ARA:n avustukset ja ikääntyvien asuminen, Jarmo

Download Report

Transcript ARA:n avustukset ja ikääntyvien asuminen, Jarmo

ARAn avustukset ja ikääntyvien
asuminen
29.9.2010 Ikääntyvien asumisen seminaari, Keuruu
Johtaja Jarmo Lindén
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus
johtaja
ARA
Jarmo
Jarmo
Lindén
Lindén,
29.9.2010
Asumisen
rahoitus- ja kehittämiskeskus
19.11.2009
Valtion asuntohallinto – vuodesta
1949 hyvinvointivaltiota rakentamassa
• 1949 Asuntotuotantotoimikunta
– valtion asuntolainoitus 1.4.1949 ”tilapäisen asuntopulan poistamiseksi”
– Virastoa kutsuttiin nimellä ARAVA (Asuntorakennustuotannon valtuuskunta)
– Tilapäinen virasto kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön alaisuudessa
• 1966 Asuntohallitus (AH) sisäasiainministeriön alaisuuteen
– 1983 ympäristöministeriön alaisuuteen
– 1990 asunto-olojen kehittämisrahasto
– lakkautettiin 30.11.1993, virastossa oli tällöin 180 henkilöä
• 1993 joulukuussa aloitti Valtion asuntorahasto (ARA)
– painopiste lainoituksessa, uustuotantoa korkeimmillaan yli 20 000
– virastossa enimmillään 70 henkilöä
•
2008 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA)
– Henkilömäärä nyt noin 60 - rahoituksen lisäksi muita tehtäviä
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
60 vuotta = lähes
miljoona uutta asuntoa
700000
600000
500000
400000
300000
200000
100000
30%
32%
57%
39%
58%
23%
1950-59
1960-69
1970-79
1980-89
1990-99
2000-09
0
ARA-tuotanto
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Maatilojen tukilainat
Vapaarahoitteinen
ARA–asuntokanta tänään
= 435 000 asuntoa
•
•
•
•
Tavanomaiset vuokra-asunnot
Vanhusten asunnot
Opiskelija-asunnot
Muut erityisryhmäasunnot
• VUOKRA-ASUNNOT YHTEENSÄ
• Asumisoikeusasunnot
302 900 (laskee)
49 600
37 400
9 000 (kasvaa)
398 800
36 800 (kasvussa)
• ARA-ASUNNOT YHTEENSÄ n. 435 600
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
ARA-rajoitukset =
vuokralaisen eduksi
•
•
•
•
•
•
Vuokra-asuntokäyttö 40 vuotta
Avustuskohteissa erityinen käyttövelvoite 20 vuotta
Asukasvalintaperusteet
Asukasdemokratia (yhteishallintolaki)
Vuokrien omakustannusperiaate
Luovutusta ja luovutushintaa koskevat rajoitukset
ITSENÄINEN ASUMINEN JA VAHVA ASUMISTURVA
• Omistajayhteisöt kunnallisia tai yleishyödyllisiä
asuntoyhteisöjä, joita koskevat yleishyödyllisyyssäädökset,
kuten voiton tulouttamista koskevat rajoitukset (koskee myös
kuntia), riskinottokielto ja konsernirajoitukset
• Malli yhteensopiva EU:n valtiontukisäädösten kanssa (SGEI)
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Uusi ARA
toimii Lahdessa
ARAn toimitalo 1.7.2008 alkaen
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Vesijärvenkatu 11 A, 15140 LAHTI
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus
(ARA) ja Valtion asuntorahasto (VAR)
Laki Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksesta voimaan 1.1.2008 alkaen.
Talousarvion ulkopuolinen rahasto eriytettiin virastosta.
Valtion asuntorahaston johtokunta toimii myös Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen
johtokuntana.
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) Valtion asuntorahasto (VAR)
•
•
•
•
YM:n alainen ja sen tulosohjaama virasto
Muutti Lahteen kesällä 2008
Henkilöstöä noin 60 (2010 alussa)
Toimintamenot 4,7 milj. euroa
•
•
•
•
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
YM alainen talousarvion ulkopuolinen
rahasto
Ei omaa henkilökuntaa, rahastoa
koskevan päätöksenteon valmistelusta
vastaa Asumisen rahoitus- ja
kehittämiskeskus.
Rahaston aravalainoihin, korkotukiin,
takauksiin ja rahastosta maksettaviin
avustuksiin liittyvä päätöksenteko ja
hallinnointi ARAssa ja VK:ssa
Aravalainoja v. 2009 lopussa 9,0 mrd.
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen
(ARA) tehtävät
* Huolehtia asuntojen tuotantoon, hankintaan ja perusparantamiseen
myönnettävän valtion tuen sekä asumiseen liittyvien valtion
avustusten ja takausten toimeenpanosta
* Ohjata ja valvoa arava- ja korkotukilainoitetun asuntokannan
käyttöä sekä yhteistyössä Valtiokonttorin kanssa huolehtia asuntoja lainakantaan liittyvien valtion riskien hallinnasta
* Hoitaa asumista ja asuntomarkkinoita koskevia
asiantuntijatehtäviä ja tietopalveluja sekä niihin liittyviä
selvityksiä
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:
Asetuksessa määrätyt lisätehtävät
1. kehittää valtion tukemaa asuntojen rakentamista ja
korjaamista
2. edistää asuinkiinteistöjen suunnitelmallista
omistajuutta, käyttöä ja hoitoa
3. tukea asuinalueiden ja elinympäristön laadun
parantamista
4. edistää asumiseen liittyvää kehittämistoimintaa
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
ARAn organisaatio 2010
Organisaatio uusiksi 2011, sillä väki vähenee
nopeasti: 69 (2006)
47 (2013 kehykset)
ASUMISEN TOIMIALA
J
O
H
T
O
K
U
N
T
A
Kiinteistötalouden ryhmä
Hallintoryhmä
Asuntokantaryhmä
Ylijohtaja
Johtaja
Johdon tuki
ja viestintä
Asuntomarkkinaryhmä
Tietohallintoryhmä
RAHOITUKSEN TOIMIALA
Rahoitusryhmä
Korjausavustusryhmä
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
ARAn on aktiivisesti mukana
hallitusohjelman toteuttamisessa
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Hallituksen asuntopoliittinen toimenpideohjelma 2008-2011
Helsingin seudun aiesopimus 1.4.2008-31.12.2011
Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma 2008-2011
Kehitysvammaisten asumisohjelma 2010-2015
Lähiöuudistusohjelma 2009-2011
KORAK – korjausrakentamisen strategia (2008)
Hallituksen energia- ja ilmastostrategian linjaukset
Väestöään menettävien alueiden asunto-ongelmat
Asumisen uudistaminen 2009-2012 -hanke
TAVOITE: ARA yhdistää hankerahoituksen ja
kehittämisen uusiin ratkaisuihin asumisen alalla
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Tulevan hallituskauden
asuntopolitiikkaa valmistellaan
•
Valtion rooli 2010-luvun asuntomarkkinoilla –työryhmä
•
AKKU – Asuntokannan Kehittäminen Kasvukeskusten Ulkopuolella –
työryhmä
•
PALVAS - Palveluasumisen rahoitustyöryhmä
– linjauksia palveluasumisen rahoitukseen ja hoivapalveluiden
kilpailutukseen
•
TARMO – julkisesti tuetun asuntokannan tarkoituksenmukaista käytön
edistämistä selvittävä työryhmä (VM)
•
Asiaan vaikuttavat olennaisesti myös
– Alivaltiosihteeri Martti Hetemäen verotyöryhmän esitykset
– Julkisen talouden tasapainottamistarpeet
– Talouden yleinen kehitys
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Uusien asuntojen rakentaminen 1995-2010:
ARA-tuen kontrasyklisyys
40 000
As.kpl
Aloitetut asunnot yht.
