Syksy 2013 (PPT)

Download Report

Transcript Syksy 2013 (PPT)

Taas on uusi toimintakausi pyörähtänyt käyntiin. Uudet lapset ovat pikkuhiljaa syksyn myötä
aloitelleet hoidon päiväkodissamme ja vanhat tutut lapset palailleet kesälaitumilta päiväkotiin.
Päiväkoti rytmittää taas lasten ja perheiden arkea. Olemme saaneet nauttia poikkeuksellisen
lämpimästä syksystä. Kunnostettu pihamme on vaikuttanut toimivalta ja pienten pihaltakin löytyy
mukavasti tekemistä kaikkein pienimmille lapsille.
Syksyn ensimmäisten uutisten myötä voit vielä palata kesän muistoihin lukemalla päiväkodin
kesätoiminnasta. Tuttuun tapaan uutisista löytyy kuulumiset myös joka ryhmästä.
Toimintakauden 2013-2014 koko päiväkodin yhteisenä teemana on Maatila, suunnitelmistamme
voit lukea näistä uutisista lisää. Koko päiväkodin yhteinen ”Oma-Kone” projekti on käynnistynyt,
”Oma-Koneesta” löydät ensimmäiset kuvat näistä uutisista. Nähtäväksi jää miten projekti lasten
osallisuuden myötä kehittyy, ja minkälainen kone vuoden aikana syntyykään.
Syksyn aikana päiväkodissamme on useita opiskelijoita ja tet- harjoittelijoita. Koemme opiskelijat
erittäin tärkeäksi lisäksi henkilöstössämme. Opiskelijat mahdollistavat lisäkäsiparin ja
harmistuksen hetkillä syliäkin on normaalia enemmän tarjolla. Opiskelijoiden kautta opimme
itsekin erilaisia taitoja. Opiskelijoita perehdyttäessä pääsee omaa työtään arviomaan ja toimintaa
miettimään uudesta näkökulmasta. Opiskelijoiden ohjaus luo myös hyvää työnantajakuvaa, ja
kenties joku hyväksi havaittu opiskelija tulee tulevaisuudessa työskentelemään kanssamme
päiväkodissa.
Työyhteisöömme on tälle vuodelle osunut useampia henkilöstömuutoksia. Paljon arvokasta
osaamista on muutoksien myötä lähtenyt. Haluamme kuitenkin vaalia tulevaisuudessakin näitä
arvokkaita hyviksi koettuja asioita. Meiltä on mm. talvella lähdössä useampi henkilö Muumihiihtokoulutukseen. Marun taitoihin emme ehkä heti yllä, mutta sen voimme luvata että
jatkossakin päiväkodissamme hiihdetään. Uusia kasvattajia on aloittanut/aloittamassa
päiväkodissamme. Tervetuloa mukaan hehkeään henkilökuntaamme! On ollut mukava nähdä
kaikissa tiimeissä innostuksen ilmapiiri. Voisi sanoa että tekemisen meininkiä on ilmassa ja
nähtäväksi jää mitä kaikkea kivaa toimintaa tälle vuodelle ilmaantuu.
Päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Vasu on nyt valmis. Päivitämme sen pikapuoliin
nettisivuille. Tarkoituksena on käydä sitä teidän vanhempien kanssa läpi talven
vanhempainillassa. Toivomme teiltä kehittämisideoita ja toiveita, jotta yhdessä voimme rakentaa
entistä toimivampaa päiväkotia, jossa jokaisen lapsen on hyvä olla! Saatte myös pian
asiakastyytyväisyyskyselyt, johon toivomme kaikkien vastauksia.
Nautitaan loppusyksyn kirpeistä päivistä ja syksyn sateisina päivinä
muistetaan kuinka innoissaan lapset ovat syksystä ja niistä ihanista
leikeistä jotka sade ja kura pihalla mahdollistavat, ensilumen riemusta
puhumattakaan!
Mukavaa loppusyksyä kaikille perheille!
