Transcript Koulupudokkuuden ja syrjäytymisen kustannukset
Koulupudokkuuden ja syrjäytymisen kustannukset
Miksi selvitys tehtiin
Tavoitteena oli antaa taloudellista tietoa siitä miksi koulupudokkuutta / keskeytyksiä pitää torjua Vaikka asioita tarkastellaan kustannusten kautta, se ei ole pääasia. Kustannukset antavat hyvän kehikon päätösten tekemiselle.
Pudokkuus on paitsi henkilökohtainen ongelma myös yhteiskunnallinen sosiaalinen ja taloudellinen ongelma Oleellista on, että jokaisen meistä olisi kyettävä osallistumaan tämän yhteiskunnan rakentamiseen omien edellytystensä mukaisesti Pudokkuuden syyt??
Kokemäki 14.5.2012. Tuomas leinonen
20000 15000 10000 5000 0 30000
Keskeyttäneiden määrät / keskim. lukukausi *
2004/2005, 2006/2007, 2008/2009 28811 25000 228 4633 12349 11829 Kokemäki 14.5.2012. Tuomas leinonen * Tilastokeskus, koulutusten keskeyttäminen
Volyymit ja koulutuksen jatkaminen
Pelkän perusasteen tutkinnon suorittaneita nuoria työttömiä on n. 40 000* Muita kadonneita ?? Tunnistamaton määrä, mutta etsivän nuorisotyön ”menestys” osoittaa, että heitä on paljon Koulutuksen jättäminen vain perusasteeseen tai toisen asteen keskeyttäminen / useampi keskeyttäminen on riski Jos koulutusta ei jatketa ennen 25 ikävuotta kynnys aloittaa tai jatkaa koulutusta pienenee * Kokemäki 14.5.2012. Tuomas leinonen * Pekka Myrskylä
Toimeentulo
Tässä selvityksessä käytettyjä tulonsiirtoja ovat: Työmarkkinatuki Asumistuki Toimeentulotuki ..
Jokaisen on saatava toimeentulonsa jostakin. Joko työstä tai sosiaalisina tulonsiirtoina Kaikki nämä muodostavat yhteiskunnalle kustannuksen verrattaessa tilannetta siihen, että ao. henkilö saisi saman tulorahavirran palkkatulona.
Kokemäki 14.5.2012. Tuomas leinonen
Kustannukset / hlö
Oletetaan että henkilö: On keskeyttänyt opinnot eikä ole työssä (on kuitenkin tukikelpoinen) On ilmoittautunut työttömäksi Asuu omassa asunnossa Vuoden 2010 tuet olivat: Työmarkkinatuki 25,63 €/pv * Yleinen asumistuki 258,9 €/kk ** Toimeentulotuki 280 €/kk (hlö) *** Kokemäki 14.5.2012. Tuomas leinonen * Kela, ** Kela, ***THL
Käsitteitä
Kustannuksia voidaan kuvata (ainakin) kolmella eri käsitteellä: Bruttokustannus, raha minkä yhteiskunta joutuu varaamaan em. tulonsiirtojen toteuttamiseksi Nettokustannus 1, huomioidaan välittömät verot Nettokustannus 2, huomioidaan myös kulutusverot Kokemäki 14.5.2012. Tuomas leinonen
Kustannukset / vuosi 1 hlö v. 2010
(vain tmt + as.tuki)
Kustannukset/henkilö Bruttokustannus Nettokustannus 1 Nettokustannus 2 €/kk
809,95 699,74 602,74 Kokemäki 14.5.2012. Tuomas leinonen
n. €/v.
9 700 8 400 7 200
Kustannukset / 40 000 hlöä
Kustannukset/40 000 n. €/kk n. €/v.