35 000
30 000
25 000
Vapaarahoitteiset
20 000
15 000
10 000
ARA -asunnot
5 000
0
I/95
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
I/96
I/97
I/98
I/99
I/00
I/01
I/02
I/03
I/04
I/05
I/06
I/07
I/08
I/09
I/2010
ARA-uustuotannon ”vuoristorata” 2000-2010
ARA -tuotanto 2000 -luvulla
16 000
14 000
12 000
As.kpl
10 000
8 000
6 000
4 000
2 000
2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
Välimallin asunnot
2009
2010
(arvio)
4050
2900
Omistus ja osa om. asunnot
774
1313
1221
671
512
286
391
321
81
100
0
Normaalit vuokra-asunnot
4514
6312
4566
3211
1694
1466
881
708
978
2876
1979
Asumisoikeusasunnot
3175
2638
1527
638
500
415
297
333
563
2897
1516
Eritysryhmien vuokra-asunnot
2079
2835
1361
1184
2062
1898
2 007
1 939
2 367
4152
3122
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Lainojen hyväksymisvaltuudet
2006 – 2011(TAE)
2 500
Takauslainat
Korkotukilainavaltuudet
2 000
Milj. euroa
250
1 500
285
1 000
62,5
500
1670
1670
975
790
790
670
2006
2007
2008
0
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
2009
2010
2011 TAE
Talousarvioesitys 2011:
Korkotukilainavaltuudet ja niihin liittyvät avustukset
•
Korkotukilainat 975 M€ (1670 M€ 2010, josta 1220 M€ vertailuluku)
– YM esitys: 1250 M€, VM esitys: 825 M€
•
•
Käynnistysavustukset 25 M€ (69 M€ v. 2010)
– Normaaleille vuokra- ja asumisoikeustalohankkeille 10 000 euroa/asunto
aiesopimusta toteuttavissa 14 kunnissa
Takauslainavaltuus 285 milj. euroa (ei valtuutta 2010)
– korvaa ns. välimallin korkotukilainoituksen (450 M€ 2010)
•
•
Erityisryhmien investointiavustukset 110 M€ (110 M€ v. 2010)
Valtuudet mahdollistavat arviolta seuraavat asuntomäärät:
– Uustuotanto
8 500 asuntoa
• Korkotukilainat
• Takauslainat
– Perusparannus
– Hankinta
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
6 500
2 000
14 000 asuntoa
500 as.
Muut kuin korkotukilainoihin liittyvät avustukset
•
Korjaus- ja energia-avustukset 90,5 milj. euroa (49,5 milj. euroa +
suhdanneluonteiset 162 milj. euroa v.2010)
–
–
Korjaus- ja terveyshaitta-avustukset 46,5milj. euroa (v. 2010 46,5)
Energia-avustukset 44 milj. euroa
•
•
•
•
Uusien asuinalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen 10 milj. euroa (10 milj.
v.2010)
–
–
–
•
Avustukset sidotaan kohtuuhintaisen asuntotuotannon toteutumiseen, kuntien välisen yhteistyön
edistämiseen ja yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen
Kohdistuu kasvukeskuksiin painopisteenä Helsingin seutu
Koko 30 M€ ohjelma sidottu käytännössä johtokunnan päätöksellä 26.5.
Lähiöavustukset 3 milj. euroa (3 milj. v.2010)
–
•
Lämmitystapamuutoksiin 30 milj. euroa
Kerros- ja rivitalojen energiakatselmukset ja muut energiatehokkuutta parantavat investoinnit 12 milj. euroa
Energiakorjauksiin pienituloisille omakotiasukkaille 2 milj. euroa
Ohjelmakauden viimeiset avustukset
Avustukset aravavuokratalojen vähentyneestä kysynnästä kärsivien
kerrostalovaltaisten aluieden kehittämiseksi 0,6 milj. euroa (0,6 milj. v.2010)
–
–
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Avustuksen saannin edellytys on, että alueen kehittämisestä laaditaan kokonaissuunnitelma
Avustus enintään 35 % kustannuksista
Tukitoimet taloudellisissa
vaikeuksissa oleville yhtiöille
• Tukivolyymit edellisen vuoden tasolla
– 3,5 (3,5) milj. euroa lainojen anteeksiantoon purettavien talojen
osalta
– 2 (2) milj. purkuavustuksiin
– 2,6 (2,6) milj. tervehdyttämisavustuksia taloudellisissa vaikeuksissa
oleville vuokra- ja asumisoikeustaloille (VK)
– 3 (3) milj. euroa lainojen anteeksiantoon luottotappioiden
vähentämiseksi (VK myöntää, ARA antaa lausunnon)
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Asuntorakentamisen avustusten
kehitys 2006 – TAE 2011
450
400
350
Milj. euroa
300
2006
250
2007
2008
200
2009
2010
150
2011 TAE
100
50
0
Investointiavustukset
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Korjaus- ja energiaavustukset
Muut avustukset
(mm.infra, tal.
tukitoimet)
Käynnistysavustukset
Avustukset yht.