Outi
Vuoden 2013-2014 yhteisenä koko päiväkodin teemana perehdymme maatilan elämään. Teeman
yhteisnimittäjänä on maatila, mutta se pitää sisällään paljon muutakin.
Syksyllä olemme tutustuneet muun muassa sadonkorjuuseen. Yhteistoimintapäivää vietimme
sadonkorjuu teeman hengessä. Lasten kanssa olemme leiponeet mm. mustikkapiirakkaa ja
mustikkamuffinsseja. Keväällä kylvimme perunoita multapussiin ja elokuun lopussa korjasimme
sadon. Itse kasvatetut perunat todella maistuivat lapsille! Tulemme vielä tutustumaan siihen mistä
ruoka tulee. Fazerin hengessä perehdymme leipään ja suklaaseen.
Maatilalla tutustumme eläimiin. Joka kuukaudelle on oma eläin, poikkeuksena joulukuu, jolloin
tontut hiipivät nurkissa. Kuukauden eläimet näkyvät ja kuuluvat niin lauluhetkillä, jumpissa kuin
askarteluissa ja muissa toiminnoissa. Kerran kuukaudessa vietämme koko talon tuokiota, jossa
yhdessä leikitään ja lauletaan tutuiksi tulleita lauluja. Syyskuun eläimenä esittäytyy hevonen.
Paakareihin on ilmaantunutkin jo perinteisiä itse tehtyjä keppihevosia, eteisen seinille alkaa
pikkuhiljaa ilmestyä lasten askartelemia hevosia ja laukka-askelin on liikuttu niin jumpissa kuin
pihallakin. Lokakuussa alkaa kuulua röhkiminen, kun kuukauden eläin possu esittäytyy.
Marraskuussa kuuluu ”ammuu siellä ja ammuu täällä” joka puolella ammuu, kyseessä on tietysti
lehmä. Saa nähdä päästäänkö lypsylle? Ainakin maistellaan maitoa, ja mietitään mistäs se maito
oikein tulikaan. Tammikuun eläimenä esittäytyy lammas. Helmikuussa vietetään ystävänpäivää ja
kuukauden eläin on ihmisen parhaana ystävänä tunnettu koira. Maaliskuussa, kevään korvalla
alkavat kissat mouruamaan, niin myös meidän päiväkodissamme. Pääsiäistä vietetään huhtikuussa
jolloin kuukauden eläin on kana. Kanat ja pikku tiput taapottavat valoillaan, Saa nähdä ilmaantuuko
kukko pitämään kanat ojennuksessa. Toukokuun eläimenä uiskentelee kala.
Joulukuussa vietämme maatilan joulua. Tuttuun tapaan leivomme lasten kanssa joulupipareita ja
suunnitteilla on kokkikerhossa kokeilla jonkun joululaatikon valmistamista. Porkkanalaatikko
muffinssivuuissa voisi luonnistua pienimmiltäkin kokkaajilta. Jouluaskarteluissa tulee näkymään
varmasti jotain perinteisiä askarteluja, esimerkiksi käpytonttu tai olkiaskartelu.
Maatilan ohessa tutustumme tämän vuoden aikana perinteisiin. Leikimme perinneleikkejä ja
askarteluissa käytämme paljon luonnonmateriaaleja. Suunnitteilla on muun muassa käpylehmät.
Luemme perinne kirjoja ja loruilemme ja laulamme perinteisiä lastenlauluja. Ystävänpäivänä
kutsumme isovanhempia vieraaksemme päiväkotiin. Alkuvuodesta on tarkoitus pystyttää
perinnenäyttely päiväkotiimme, johon keräämme vanhoja esineitä ja kuulemme mielellämme myös
isovanhemmilta vanhoja tarinoita.
Kesäretken teemme touko- kesäkuussa joko johonkin perinnekohteeseen esimerkiksi
lastenmuseoon tai sitten maatilalle kotieläimiä tervehtimään.
