -vuotiaista lähtien aikuisten kesken, kun annetaan oma
tila
Nuorten kriisien käsittelyn erityispiirteet
Nopea tiedon kulku nuorten keskuudessa
Netin suuri merkitys tiedon saamisessa ja välittämisessä
Aikuiset ulkopuolella ja avuttomia
Nuoret kokoontuvat yhteen nopeasti
Aikuiset ja kriisityöntekijät auttamattoman hitaita
Vertaistuki olennaisen tärkeää
Tarvittaisiin aikuisia olemaan näissä tilanteissa läsnä ja
maadoittamaan käsittelyä
Nuorten tapa käsitellä yleensä vain yhdessä olemista, ei aktiivista
käsittelyä
Nuoret vieroksuvat aikuisten tapaa käsitellä
Aikuisten otettava nuorten ehdot ja käsittelytapa huomioon
Keskustelu toiminnan tai muun puuhastelun ohessa
Traumojen hoito: ajoituksen
merkityksestä
Traumaattiset kokemukset tuottavat väärän
uskomuksen minäkuvaan
Tätä toteuttaa itseään ennen kuin se puretaan
Vaikutus: elämä alkaa mennä pieleen
Mitä nopeammin väärä uskomus puretaan, sitä
vähemmän elämä ehtii mennä pieleen
PTSD kroonisoituu 4 kuukaudessa
Kriisiterapian periaatteita
Tavoitteena tukea ja tehostaa normaalia kriisiprosessia
Kun ei ole ryhmää, jossa kokemusta käsitellä
Kun ryhmämuotoinen interventio ei riitä
Käyntitiheyden vastattava potilaan tarpeita
Alussa tiivistä (melkein joka päivä) ja sitten harventuva
Puolet ajasta käsitellään mitä viime käynnin jälkeen on
tapahtunut, puolet ajasta käytetään tulevien
tapahtumien valmisteluun
Antaa mahdollisuuden ajatuksissa ja tunteissa
”rypemiseen” ja juuttumien purkamiseen
Trauman purkamisen edellytykset
Tietoisuus trauman syntyhistoriasta
Mistä
ja miten psyykkinen trauma on kehittynyt
Trauman aiheuttamat kaikki tunteet tulee
läpityöskennellä, kokea uudelleen
Traumaattiseen kokemukseen tulee saada uusi
näkökulma
Traumaterapian yleiset strategiat
Stabilisointi
Tuetaan potilaan omia selviytymiskeinoja
Egon vahvistaminen
Epänormaalin normalisointi
Trauman kohtaaminen ja prosessointi
Traumaattisen kokemuksen kognitiivinen, emotionaalinen ja
fysiologinen prosessointi
Välttämiskäyttäytymisen vähentäminen
Trauman integrointi (sulauttaminen) potilaan
elämänhistoriaan
Uusi merkitys sille mitä tapahtui
Taustaa 7-vaiheiselle ohjelmalle
(Pieper)
Ei uusi terapiamuoto vaan yhdistelmä tuloksellisista
terapeuttisista interventioista
Traumaterapioiden tuloksellisuustutkimusten metaanalyysi (van Etten & Taylor 1998)
Traumafokusoitu kognitiivinen terapia ja EMDR
tehokkaimmat
Keskittyy kognitiiviselle tasolle alussa
Estää uudelleen traumatisoitumisen
Toinen osa keskittyy emotionaaliselle tasolle
Narratiivisen trauma-fokusoidun kognitiivisen terapian
ja EMDR:n yhdistelmä
7- vaiheinen ohjelma (Pieper)
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
Tutkimus, diagnosointi ja vakauttaminen
Terapian merkityksestä ja mahdollisuuksista
kertominen
Kontrolloitu altistus
Altistus kuvitteellisessa tilanteessa
Eye Movement Desensitization and Reprosessing
(EMDR)
Altistus todellisessa ympäristössä
Jälkikeskustelu, traumakokemusten integrointi ja
seuranta
TRAUMAN TYÖSTÄMISEN TYÖKALUJA
Aika
mennyt - nykyhetki
Vastuu