Korkotukivaltuuksien käyttötilanne
•
•
•
•
27.9. 2010 mennessä
1220 M€ valtuus
749 M€ käytetty (61,4%)
471 M€ jäljellä
27.9.2009 mennessä
1120 M€ valtuus
866 M€ käytetty (77,3%)
254 M€ jäljellä
•
•
•
•
2010
Välimallivaltuus
450 M€
303,4 M€ käytetty (67,4%)
146,6 M€ jäljellä
2009
550 M€
246,5 M€ käytetty (44,8%)
303,5 M€ jäljellä
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Investointiavustusten tilanne 2009/2010
(syyskuun lopulla)
•
•
•
Avustuspäätöksiä
Osapäätösvaiheessa
Yhteensä
2009
59,5 M€ (54,1%)
36,7 M€
96,2 M€ = 87,5%
•
Varauskanta
144,3 M€
•
Vuodelle 2011 arvioidaan siirtyvän noin 110 M€ vanhoja varauksia
•
•
•
•
Käynnistysavustus (valtuus 69 M€):
2009
Avustuspäätöksiä
37,0 M€
Valtuutta jäljellä
32,0 M€
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
2010
74,1 M€ (67,4%)
25,2 M€
99,3 M€ = 90,3 %
122,8 M€
2010
34,3 M€
34,7 M€
ARAn korkotukilainat lyhyesti
VUOKRA- JA ASUMISOIKEUS
•
•
•
•
•
•
•
Uustuotanto, perusparannus ja
hankinta
Korkotukilainaksi enintään 80-95 %
hyväksytyistä kustannuksista
3,4 % omavastuukoron ylittävästä
osasta aluksi 95% maksaa valtio
Tuki alenee asteittain 23 vuodessa
Valtion täytetakaus
Kunnille ja nimetyille
yleishyödyllisille
Välimalli eli lyhyt korkotuki (10 v)
kaikille takaisinmaksukykyisille
vuosina 2009-2010
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
ASUNTO-OSAKEYHTIÖT
•
•
•
•
Perusparannus
40 % yhtiölaina,
energiataloudellisille
korjauksille 50%
Korkotuki 28 % korosta
enintään 15 vuotta
Ei täytetakausta
KORKOTUKILAINAN TUKIASTE
Perusomavastuukorko 3,4 %
– Asumisoikeustaloissa 3,5 % korosta
Rakentamisaikana maksetaan perusomavastuun ylittävä korko kokonaan
Rakennusajan jälkeen perusomavastuun ylittävästä koron osasta
ARAn varoista maksetaan aluksi 95%-tukiosuus, joka alenee asteittain ja päättyy 23
vuodessa nollaan.
Tukiaste korkotukiajalta nykyarvossa:
– mikäli lainan korko 5 %
tukiaste 17 %
– Mikäli lainan korko 4 %
tukiaste 7 %
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
VALTION TÄYTETAKAUS
KORKOTUKILAINALLE
Täytetakauksen ansiosta pankeille 0-riskiluokan lainoja
–
Korkomarginaali keskiarvo 0,04 % (v.2007) , 0,07 % ( 2008) ja 0,67 % (2009)
MUTTA RAHOITUSKRIISI 9/2008  korkomarginaalit nousivat selvästi
–
–
–
Kuntarahoitus Oyj:llä
 0,6 % - 0,8 % -prosenttiyksikköä
Muilla luottolaitoksilla jopa
 1,0 % - 2,0 % viime aikoina kilpailua jälleen
Kokonaiskorko tällä hetkellä noin 2 % ( 12 kk Euribor + 0,6%)
TÄYTETAKAUS = Velallisen maksukyvyttömyystilanteissa valtio on vastuussa
pääoman ja koron Lopullisista menetyksistä siltä osin kuin vakuus ei niitä riitä kattamaan
ARA päättää panttioikeuksien etusijajärjestyksestä uudistuotannossa on oltava
parhain etusija
– erityisestä syystä hyväksytään myös toissijainen kiinnitysvakuus, esim.
perusparannuskohteet
Vakuutena voidaan edellyttää kunnan omavelkaista takausta, jos hakijan taloudellinen
tilanne tai hankkeen toteutustapa sisältävät poikkeavia riskejä
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
ASUNTO-OSAKEYHTIÖTALON KORKOTUKILAINA
(perusparannuskustannuksista 40% tai 50%)
•
Vuonna 2009 vain perusparantamiseen (ARA hyväksyy)
– yleensä omistusasumiseen
– hakemusasiakirjat – selviää aran internet -sivulta kevennetty hankekäsittely
•
Lainoitusosuus 40 % hyväksytyistä kustannuksista tai 50 % hyväksytyistä
kustannuksista energiatehokkuutta parantavaan perusparannukseen
•
Korkotuki 28% koroista – HUOM ! ei omavastuukorkoa
•
Korkotukea maksetaan (VK) enintään 15 vuoden ajan
•
Korkotukilainaa lyhennettävä alkuperäisestä lainapääomasta laskien
lainavuosina 1-10 vähintään yhteensä 10 % ja lainavuosina 11-15 yhteensä 20%.
•
Korkotukilaina kilpailutettava (mm. hakemuslomake ja luottolaitokselle
tarkoitettu lainasitoumuslomake…)
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Korjaus- ja energia-avustukset:
•
•
•
Korjausavustukset vanhusväestölle ja vammaisille
Korjausavustukset hissien rakentamiseen ja liikkumisesteitten
poistamiseen (ARA)
Korjausavustukset terveyshaittojen poistamiseen (ARA)
Korjausavustukset kiinteistökohtaisten talousjätevesijärjestelmien
parantamiseen
Korjausavustukset suunnitelmallisen korjaustoiminnan edistämiseksi
•
Energia-avustukset energiakatselmuksille
•
•
•
Energia-avustukset rakennuksen ulkovaipan korjaamiseen (ei 2010)
Energia-avustukset ilmanvaihtojärjestelmiin (ei 2010)
Energia-avustukset lämmitysjärjestelmiin ja uusiutuviin energialähteisiin (ei 2010)
•
•
Tarveharkintaiset energia-avustukset pientaloille
(Suhdanneluonteiset korjaus- ja energia-avustukset 2009-2010)
•
•
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Korjausavustukset
vanhusväestölle ja vammaisille
•
•
•
•
•
Avustus on tarkoitettu kaikille yli 65-vuotiaille tai vammaisille
Tulo- ja varallisuusrajat, 5 vuoden käyttörajoitus
Avustusta haetaan sijaintikunnalta - kiinteä hakuaika
ARA osoittaa kunnalle myöntämisvaltuuden
Voi saada kaikkiin perusparannustoimenpiteisiin esim.
kylpyhuone- ja keittiöremontteihin, liikuntaesteen poisto,
vesikaton, ikkunoiden ja julkisivun uusimiseen,
energiataloudellisiin korjauksiin jne.