Vuoden teema tulee näkymään joka lapsiryhmässä vähän eri tavoin, yhteisiä koko talon juttuja
unohtamatta. Maatila-perinne teema on meillä kattoteemana.Emme kuitenkaan halua tehdä liian
tiivistä suunnitelmaa valmiiksi. Haluamme jättää suunnitelmiin väljyyttä, niin että ne voivat lähteä
lasten kiinnostusten mukaan elämään lapsiryhmissä. Jos lapset eivät kerta kaikkiaan innostu meidän
valmiiksi suunnittelemastamme teemasta, mukautamme toimintaa sen mukaisesti. Keväällä
arvioimme kuinka tämän vuoden teema on lähtenyt elämään ja mitä kaikkia yllätyksiä lapset ovat
siihen lisää keksineet, vai ovatko kehittäneet meille kokonaan aivan uuden teeman. Mikäli teillä
perheillä on vinkkejä tai toiveita teeman suhteen, kuulemme mielellämme niistä teiltä. Tai jos teiltä
löytyy materiaalia, kirjoja tms. niin lainaamme niitäkin mielellämme.
Mielenkiintoista lähteä yhdessä lasten kanssa tutustumaan maatilan elämään ja perehtymään
perinteisiin!
Kesäkuussa saimme nauttia monista aurinkoisista päivistä ja vietimme lasten kanssa paljon aikaa
ulkona touhuten. Ensimmäisellä viikolla teimme päiväkodin yhteisen kesäretken Falkullan
kotieläintilalle. Ilma oli mitä loistavin ja aurinko paistoi kuumasti. Lähdimme aamulla tilausbussilla
päiväkodilta, mikä oli lapsista tosi hauskaa ja monen mielestä myös retken mukavin juttu. Perillä
saimme pienen infon Falkullan tilasta ja eläimistä, jonka jälkeen lähdimme pienissä ryhmissä
katsomaan eläimiä. Tilalta löytyi mm. hevosia, lehmiä, kanoja, pupuja, ankkoja, vuohia, lampaita ja
possuja. Pippurilapset seurasivat tosi innoissaan possuja kun niiden karsinaan eläintenhoitajat
ruiskuttivat letkuilla vettä.
Välillä pysähdyimme syömään päiväkodilta otettuja eväitä, rieskaleivät, keksit ja mehut maistuivat
tosi hyvin niin lapsille kuin aikuisillekin.
Ennen paluumatkaa lapset ehtivät vielä tilan leikkipuistoon, sieltä löytyi vanhoja pieniä rakennuksia
joihin lapset pääsivät kurkistamaan sisälle. Kun lapsia haastatteli retkestä, niin monen mieleen
eläinten lisäksi oli jäänyt juurikin leikkipaikka.
Retki onnistui hyvin ja paluumatkalla bussissa oli iloista, mutta väsynyttä porukkaa. Onneksi matka ei
ollut päiväkodille kovin pitkä ja retken päätteeksi päästiin päiväunille.
Kesäkuussa pihalla tehtiin myös hienoja maalauksia. Pippurit maalasivat värikkäitä kesäkukkia omalla
pihalla aitaa vasten ja isommat lapset puolestaan tekivät vesivärimaalauksia mökin portailla.
Päiväkodin pihalla kesällä touhuttiin monenlaista. Vesileikkejä tehtiin monena päivänä, lasten
ehdoton suosikki oli maalata pensselillä ja vedellä mm. aitaa ja liukumäkeä. Toinen mitä lapset
halusivat päivittäin leikkiä, oli tuolipiiri. Siinä aikuisen laulaessa, lapset kiertävät tuolipiiriä ympäri ja
kun laulu lakkaa jokainen istuu alas ja yksi jää ilman tuolia. Näin jatketaan kunnes jäljellä on enää
”kaksintaistelu”. Innoissaan lapset kannustivat aina kaveria voittoon.
Juhannusviikolla pidimme juhlat toimintaradan merkeissä. Pihalla oli viisi eri tehtäväpistettä:
saappaanheitto, köydenveto, kierimistä, ritsa-ammuntaa ja pallonheittoa. Lapset kiersivät pienissä
ryhmissä radan ja tehtävät suoritettua saivat leiman omaan korttiin. Lopuksi vielä kaikki saivat
hyvistä suorituksista saippuakuplat, joita oli hauska yhdessä puhallella. Lopuksi vielä herkuteltiin
lounas ulkona, tarjolla oli hodareita, kasviksia ja jälkiruoaksi mansikka-vaahtokarkkivartaita. Hyvin
maistui, eikä pieni vesisadekaan häirinnyt.