aikuinen - lapsi
kuka vastuussa
teit parhaasi
Turvallisuus
selvisit hengissä
pelot
Vaihtoehdot
voit valita toisin
Aivovauriot ja traumojen psykoterapia
Traumaattiset kokemukset usein sellaisia, että seurauksena
myös aivovamma
Aivovammat usein diagnosoimatta
Usein potilaat eivät tuo terapiassa esille aivovammaa,
vaikka se olisi diagnosoitu
Usein aivovammat aiheuttavat samanlaisia oireita kuin
posttraumaattinen stressihäiriö, vaikea erottaa kummasta on
kysymys
Aivovammat vaikeuttavat olennaisesti traumaterapeuttista
käsittelyä
Puuttuu tietoa, puuttuu koulutusta
Akuutin kriisityön juriidinen pohja
Työ lähtenyt ruohonjuuritasolta
Saavuttanut sekä ammattihenkilöstön, suuren yleisön ja
median suuren hyväksynnän
Sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijatyöryhmän
muistio 1999 sisältää suositukset akuutin kriisityön
järjestämisperiaatteista
Pelastustoimiasetus 2003 sisältää velvoitteen palvelun
toteuttamisesta
Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeiden uudistaminen 2009
Uusi terveydenhuoltolaki (käsittelyssä
eduskunnassa)
27 §
Mielenterveystyö
Kunnan on järjestettävä alueensa asukkaiden
terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi
tarpeellinen mielenterveystyö, jonka tarkoituksena
on yksilön ja yhteisön mielenterveyttä
suojaavien tekijöiden vahvistaminen sekä
mielenterveyttä vaarantavien tekijöiden vähentäminen
ja poistaminen.
Mielenterveystyön sisältö lakiesityksen
mukaan
Tässä laissa tarkoitettuun mielenterveystyöhön
kuuluu
1) terveydenhuollon palveluihin sisältyvä mielenterveyttä
suojaaviin ja sitä vaarantaviin tekijöihin liittyvä ohjaus ja
neuvonta sekä tarpeenmukainen yksilön ja perheen
psykososiaalinen tuki;
2) yksilön ja yhteisön psykososiaalisen tuen
yhteensovittaminen äkillisissä järkyttävissä tilanteissa;
3) mielenterveyspalvelut, joilla tarkoitetaan
mielenterveydenhäiriöiden tutkimusta, hoitoaja lääkinnällistä
kuntoutusta.
Ensihoitopalvelun sisältö uuden lain
mukaan 40 § mukaan
1) äkillisesti sairastuneen tai loukkaantuneen potilaan kiireellinen hoito
ensisijaisesti
terveydenhuollon hoitolaitoksen ulkopuolella lukuun ottamatta
meripelastuslaissa (1145/2001) tarkoitettuja tehtäviä ja tarvittaessa
potilaan kuljettaminen lääketieteellisesti arvioiden
tarkoituksenmukaisimpaan hoitoyksikköön;
2) tarvittaessa potilaan, hänen läheisensä ja muiden tapahtumaan
osallisten ohjaaminen psykososiaalisen tuen piiriin;
3) osallistuminen alueellisten varautumis- javalmiussuunnitelmien laatimiseen
suuronnettomuuksien ja terveydenhuollon erityistilanteiden
varalle yhdessä muiden viranomaisten ja toimijoiden kanssa;
jne
AKUUTIN KRIISITYÖN EDELLYTYKSET
Kaikki eivät osaa tehdä tätä työtä. Se vaatii
erityistaitoja ja -koulutusta
Kaikki eivät pysty tekemään kriisityötä.Se vaatii hyvää
stressinsietokykyä, erityistä sitoutumista, kykyä kestää
vahvoja tunteita ja hyvää tilanne tajua.
Työtä tulee tehdä riittävästi, jotta tieto ja kokemus
kertyisi osaamiseksi.
Tätä työtä ei voi tehdä koko ajan, jotta herkkyys
säilyisi.