• Avustus on 40% tai 70% (veteraanit ja vammaiset)
• Asunto-osakeyhtiössä on mahdollista saada avustusta niihin
toimenpiteisiin jossa kunnossapito vastuu on
osakkeenomistajalla
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Hissi- ja liikuntaesteavustus
•
Avustusta myönnetään enintään 50% hyväksytyistä hissin tai hissien
rakentamiseen liittyvistä kokonaiskustannuksista
•
Hissin rakentamiselle jatkuva haku, joten avustusta voi hakea ympäri vuoden
ja avustuksia myönnetään niin kauan kuin tähän avustusmuotoon tarkoitettua
määrärahaa riittää
•
Hissien peruskorjausten seuraava hakuaika päättyy maalis/huhtikuussa 2011
•
2008 myönnettiin avustuksia:
–
–
189 uuden hissin rakentamiseen (kustannukset noin 170 000 €/ hissi)
293 hissin perusparantamiseen (kustannukset noin 80 000 €/hissi)
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
ENERGIA-AVUSTUKSET 2010
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
• Energia-avustukset rivi- ja kerrostaloille
myönnetään tänä vuonna suhdanneluonteisina
(valtuus enintään 37 milj. €)
- Kunta myöntää, haku 1.4 – 17.9, hakulomakkeet
ARA 37a/10 ja 37b/10, enintään 15 %, päätökset
loppusyksystä
- Ks. www.ara.fi kohdan Avustukset alakohta
Suhdanneluonteiset energia-avustukset
• Varsinaisina energia-avustuksina kunnat voivat
myöntää tänä vuonna pientalojen energiaavustuksia (hakulomake ARA 36/d/10, enintään 25
%, tulorajat) ja energiakatselmusavustuksia
(hakulomake ARA 36 b/10)
- hakuaika näiden hakemiseen päättyi 9.4
- ks. www.ara.fi /Korjaus- ja energiaavustukset/Energia-avustus
TAE 2011: 30 M€ avustuksia uusiutuvaa energiaa
hyödyntävien lämmitystapojen käyttöönottoon
•
•
•
•
•
•
Asuinrakennusten päälämmitysjärjestelmänä käytettävien tehokkaiden
lämpöpumppujen käyttöönottoon sekä pellettilämmitykseen
siirtymiseen. Erilaisia hybridiratkaisuja, joissa hyödynnetään useampaa
energiamuotoa ympäristöystävällisesti, on myös tarkoitus ottaa tuen
piiriin samoin kuin tukea muihin puuperäisiin polttoaineisiin siirtymistä
lämmitystapamuutoksiin sähkö- ja öljylämmitteisiä taloja
saneerattaessa
Kaukolämmitteisille taloille tukea ei ole tarkoitus myöntää
Koko asuinrakennuskantaan, niin yksityistalouksille kuin
asuntoyhteisöillekin
Budjettilaki annettu (avustus enintään 20%), VN:n asetus annettaneen
vuodenvaihteen tienoilla
ARA antaa ohjeet avustusten hakumenettelystä ja hakuajasta.
Hakuaika tulee olemaan vuoden 2011 alkupuolella.
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Investointiavustus erityisryhmien
asunto-olojen parantamiseksi
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Suomen tulevaisuus on epävarma,
mutta yksi on kuitenkin varmaa:
SUOMI IKÄÄNTYY
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Yli 75-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu
20 vuodessa (Tilastokeskuksen väestöennuste 2009)
•
•
75 + väestö:
Koko maa
•
Vuonna 2030 suurimmat osuudet 75+ väestöä:
–
–
–
–
–
Kuhmoinen
Puumala
Kaskinen
Lieksa
Kemijärvi
2009
427 547 (8 %)
2030
847 063 (14,5 %)
28,8 %
28,0 %
27,9 %
27,7 %
27,3 %
Pienin osuus 75 + väestöä vuonna 2030:
– Liminka
– Tyrnävä
– Kiiminki
–
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
5,0 %
7,1 %
8,1 %
Suomi on OECD-alueen
laitosvaltaisin maa
ARA Jarmo
Jarmo
Lindén
Lindén
16.2.2010
29.9.2010
INVESTOINTIAVUSTUS ERITYISRYHMILLE
•
Käyttöön vuoden 2005 alusta (avustettu tähän mennessä 18 000
palvelu- tuki- ja vuokra-asuntoa yhteis- ja palvelutiloineen)
•
Korvasi RAY:n avustukset palveluasumisen tukemisessa
•
Avustusta vain ARA-korkotukilainoitettaville vuokra-asunnoille
•
•
Rakentaminen - perusparannus - hankinta
Avustus pienentää korkotukilainaa ja asumiskuluja
• Avustusten määriä harkittaessa otettava huomioon
– hankkeen laajuus
– kustannukset
– vuokran kohtuullisuus sekä erityisryhmään kuuluvien
vuokranmaksukyky
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Erityisryhmien avustusvaltuus
2005
2011 TAE (M€)
120
110
110
110
2009
2010
TAE 2011
100
85
80
60
40
45
45
2006
2007
34
20
0
2005
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
2008
Vuosina 2005-2010 avustettu
yhteensä noin 18 200 asuntoa (20.9.2010)
8,000
7,121
7,000
5,787
6,000
5,000
4,000
3,000
1,929
2,000
1,332
1,171
662
1,000
200
0
Vanhusväestö
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Opiskelijat
Vammaiset
Nuoret
Mielenterveys- Asunnottomat
ja päihde
Muut
Vuosina 2005-2010 avustuksia
myönnetty yhteensä 391 M€ (20.9.2010)
250
200
196.4
150
90.8
100
50
25.4
20.8
29.5
24.7
3.4
0
Vanhusväestö
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Opiskelijat
Vammaiset
Nuoret
Mielenterveys- ja
päihde
Asunnottomat
Muut
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
2005-2010 avustetut vanhusasunnot
maakunnittain
1,400
1,278
1,200
1,000
800
725
555
600
511
505
451
450
387
377
400
326
254
217
276
229
261
215
200
47
0
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
29
28
2005-2010 avustettu 200 vanhusasuntokohdetta:
Hankkeiden omistajat
140
124
120
100
80
60
34
40
28
14
20
0
Kunta tai kunnan yhtiö
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Säätiö
Yhdistys
Muu
Erityisryhmien investointiavustusten
tukiprosentit 2010
–
–
–
–
–
I tukiluokka enintään 10% (opiskelijat, nuoret, ikäihmiset)
II tukiluokka enintään 25% (tukiasunnot, mielenterveyskuntoutujat)
III tukiluokka enintään 40% (palveluasunnot, vammaiset)
IV tukiluokka enintään 50 % (pitkäaikaisasunnottomat, KEHAS)