Viimeisellä viikolla oli jo monella lomafiilis ja pientä haikeuttakin ilmassa, kun vietimme läksiäisiä
eskarilaisten siirtyessä koulutielle ja Marun jäädessä eläkkeelle. Iloisin mielin kuitenkin kaikki
lähtivät kesälomille.
Kesälomalta palatessa huomattiin, että puolet ryhmästä oli siirtynyt Pihlajiin ja Paakareihin. Heti
tulikin sitten uusia perheitä ja lapsia harjoittelemaan päivähoidon aloittamista. muutoksia oli myös
henkilökunnassa. Kia siirtyi Paakareihin ja me saimme ryhmäämme Ninan. Pippureissa toimivat
edelleen Tyyne, Kaisa ja Jenni.
Kavereiden tapaaminen sujui iloisissa merkeissä, mutta välillä tuli ikävä, kun oltiin totuttu loman ajan
olemaan tiiviisti äidin ja isän kanssa ja nyt he hävisivätkin päiviksi työpaikoille. Pian totuttiin taas
olemaan päiväkodissa ja touhut jatkuivat kavereiden kesken.
Uudet lapset aloittivat päivähoidon vähitellen, joten jokaiselle tulokkaalle ehdittiin varata aikaa ja
suht` pian loppuivatkin aamuiset eroitkut. Elokuu varattiin taas totutusti leikille, ulkoilulle,
tutustumiselle ja ryhmäytymiselle. Syyskuun alusta alkoi sitten erilaiset toiminnat, joihin lapset
osallistuivat eri kokoonpanoissa.
Pyrimme mahdollisuuksien mukaan toimimaan pienryhmissä. Ryhmä on jaettu kahteen ikäryhmään.
Vuonna 2011 syntyneet ovat muurahaisia ja vuonna 2012 syntyneet ovat peikkoja.
Viikko-ohjelmamme on yleensä tällainen:
Ma metsäretki Muurahaisille
Ti askartelua
Ke jumppaa
To Satuhetki Muurahaisille
Pe Musahetki
Jumppaa varten ryhmä on jaettu 3:ksi neljän lapsen ryhmäksi. Jumpparyhmä 1. jumppaa parillisilla
viikoilla ja ryhmät 2. ja 3. parittomilla viikoilla.
Toimintamme pohjaa koko päiväkodin yhteiseen maatilateemaan. Syyskuun eläin on hevonen ja
niinpä meillä lauletaan ja laukataan hevoslaulua. Myös Piippolan vaari- laulu on hyvin suosittu.
Askartelut aloitettiin maalaamalla isolla pensselillä ja telalla sinistä ja vihreää isolle paperille. Näin
saatiin yhteiseen maatilaan maa ja taivas. Seuraavaksi askarreltiin siihen taloja, joissa näkyivät
perheiden kuvat, niitä käydäänkin ihailemassa jatkuvasti.
Hevosia on maalattu tuputtelemalla maalia laukkalaulun tahtiin. Muutama maalari on innostunut
niin, että maistelikin maalia.
Ennen vanhempainiltaa leivoimme pullaa, ja myös taikinaa piti maistella. Muutama leipuri oli sitä
mieltä, että turha sitä pullaa on paistaa kun maistuu niin hyvältä taikinanakin.
Pippurit ovat iloisia ja innokkaita laulajia ja soittajia. Usein seisotaan CD-soittimen luona tilaamassa
”PIISII” ja sitten tanssitaan ja laukataan.
Suositun I-ha-haa- laulun sanat kuvaavat osuvasti myös Pippurien ryhmän elämänasennetta
”Ihanaa, ihanaa! On ihanaa ravata maailmaa!”