Bruttokustannus Nettokustannus 1 Nettokustannus 2
32 400 000 28 000 000 24 100 000 388 800 000 335 900 000 289 300 000 Kokemäki 14.5.2012. Tuomas leinonen
Kumuloituminen
Vuosikustannus on vain osa totuutta vaan on lisäksi tarkasteltava niiden kumuloitumista Jotta tältä kumuloitumiselta vältyttäisiin, on tehtävä jotakin Kokemäki 14.5.2012. Tuomas leinonen
Kansantalouden menetys
Välittömien kustannusten lisäksi yhteiskunta (yleensä) menettää passiivitilanteessa ao. henkilön työpanoksen. Menetyksen arvo on vähintään palkka + palkan välittömät sivukulut (minimilaskenta) Kokemäki 14.5.2012. Tuomas leinonen
Kansantalouden menetys
Laskettuna metallin alimman palkkatason mukaan menetys on vähintään kuukaudessa n. 2 760 € vuodessa n. 33 100 € Yhteensä laskettuna toimeentulon kustannus ja menetetty työpanos on … paljon Kokemäki 14.5.2012. Tuomas leinonen
Syyt ja kuntoutus
30000 25000 20000 15000 10000 5000 0 1 2 3 4 5 • • • • Keskeyttämisen taustalla mahdollisesti on: Oppimisvaikeudet tai erilainen oppimistapa Lievät kognitiiviset rajoitteet Mielenterveysongelmat Puutteet sosiaalisissa ja vuorovaikutustaidoissa Jotta integroituminen yhteiskuntaan voisi tapahtua, edellyttää se näiden ongelmien tunnistamista ja niiden mukaista toimintaa Kokemäki 14.5.2012. Tuomas leinonen
Takaisinmaksuaika
Syrjäytymiselle voidaan laskea myös takaisinmaksuaika. Takaisinmaksu alkaa kun nuori siirtyy työelämään.
Takaisin maksun laskentakaava on ongelmallinen Mikä osuus veroista lasketaan takaisinmaksuun ja mikä osuus ”normaaliin” yhteiskunnan kustannusten kattamiseen Esimerkki 1. Huomioidaan kasvaneesta kulutuksesta aiheutuvat kulutusverot = takaisinmaksu 1 kk:n syrjäytymisestä n. 4 kk Esimerkki 2. Huomioidaan summa joka saadaan kun kaikista veroista ja maksuista otetaan julkisen sektorin ylijäämä (%) tämän mukaisesti laskettu tämän hetken takaisinmaksuaika = ∞ Kokemäki 14.5.2012. Tuomas leinonen
Kokemäki
Kokemäen kaupungissa Sataedun järjestämässä toisen asteen koulutuksessa keskeytykset olivat seuraavat: Vuosi 2005 2007 2009 Keskeyttä neet 6 20 13 Tilanne Tuntemato n 4 16 12 Työtön 2 4 1 Toimeentulo Työm.tuki
2 Sos.tulonsiirrot
Toim.tulo
tuki As.tuki
4 1 1 3 1 Toim.tul
otuki 1 Kokemäki 14.5.2012. Tuomas leinonen
Kokemäki
Vastaavat toteutuneet kustannukset olivat: 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Yhteensä 7 971 € 16 327 € 21 442 € 26 523 € 30 768 € 34 139 € n. 137 000 € Kokemäki 14.5.2012. Tuomas leinonen
Yhteenveto
Syrjäytyminen on kallista, katsoipa sitä euroina, henkilökohtaisena menetyksenä tai yhteiskunnan rakentamisesta hukattuna resurssina Syrjäytyminen ei (ainakaan aina) ole tietoinen valinta eikä siten johdu nuoresta itsestään Yhteiskunnan = meidän, tulee mahdollistaa se että jokainen kykenee osallistumaan omien edellytystensä mukaisesti Kokemäki 14.5.2012. Tuomas leinonen
Kokemäki 14.5.2012. Tuomas leinonen
Kiitos
Tuomas Leinonen +358 50 5210964 [email protected]