HE 36/2010 avasi osalle kehitysvammaisten asuntohankkeita
mahdollisuuden enintään 50% avustukseen laitoshoidon alasajon
vauhdittamiseksi
– Jokainen tukipäätös ja tuen mitoitus arvioidaan ja perustellaan
erikseen
– ARA takaa 100 % rahoituksen = investointiavustus +
korkotukilaina kattavat ARAn hyväksymät kohtuulliset
rakentamisen ja perusparannuksen kustannukset
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
VUOKRA-ASUNTOJEN OMISTAJAT eli
AVUSTUKSEN SAAJAT =
korkotukilain 5 §:n korkotukilainansaajiksi kelpoiset yhteisöt
1) kunta tai muu julkisyhteisö;
2) ARAn nimeämä yleishyödyllinen asuntoyhteisö
3) sellainen osakeyhtiö tai asunto-osakeyhtiö, jossa kahden edellisen
ryhmän yhteisöillä on välitön kirjanpitolain (1336/1997) 1 luvun 5 §:n
1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu määräysvalta
– mm. kuntien omistamia kiinteistö Oy:itä on n. 1200 kpl
Yleishyödylliseksi nimettyjä asuntoyhteisöjä on lähes 500 kpl
• Luettelo ARAn kotisivulla
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
TUKILUOKKA 1
(VUOKRA-ASUMINEN)
Erityisryhmät, joiden asuminen ei edellytä erityistukea tai palveluita
(VUOKRA-ASUMINEN)
•
tuki enintään 10 % hyväksyttävästä hankinta-arvosta
•
avustuksen voi saada kaikki korkotukilainoituskelpoiset hakijat
•
esim. opiskelijat, ikä-ihmiset ja nuoret (pienituloisuus)
•
päällekkäisyyttä RAY:n kanssa
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
TUKILUOKKA 2
(TUKIASUMINEN – TUETTU PALVELUASUMINEN)
•
Erityisryhmät, joiden asuminen edellyttää erityistä
tukemista - elämänhallinnan ongelmat tunnusomaista
•
tuki enintään 25 % hyväksytystä hankinta-arvosta tai PPkustannuksista
•
esim. mielenterveysongelmaiset, päihdeongelmaiset ja erityistukea
tarvitsevat nuoret
•
•
asunnon ylläpito- ja hoitokulut kasvaneet
päällekkäisyyttä RAY:n kanssa (esim. nuoret)
•
2 tukiluokka suunnattu erityisesti kunnille ja niiden yhtiöille
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
TUKILUOKKA 3
(TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN)
•
erityisryhmät, joiden asuminen edellyttää monipuolisia palveluita
vammaiset, muistihäiriöiset ja huonokuntoiset vanhukset
•
Hoito- ja/tai muun henkilökunnan tarve ympärivuorokautista
•
avustus enintään 40 % hyväksytystä hankinta-arvosta
•
•
•
edellyttää soveltuvaa asuntoa ja tiloja palveluiden tuottamiseen
investoinnin kustannukset korkeat
avustettavat tilat; myös keittiö-, ruokailu-, pesula-, sauna-, kuntoutus- ja
henkilökunnan tilat
•
3 tukiluokka suunnattu erityisesti kunnille ja niiden yhtiöille
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
TUKILUOKKA 4a (TEHOSTETTU
PALVELUASUMINEN - pitkäaikaisasunnottomat)
•
erityisryhmät, joiden asuminen edellyttää monipuolisia palveluita
•
Hoito- ja/tai muun henkilökunnan tarve ympärivuorokautista
•
Avustuksen suuruutta harkittaessa otetaan huomioon varusteratkaisujen
ohella myös tavanomaisesta poikkeavat, esimerkiksi paloturvallisuutta ja
kulumiskestävyyttä parantavat, rakenteet ja rakennusosat. Vuokraa
määritettäessä ja vuokran kohtuullisuutta arvioitaessa huomioon voidaan
ottaa myös kohteiden tavanomaista korkeammat ylläpito- ja
hoitokustannukset.
•
avustus enintään 50% hyväksytystä hankinta-arvosta tai PPkustannuksista
•
4. tukiluokka suunnattu erityisesti kunnille ja niiden yhtiöille
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
TUKILUOKKA 4b (Kehitysvammaiset)
•
Asunto-olojen järjestäminen edellyttää 2 kohdassa tarkoitettujen
tukipalveluiden lisäksi poikkeuksellisen vaativia taikka kalliita tila- tai
varusteratkaisuja asuinrakennukseen tai asuntoon asukkaiden
kehitysvamman takia
•
•
avustus enintään 50% hyväksytystä hankinta-arvosta:
laitoshoidosta tulevat vaativaa hoitoa tarvitsevat kehitysvammaiset
henkilöt, esim. pyörätuolilla liikkuvat tai pääosin vuoteessa olevat
henkilöt, tarvitsevat apuvälineitä ja väljyyttä asumis- ja palvelutiloissaan,
jotta heidän tarvitsemansa hoito ja palvelut voidaan antaa.
•
4. tukiluokka suunnattu erityisesti kunnille ja niiden yhtiöille
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Vanhusasuntojen tuki suuntautuu
tehostettuun palveluasumiseen
Asunnot tukiluokittain
I
II
Avustuseurot tukiluokittain
III
I
1%
II
III
0%
16%
21%
78%
84%
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
AVUSTUKSEN MYÖNTÄMISEN EDELLYTYKSET
Laki erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi (1281/2004) 6§
•
asuinrakennus ja asunnot soveltuvat erityisryhmään kuuluvien käyttöön;
• pitkäaikaista asunnontarvetta paikkakunnalla; ja että
• asuinrakennuksen sijaintikunta puoltaa avustuksen myöntämistä.
ARA hyväksyy hankesuunnitelman, joka osoittaa, että
hanke onko kokonaisuudessaan taloudellisesti ja toiminnallisesti perusteltu.”
AVUSTUSPÄÄTÖS
• Tuensaajaryhmän tai eri ryhmien selkeä nimeäminen
• Avustusprosentti kohdekohtaisesti perusteltava
• Intervalliasuntoja saa olla ”vähäinen määrä”
• Rakennuksia ei voida rahoittaa laitoshoitoa tai majoitustoimintaa varten.
Arvonlisäveronpalautus mahdollisuus, jos kohde on suoraan kunnan omistuksessa
tai välivuokrattu kunnalle. (EI siis suoraan kuntien yhtiöillä)
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Hankkeen taloudellinen toimivuus,
tarvearviointi ja laatu
•
Avustuspäätöstä tehtäessä on syytä kiinnittää riittävästi huomiota sen
varmistamiseen, että hanke on myös pitkällä aikavälillä taloudellisesti
toimiva.