Saimme Pihlajiin elokuussa kolme lasta lisää ja syyskuussa vielä neljännen. Uudet ja vanhat tutut
kaverit otettiin hyvin vastaan ja nimet opittiin pian. Joukostamme toiseen päiväkotiin tai
kotihoitoon siirtyi viisi lasta. Heitä olemme ikävöineet kovasti ja eräs lapsi ehdottikin, että
lähettäisimme näille kavereille pullopostia. Kävimme ahkeroimaan piirustuksia, jotka sujautimme
kirjekuoreen ja veimme postitukseen. Postinsaajat olivat postista yllättyneitä ja ilahtuneita. Saimme
postia myös takaisin ja moni on tulossa meitä vielä moikkaamaan.
Vanhempainiltaa varten leivoimme lasten kanssa
mustikkapiirakkaa ja maistelimme sitä myös itse.
Kokkikerholaiset eli Päivänsäteet jatkavat keittiöpuuhia
Jennin opastuksella joka toinen perjantai.
Seinällemme askartelimme oman pihlajanlehden, jota
koristavat Pihlajien valokuvat. Samalla harjoittelimme
leikkaamista, liimaamista ja nimenkirjoitusta.
Leikkaaminen oli monelle haastavaa, minkä vuoksi
jatkamme harjoituksia syksyn varrella.
Upouusi piha herätti ihastusta! Lapset ovat löytäneet hienosti sen tarjoamia mahdollisuuksia
leikkiin ja liikkumiseen. Mari on opettanut lapsille kivoja pihaleikkejä syksyn varrella ja lapset ovat
leikkineet niitä myös omina leikkeinään.
Syyskuussa aloitimme talon yhteisen Oma Kone –projektin. Aluksi tutustuimme Tohtori Sykeröön
laulun, lyhyen videon ja kuvien avulla. Lapset katselivat tarkasti kuvia ja kertomuksia Sykerön
keksinnöistä ja niiden innoittamina teimme omat suunnitelmat koneesta. Lapset ideoivat mm.
askartelu-, karkki- tai herkkukonetta, tärkeitä olivat näppäimet, valot, värit ja kuvat Angry
Birdseistä.
Tuumasta toimeen! Pyysimme lasten kotoa kierrätysmateriaalia konetta varten ja saimmekin
monenlaisia osia. Eräs lapsi tarjosi ylpeänä omia apupyöriään koneeseen, koska ”mähän osaan jo
ajaa pyörällä ilman appareita!”. Koneen runkoa rakensimme kahdesta suuresta pahvilaatikosta,
joihin pääsee myös sisälle – täytyyhän koneenkäyttäjän olla koneessa sisällä. Lasten mielestä oven
tuli olla niin suuri, että myös aikuinen mahtuu ryömimään sisään. Koneeseen tuli kaksi huonetta,
jotka yhdistyvät matalalla aukolla. Liimasimme laatikot yhteen ja ryhdyimme maalaamaan konetta.
Kone sijaitsee Ateljee-huoneessa, jonka seinälle kirjoitamme konemekaanikkojen nimet myös.
Syksyn aikana ryhmäämme on tullut uusi muotivillitys – lempinimien keksiminen ja niiden huutelu.
Aluksi nimet olivat luovia ja vitsikkäitä, mutta sitten nimittely muuttui astetta ikävämmäksi ja
kohdistui myös ohikulkeviin vanhempiin. Puutuimme asiaan tiukasti ja lasten kanssa on nyt sovittu,
että käytämme ihmisistä vain oikeita nimiä ja tervehdimme ystävällisesti toisiamme. Samalla
opimme kauniita käytöstapoja, joita lapset voivat hyödyntää päiväkodin ulkopuolellakin. Emme
kuitenkaan tahtoneet kieltää nimillä hassuttelua kokonaan, joten teimme lasten kanssa
Hassuttelupussin. Jokainen sai keksiä itselleen hassuttelunimen, joka kirjoitettiin korttiin ja
sujautettiin pussiin. Kun pussi on auki, saa hassuttelunimiä käyttää ja nauramme niille yhdessä! Kun
pussi sulkeutuu, käytämme oikeita nimiä.