–
•
tarvekartoitus, hankesuunnitelma, investointi- ja käyttötalouslaskelmat
– Tiedot käyttäjistä, palveluista, toiminnoista, henkilökunnan mitoituksesta,
palvelujen kilpailutuksesta, sijainnista, menoista ja saatavista
palvelumaksuista suunnitelluiksi ajatelluilla asumis- ja hoivapalveluilla
Kohteet, joissa on erityisen runsaasti palvelu- ja muita tiloja asuintilojen lisäksi,
ovat tässä mielessä riskialttiimpia.
•
Taloudellinen toimivuus edellyttää, että kohteen asuin- sekä muilla tiloilla on
pitkällä aikavälillä riittävästi käyttöä.
•
Hankesuunnitelmassa – otettava huomioon kokonaistaloudellisuus, myös yhteisja palvelutilojen vaikutus kohteen käyttötalouteen - kohde on pidemmälläkin
aikavälillä taloudellisesti järkevä. (HE 170/2008, YM kirje)
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Erityisryhmien investointiavustukset
HANKEHAUT 2008-2010 VERTAILU
•
Käyttäjäryhmät (asuntoja): 2008
2009 (+lisähaku)
2010
Muistihäiriöiset vanhukset
huonokuntoiset vanhukset
Vanhusten tukiasuminen
Ikäihmisten asunnot
Kehitysvammaiset
Muut vammaiset
944
1664
330
569
579
243
921 (+ 200)
1752 (+ 316)
64 (+ 80)
133 ( )
718 (+ 65)
149 (+ 28)
1796
1560
102
865
112
Asunnottomuus
Päihde- ja mielenterveys
Opiskelijat
Nuoret
Muut
132
327
1632
701
242
557 (+ 256)
155 (+ 49)
1052 (+ 404)
559 (+ 200)
300 (+ 2)
582
286
1231
230
302
•
YHTEENSÄ
7363
6360 (+1600)
7066
•
Helsingin seutu:
2617
2098 (+ 784)
2345
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Hankehaku 2008 -2010:
HANKEHAKUJEN VERTAILUA
Hankemäärä
Asuntoja
Haettu avustus (M€)
184
7363
185,1
• 2009
174
• +Lisähaku
30
6360
1600
203,8
52,1
• 2010
172 (+epäselviä) 7066
206,7
• 2008
• (myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä)
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Erityisryhmäasuntojen hankehaku 2011
•
•
•
Kuntien toimitettava puoltamansa investointiavustushankkeet ARAan
viimeistään ma 15.11.2010
Hankevalinta eli uusien ehdollisten varausten antaminen johtokuntaan
helmikuussa 2011
Hakuohje 2011 julkaistu 10.9 ara.fi -sivuilla
Rakennuttamisohje tärkeä
•
Sosiaalialan erityisasiantuntija aloittaa 4.10.
•
Muissa korkotukilainoissa edelleen jatkuva haku + takauslainojen
hakumahdollisuus 2011
•
ARA Jarmo Lindén
Linden 29.9.2010
13.9.2010
YM:n ohjauskirje 15.1.2010
•
•
•
Alueellinen suuntaaminen – erityisesti Helsingin seutu
Lisäys 2010: ”Avustuksen myöntämisessä on kuitenkin aina
huomioitava koko maan laajuisesti myös kyseisen erityisryhmän
paikkakuntakohtainen asuntotarve ja kunnan palvelurakenne
mahdollisine muutostarpeineen.”
Uudet hankkeet valittava ”yhdenmukaisilla, avoimilla ja läpinäkyvillä
arviointikriteereillä” – kiinteät hakuajat
• Etusijalle pitkäaikaisasunnottomat, kehitysvammaiset,
mielenterveyskuntoutujat ja muistihäiriöiset vanhukset
•
•
•
•
Tuensaajaryhmän selkeä nimeäminen
Tarveanalyysit valinnan pohjana
Avustusprosentti kohdekohtaisesti perusteltava
Avustuksensaajien kriteerit – kunnat ja ammattimaiset toimijat
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
HANKEPROSESSI =
A. Hankehaku – B. Hankevalinta –
C. Hankeohjaus – D. Hankekäsittely
A. Hankehaku 2011
• Hakuohje julkaistiin 10.9.2010
• Haku vuodelle 2011 päättyi ma 15.11.2010
B. Hankevalinta = ehdolliset avustusvaraukset helmikuu 2011
• Asuntopoliittisin perustein tehtävä valinta
• Johtokuntakäsittely
• Valinnassa arvioidaan hanketta ja hankkeeseen ryhtyjää suhteessa
yhteiskunnallisiin vaikuttavuustavoitteisiin (EK, VN, YM)
• Ehdolliset varaukset tekee ylijohtaja johtajan esittelystä
C. Hankeohjaus
• Mahdollisimman varhaisessa vaiheessa (osin jo ennen hankehakua)
• Ehdollisen varauksen saaneille työpajat / hankeklinikat
D. Hankekäsittely
• hankevalinnan läpäisseen hankkeen käsittely ARAssa
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
SUUNNITTELUN JA
KUSTANNUSTEN OHJAUS
Hankkeen suunnitelmat ja tavoitekustannukset
esitellään etukäteen ARAlle
100 %
Kustannusten syntyminen
Kustannuksiin
vaikuttaminen
Tontin
hankinta
Hankebudjetti
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
L1
L2
Luonnokset
Pääpiirustukset
Rakentaminen
alkaa
Valmistuminen
Loppuraportti
Erityisryhmähankkeiden
hankevalinta
Kelpoisuuskriteereitä
• Kunnan puolto välttämätön (II-IV tukiluokka: sos.terv. toimen lausunto)
• Hakijan riskiluokitus
• Kunnan riskiluokitus (mm. kunnan takauksen vaatiminen)
Tarpeellisuuskriteereitä
• Asuntomarkkinatiedot (erityisesti ARAn asuntomarkkinakysely)
• Asuntojen tarve ko. erityisryhmälle paikkakunnalla
• Kuntaan aiemmin myönnetyt investointiavustukset
Toteutuskelpoisuuskriteereitä
• Laatu ja kodikkuus
• Rakennuskustannukset (hinta/laatu-suhde)
• Energiatehokkuus
• Asumiskustannukset, toiminnallinen taloudellisuus
• Yhdyskuntarakenteen tiivistyminen (sijaintikartta, palvelut)
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Hankevalinnan
etusijajärjestyskriteereitä
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Pitkäaikaisasunnottomat (10 aiesopimuskuntaa)
Kehitysvammaiset
Mielenterveyskuntoutujat
Muistihäiriöiset vanhukset
Muut ryhmät eli lähinnä opiskelija- ja nuorisohankkeet
Painotus Helsingin aiesopimusalueelle ja kasvaville seuduille
Muualle maahan vain pitkäkestoisen tarpeen perusteella
Etusijalle kuntayhteisöt ja muut luotettavat toimijat
Aloitusvalmius – samanarvoisista etusijalle nopeasti alkavat
Kilpailuhankkeet etusijalle - koerakentamishankkeet huomioon
Palvelutalossa maksaa PALVELU ei TALO…
•
ARAn arvioitava palvelutalon pitkäaikainen taloudellinen toiminnallisuus
(40 vuotta)
•
Vuokra noin 500 euroa + tarvittavien ympärivuorokautisten
hoivapalveluiden kustannus noin 3000 euroa = 3500 euroa/kk. =>
Vuokran osuus vajaa 15%.