Metsäretkipaikkamme on remontin vuoksi vaihdettu. Nykyään retkeilemme leipomon lähellä
tehtaan porttien ulkopuolella. Lapsista on ollut erityisen mukavaa kulkea pyöröportista!
Metsäpaikallamme on paljon keppejä ja kasveja, puita ja lehtiä. Kaatuneella puunrungolla
tasapainoilemme ja keppejä mittailemme niin, että kepin maksimipituus on sama kuin
kepinkäyttäjän pituus. Tämä johti vertailuun ja näin opimme myös matemaattisia taitoja
hymyissäsuin.
Syyskuussa olemme tutustuneet kuukauden teemaeläimeen eli hevoseen. Aloitimme
hevoslaululeikeillä musiikkihetkillämme. Eräällä päiväpiirillä lapset tunnustelivat pussissa olevaa
arvoitusesinettä. Se oli kova ja erään viisivuotiaan mielestä se tuntui ruosteiselta. Kun kaikki olivat
saaneet tunnustella esinettä, kurkkasimme pussiin. Hevosenkenkähän se siellä! Se innoitti meitä
hevosenkenkämaalaukseen. Saimme osallistua myös toisenlaiseen maalaustekniikkaan, kun Nina
kutsui meitä laukkaamaan maalatuin jalkapohjin paperin päälle. Hevosen muotoon ja rakenteeseen
tutustuimme ohjatun piirtämisen ja hevospalapelien avulla.
Seuraavaksi suunnittelemme lasten kanssa yhdessä Nurin Kurin –päivää, jota vietämme Pihlajissa
keskiviikkona 16.10. Mitä käy, kun kaikki meneekin vinksin vonksin..
Elokuussa palasimme lomalta päiväkotiin hyvin rauhallisissa tunnelmissa. Aluksi paakarilapsia oli
paikalla kaksi ja siitä pikkuhiljaa ryhmä alkoi täyttyä niin vanhoista, uusista kuin Pippureiden
ryhmästä siirtyneistä uusista lapsista. Lapsia vastassa oli ryhmän uudet aikuiset. Kia siirtyi Pippureista
pienten mukana Paakareihin, Katri jäi ryhmissä kiertävän sijaisen roolista Paakareiden ryhmän
aikuiseksi ja Heidi palasi vanhempainvapaalta Paakareiden ryhmän aikuiseksi. Myös
oppimisympäristössä tapahtui muutoksia ja lapsista olikin jännittävää ja hauskaa, kun tuli uudet
ruokapaikat, uusi aamupiiripaikka ja uusia leikkipaikkoja. Panttereiden ryhmätila jäi ”ateljee”käyttöön ja tätä tilaa onkin koko päiväkoti ahkerasti hyödyntänyt. Paljon aikaa käytimme myös
uudistetun pihan tutkimiseen. Säät olivat tähän suotuisat ja olimme innoissamme kaikesta, mitä
pihalla pystyi nyt tekemään.
Monet muutokset loivat tarpeen uudelleen ryhmäytymiselle. Aloitimme toisiimme tutustumisen
ottamalla päivittäin ryhmäytymisleikkejä kirjasta: ”Enten tentten! Rakkaimmat piha- ja sisäleikit”.
Paakareiden ryhmänimi innoitti meidät askartelemaan huopamuffinsseja, jotka nyt koristavat
Paakareiden ryhmätilan seinää kuvan kera. Lapset ruokaillessaan kertasivat keitä ryhmään kuuluu ja
ihastelivat töitään. Lapsia huvitti ajatus siitä, että jotkut voivat oikeasti luulla, että syömme
huopamuffinsseja.