Palvelutalon taloudellinen kestävyys on valtaosaltaan kiinni
palvelukonseptin toimivuudesta ja siitä kuka ”viulut maksaa”
Käytännössä maksaja on kunta, joka järjestää palvelut omana työnä tai
hankkii ne muilta palvelutuottajilta (kilpailuttaminen)
•
•
•
Sitoumus pitkäaikaisesta palvelutuotannon järjestämisestä ja toisaalta
toistuva hoivapalveluiden kilpailuttaminen?
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Kunnan SOTE-lausunnolle enemmän painoa
hankevalinnassa
•
•
•
•
•
ARA vaatii nykyään paitsi kunnan asuntotoimen puollon myös kunnan
sosiaali- ja terveystoimen lausunnon hankkeen tarpeellisuudesta ja
sopivuudesta palvelurakenteeseen. Haasteena on edelleen kehittää
kuntien tehostetun palveluasumisen hoivapalveluiden
kilpailutusmenettelyiden yhteensopivuutta asuntolainsäädännön
vaatimusten kanssa.
ARAan lokakuussa sosiaalialan erityisasiantuntija, joka kehittää
ohjeistusta ja osallistuu hankevalintaan ja hankekäsittelyyn
Ilman investointiavustusta on voitu toteuttaa ryhmäkotimuotoisia
palvelutaloja pelkällä korkotukilainoituksella. Tällöin palvelutilojen määrä
on vähäinen. Näissä hankkeissa hyödynnetään selkeää
konseptisuunnittelua ja arvonlisäveron palautusmahdollisuutta.
Palveluasumisen rahoitustyöryhmä (PALVAS) toivottavasti selkiinnyttää
pelisääntöjä syksyn aikana.
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Ei ”uuslaitoksia” eikä uusia ”kunnalliskoteja”
•
Avo/laitoshoito: "uuslaitosten" erottaminen joukosta: toiminnalliset
"laitospiirteet", hankekoko, monta erityisryhmää samassa kohteessa
(YM:n ohjauskirjeen laadulliset vaatimukset)
•
Palveluiden järjestäminen (hankesuunnitelmat) – palvelutalon
taloudellinen kestävyys
Miten asuntolainsäädännön ja sosiaali- ja terveyslainsäädännön
edellytykset saadaan yhteen sovitettua?
•
– Esim. asukasvalintakriteerit ja omakustannusvuokra
– palveluiden ja asumisen talouden eriyttäminen välttämätöntä
•
Mistä tehostetussa palveluasumisessa ”mummon kukkaron” tulot ja
menot koostuvat?
– ARA-tuet, KELA-tuet ja, eläkkeet
– vuokra, ruokailu, kunnan perimä asiakasmaksu ja
– Käyttövara loppupeleissä sama…
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
HS- VIERASKYNÄ 19.8.2010
Kehitysvammaisia uhkaa taas
laitostuminen
•
•
•
•
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Erkki Paara (Vaalijalan kuntayhtymän johtaja):
Erityisryhmien asumisen laatusuositukset ohjaavat
rakentamaan pieniä asuinyksiköitä. Yhdelle tontille saisi
rakentaa enintään 15-paikkaisia yhteisöjä, joissa asukkaat
jakaantuvat viiden hengen pienkoteihin.
Alalle tulleet uudet yritykset välittävät vähät näistä
suosituksista. Nyt Suomeen uhkaa syntyä jopa yli
satapaikkaisia suurlaitoksia, joihin sijoitetaan vammaisia,
vanhuksia, mielenterveyspotilaita ja päihdekuntoutujia.
Näiden laitosten synty on jyrkässä ristiriidassa asetettujen
tavoitteiden kanssa.
Suomen kehitysvammapalvelut uudistuvat. Nyt on
varmistettava, ettei muutos merkitse paluuta taaksepäin.
Hankekäsittely ”pähkinänkuoressa”
Hankkeen vaiheet ja ARAn hankekäsittely / erityisasuntohanke
Osapuoli
Tuen hakija
Hankevaiheet / ARAn hankekäsittely
Rakennussuunnittelu
Hankesuunnittelu
ARA-investointitukien hakeminen
- tukihakemus
- hankesuunnitelma liitteineen
- tarveselvitys
- Toiminnalinen suunnitelma
- Palv.toiminnan käyttötalouslaskelma
- Huonetilaohjelma
- Tilojen hankintatapa
- Tontin käyttösuunnitelma
- Alustavat luonnokset
- Tavoitehintalaskelma
- Investointikustannuslakelma
- Rahoitussuunnitelma ja tot.aikataulu
- Asumiskustannuslaskelma
ARA
- Neuvonta
- Tukivaraushakemusten käsittely
- Hankevalinnan valmistelu (kertahaku)
Suunnittelun ohjaus
Suunnitelmien ja kustannusten
hyväksyttäminen
- rakennssuunnitelmat
- työselitykset
- urakkakilpailuasiakirjat
- urakkatarjousten avaustilaisuuden
pöytäkirja
- ym. asiakirjat
Rakentamisen ohjaus ja valvonta
Toteutuneiden suunnitelmien,
kustannusten ja rahoituksen
hyväksyttäminen
Käyttö
Kiinteistön hoito ja ylläpito
Asumisen ohjaus ja valvonta
Tukien anominen / hyväksyttäminen
Rahoituksen hyväksyttäminen
Takuuaika
- Aloituskokous (erityisasuntokohteet; tuen hakijan aloitteesta)
- Hankeohjaus
- Lopullisten rakennussuunnitelmien, kustannusten sekä varsinaisten
tukihakemusten käsittely
Hankevalinta,
ehdollinen
tukivaraus
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Rakentaminen
Rakentamisen valmistelu
ARAn myöntämien avustusten maksaminen
Toteutuneiden suunnitelmien, kustannusten ja
rahoituksen käsittely
Suunnitelmien ja
kustannusten
hyväksyminen
Tukien hyväksyminen /
myöntäminen,
rahoituksen hyväksyminen
Asumisaikainen valvonta
- talous
- hallinto
- kohteen käyttö, asukkaat
Tarkistuspäätökset
toteutuneiden
suunnitelmien,
kustannuten ja
rahoituksen
hyväksyminen
ARA-Rakennuttaminen - ohjeistusta
•
Hankeohjauksesta
– Kirjalliset ohjeet, mm.