Koska emme halunneet jättää muffinssien ihastelua vain katseluksi, päätimme yhdessä leipoa
suklaamuffinsseja ja herkutella niillä. Eräänä elokuisena perjantaiaamuna kävimme tuumasta
toimeen. Lapset saivat mitata aineksia, kaataa ja sekoittaa. Loppujen lopuksi sekä lapset, että
aikuiset herkuttelivat aivan ihanilla suklaamuffinsseilla perjantaipäivän kunniaksi. Lauloimme
yhdessä: ”Paakarit (taputus), Paakarit (taputus), leipovat parhaat muffinssit!”. Kasvatimme yhdessä
ryhmähenkeä ja herkuttelimme. Ryhmäytymistä ajatellen teemme vielä syyskuun aikana
aamupiireissä haastatteluja, joissa lapset saavat kertoa muutamia seikkoja itsestään ja lopuksi
lapsilla on mahdollisuus kysellä toisiltaan haluamiaan kysymyksiä.
Hyvin nopeasti ryhmän palatessa lomalta lapset innostuivat omissa leikeissään aarteen
etsinnästä ja aarrekarttojen piirtämisestä. Leikit alkoivat kehittyä merirosvoleikkien suuntaan,
jolloin aloimme yhdessä kehittää teemaa eteenpäin. Askartelimme aamuisin silmälappuja ja
kaukoputkia, joilla leikimme joka päivä. Lauloimme aamu- ja ruokapiirissä merirosvoteemaisia
lauluja ja leikimme ryhmäytymisleikeistä aarteen etsintää, maa-meri-laiva-leikkiä ja
merirosvoteemaan sopivia laululeikkejä. Luimme Mauri Kunnaksen ”APUA, merirosvoja!-,
”Seitsemän tätiä ja aarre”- sekä ”Aarteenetsintää”-kirjoja. ”Aarteenetsintää”-kirjan Lauri toi
kotoa, ja oli todella mukava, että saimme kirjaa lainata.
Merirosvoteeman loppuhuipennus oli elokuun viimeisellä viikolla, kun aloimme lukea Katrin
kirjoittamaa ”Kapteeni Muffinssi” –soitinsatua. Sadun alkuidea lähti lasten innostuksesta
merirosvoteemaan ja koimme, että ryhmälle suunnattu ja kirjoitettu satu sitoisi seikkailun
kiinteämmin toimintaan. Soitinsatu johdatteli meidät soittimien ja musiikin avulla kohti suurta
aarteenetsintää. Ennen loppuhuipennusta saimme useamman pullopostin, jotka kohottivat
jännitystä ja loivat odotusta tulevista yhteisistä seikkailuista. Aarteenetsintä oli tehtävärata,
jonne lähdimme pullopostissa saadun aarrekartan johdattelemana. Aarteen,
suklaakultakolikot, löysimme yhteistuumin ja siinä olikin ihmeteltävää. Kiitimme Kapteeni
Muffinssia aarrekartan lähettämisestä meille ja sanoimme samalla hyvästit merirosvoille.
Tästä jatkoimme koko päiväkodin yhteiseen maatila ja sen eläimet, perinteet ja ”omakone” –
teeman pariin.
Syyskuussa koko päiväkodin teemaeläin oli hevonen ja Paakareiden ryhmässä hevoseen tutustuttiin
laulujen, satujen ja hevossoitinsadun kautta. Lapset saivat tehdä yhteistyössä parin kanssa oman
keppihevosen. Näin lapset saivat toiminnan kautta harjoitella neuvottelemista, yhdessä sopimista,
jakamista ja vuorottelemista. Omat keppihevoset olivat tärkeitä laululeikkien aikana ja omissa
leikeissä. Katrin kirjoittama hevossoitinsatu johdatteli teeman loppuhuipennukseen eli keppihevosten
näyttelyyn ja estekisoihin. Soitinsadussa käsiteltiin tärkeitä ystävyyteen, ystävällisyyteen ja toisen
huomioonottamiseen liittyviä asioita.
Pihlajien aloittama ”oma kone” –projekti, on meillä Paakareissa ja kovassa vauhdissa, menossa
eteenpäin.
5.11. Valokuvaus
8.11. Isänpäivän aamukahvit
29.11. Pikkujoulupuuro
17.12. Joulujuhla klo 8.15
23.-27.12. Päiväkoti on suljettu koko viikon 52