• Vuosittain julkaistava ns. hakuohje ”Ohjeet tuen hakijoille ja
kunnille”, tulevaa vuotta koskeva ohje edeltävän vuoden syksyllä
• Rakennuttamisohje
• ARA:n verkkosivuilla tukiin liittyvää opastavaa aineistoa
• YM:n verkkosivuilla tukikohtaiset tuotekortit
– Hankekohtainen ohjaus (suunnitelmat)
• Erityisasuntohankkeiden osalta aloituskokous ja mahdolliset
työpajat
• Asiakas/ARAn hankkeita käsittelevä henkilöstö – palaverit, etc.
– Muu ohjaus
• Seminaarit
• Koulutusjärjestöjen järjestämät kurssit
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Suunnittelun apuvälineitä:
www.ara.fi
Pienasunnon
suunnittelu
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Vanhusten ja
vammaisten
palvelutalon
kehittäminen
Parempaan
erityisryhmien
asumiseen
ARVI asunnon
arviointimenetelmä
Toteutusmuodon ja hintojen hyväksyttävyys
• Voidaan käyttää erilaisia toteutusmuotoja; kuitenkin
rakentamisen osapuolten valinnan tulee ensisijaisesti
perustua kilpailuttamiseen (hankevalinnassa
suositaan kilpailuhankkeita)
• Hyväksyttävä tonttihinta, vertaa hyväksytyt alueelliset
enimmäistonttihinnat
• Hyväksyttävä rakentamisen hinta, vertaa
urakkakilpailukohteiden hintataso
• Rakennuttamis- ja rahoituskulut , kohtuullisuuden
laskennallinen tarkastelu
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Kilpailuhankkeiden rakennuskustannukset
nousseet takaisin 2008 tasolle ja nousu jatkuu…
Normaalit vuokra-asunnot ja asumisoikeusasunnot
Kaikki hankkeet
PKS
2008
2009
1-09/2010
LKM
€/m2
58
20
2 446
2 260
2 404
Muut kasvukeskukset
% ed. vuoteen
-7,6 %
6,4 %
LKM
€/m2
70
39
2 010
2 005
2 043
Muu maa
% ed. vuoteen LKM
-0,2 %
1,9 %
28
10
€/m2
% ed. vuoteen
2 077
2 027
2 103
-2,4 %
3,7 %
Kilpailutetut hankkeet
PKS
2008
2009
1-09/2010
LKM
€/m2
28
12
2 446
2 188
2 446
Muut kasvukeskukset
% ed. vuoteen
-10,5 %
11,8 %
Neuvottelu-urakkana toteutetut hankkeet
PKS
2008
2009
1-09/2010
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
LKM
€/m2
30
8
2 446
2 375
2 340
LKM
€/m2
29
17
2 010
2 047
1 998
Muu maa
% ed. vuoteen LKM
1,8 %
-2,4 %
15
6
Muut kasvukeskukset
% ed. vuoteen
-2,9 %
-1,5 %
LKM
€/m2
41
22
2 010
1 980
2 079
% ed. vuoteen
2 077
2 034
2 082
-2,1 %
2,4 %
Muu maa
% ed. vuoteen LKM
-1,5 %
5,0 %
€/m2
13
4
€/m2
% ed. vuoteen
2 077
2 021
2 131
-2,7 %
5,4 %
Pienasunnon suunnitteluperiaatteita
ARA-tuotannossa
•
Pienasunnon tilavuus, muunneltavuus ja
yhdistettävyys on elinkaariedullisuutta
•
ARA suosittelee pienasuntoa, joka
käsittää oleskeluun varatun tilan lisäksi
erotettavan ikkunallisen makuutilan,
koska tämä lisää asunnon toimivuutta
elämän eri tilanteissa
•
Yhden henkilön pienasunto n.40 m²,
johon kaksikin tilapäisesti mahtuu tai
esim. lapset/ ystävät kylässä
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Yleiset ryhmäkodin
suunnitteluperiaatteet
• Suunnittelun päätavoitteena on kodikkuus
– ryhmäkodissa max. 7 asukasta
– kahden ryhmäkodin synergialla saavutetaan riittävä
ympärivuorokautisen palvelun edellyttämä taloudellinen
perusta
• Asuminen perustuu vuokrasopimukseen – oma nimi ovessa
• Asuinpinta-alaa yhteensä n. 45- 50 m²/henkilö
– yksilöllinen huone ja wc-, suihkutila (n. 25 m²) + tähän
välittömästi liittyvät yhteisoleskelutilat
• Rahoitus
– ARAn korkotukilaina + investointiavustus erityisryhmille
– RAY lopettanut uusien palvelutalojen ja ryhmäkotien
rahoittamisen kokonaan
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Kahden ryhmäkodin synergia
Ryhmäkoti 1
Ryhmäkoti 2
max. 7 asuntoa
max. 7 asuntoa
asunto
wc
sauna
yht.tilat
(yhteisoleskelutila)
keittiö
piha
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
yhteisoleskelutila
(keittiövaraus)
Yhteenvetoa
• ARA haluaa olla vahvasti mukana tukemassa ja
kehittämässä erityisryhmien asunto-oloja
• Haluamme kehittää asuntohankkeita yhteistyössä alan
toimijoiden ja asukkaiden kanssa
• Haluamme edistää asumisen hyvää ja ekotehokasta
laatua kohtuuhintaan
• ARA-asunnoissa on turvallista ja hyvä asua
• Asunto ensin ja nimi ovessa -periaatteet takaavat
kaikille itsenäisyyden asumisessa ja lisäävät kaikkien
itsemääräämisoikeutta
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Kiitos
www.ara.fi
www.asuminen.fi
ARA Jarmo Lindén 29.9.2010
Richard Scarry: Mitä ihmiset tekevät? Tammi 1994